Navigointivalikko
Uutiset 2019

Vaikuttavuus mukaan hankkeiden suunnitteluun (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus järjesti alueen maaseuturahaston hanketoimille ja Leader-ryhmille kaksipäiväisen vaikuttavuuskoulutuksen Kuopiossa. Koulutus päätettiin järjestää, koska koettiin koko maaseutuohjelman eduksi, että hanketoimijoita haastetaan pohtimaan oman hankkeen vaikuttavuuden arvioimisessa ja siitä viestimisessä. Koulutuksen ensimmäisenä päivänä käytiin läpi vaikuttavuuden perustaa, sen tunnistamista ja arviointia. Toisena koulutuspäivänä keskityttiin vaikuttavuuden viestimiseen, viestinnän eri keinoihin ja hankkeen jatkuvuuteen.

Koulutuksen toteuttajina toimivat Crazy Townin asiantuntijat Toni Pienonen ja Petra Pulkkinen sekä Augurix Oy:n tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmonen. Kouluttajien mielestä koulutuksen avulla hanketoimijat pääsevät myös hahmottamaan paremmin aluekehittämisen isoa kuvaa ja muistutetaan oikeasti, mihin hankkeilla pitäisi vaikuttaa.

- Monesti hankkeilla on vaikeuksia osata nostaa esiin omaa vaikuttavuuttaan. Tämä voi johtua hanketoimijan uskalluksesta tai hänen vakiintuneesta tavasta seurata vaikuttavuutta. Tällä koulutuksella pyrimme kehittämään osallistujien osaamista tuomalla uusia ajattelutapoja ja käytännön malleja, joita hyödyntämällä hankkeet pystyisivät jatkossa viestimään vaikuttavuudestaan paremmin, Pienonen kertoo.

- Tällä porukalla on innostusta tekemiseen. On myös terveellistä tavata toisia alueen hanketoimijoita ja verkostoitua toinen toisensa kanssa, Pulkkinen toteaa.

Koulutukseen osallistunut Sirpa Lintunen MTK Pohjois-Savo ry:stä oli tyytyväinen koulutuksen kokonaisuuteen.

- Koulutuksen sisältö oli hyvin järjestelty. Lähdettiin vaikuttavuudesta sekä sitä edeltävistä vaiheista ja purettiin ja realisoitiin ne kattavasti. Tämä selkeytti käsitteet heti. Huomaan kanssaolijoiden kanssa, että koulutus kiinnostaa ja meillä kaikilla on yhteinen tahtotila tehdä asiat hankkeissa paremmin, Lintunen summaa.

Tästä pääset lataamaan itsellesi
24.1. koulutuspäivän materiaalit (pdf 11,7 Mt)
14.2. koulutuspäivän materiaalit (pdf 0,16 Mt)

Vaikuttavuuskoulutukseen osallistuneet hanketoimijat ryhmätyöskentelyn parissa.

Teksti ja kuvat: Niko Knuutinen


Alueellista tietoa