Navigointivalikko
Uutiset 2019

Huonekalualan toimialaraportti: erikoistuneet yritykset pärjäävät Suomessa

Muotoiluun ja suunnitteluun sekä kokonaisvaltaiseen palvelutarjontaan erikoistuneet yritykset erottuvat kilpailussa edukseen, selviää Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) julkaisemasta huonekalualan toimialaraportista.

Huonekalujen tuonti Suomeen on huomattavan suurta, melkein nelinkertaista vientiin nähden. Volyymiin perustuva tuotanto on Suomesta käytännössä kadonnut.

Huonekaluteollisuuden liikevaihto vuonna 2017 oli 1,16 miljardia euroa. Kasvua edellisestä vuodesta oli noin 6 prosenttia. Alalla toimivia yrityksiä on noin 840, ja ala työllistää noin 8 000 henkilöä.

Huonekaluteollisuudessa näkyy globaalit trendit ja talouden kehitys. Globaalisti väestö kasvaa, ikääntyy ja vaurastuu, mikä näkyy tulevaisuudessa myös huonekalujen kysynnässä. Yympäristötietoisuus lisääntyy ja kiertotalouden merkitys kasvaa. Uusiutuvien materiaalien käyttö sekä huonekaluissa että pakkausmateriaaleissa, materiaalihävikin minimointi ja logistiikan tehostaminen pienentävät huonekalujen valmistuksen hiilijalanjälkeä.

Lue lisää

Huonekalualan toimialaraportti

Huonekalualalla pärjäävät erikoistuneet yritykset, massatuotteet tuodaan ulkomailta (artikkeli, TEM)

Lisätiedot:

puutuotealan toimialapäällikkö Inkariina Sipiläinen, [email protected], 050 395 5083
kehittämispäällikkö Katri Lehtonen, TEM, puh. 0295 064 926


Alueellista tietoa