Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Tänä vuonna erityisen paljon päällystystöitä Tampereen vilkkailla sisääntulo- ja ohikulkuteillä (Pirkanmaa)

Pirkanmaalla käytetään tänä vuonna päällystettyjen teiden ylläpitoon rahaa noin 16,5 miljoonaa euroa. Tuolla ylläpitosummalla ELY-keskus uusii teiden päällysteitä ja parantaa niiden rakennetta, paikkaa yksittäisiä kohteita ja tekee tiemerkintöjä yhteensä noin 310 tiekilometrille. Päällysteen urapaikkauksia tehdään lisäksi noin 30 tiekilometrille ja kevyen liikenteen väylillä päällystettä uusitaan hieman yli 7 kilometriä.

Kevään päällystystyöt käynnistyivät Pirkanmaalla poikkeuksellisen myöhään pääasiassa myöhäisen kevään tulon vuoksi. Vasta toukokuun viimeisellä viikolla työt päästiin aloittamaan Kurun ja Parkanon välisellä maantie 332:lla, missä tien rakennetta ja päällystettä parannetaan heinäkuun loppuun mennessä yhteensä 43 kilometriä. Kuru–Parkano-maantieosuus on Pirkanmaan tämän vuoden suurin yksittäinen päällystyskohde ja se tehdään kokonaisuudessaan hallituksen osoittamalla liikenneväylien korjausvelan pienentämiseen myöntämällä rahoituksella.

Päällystys- ja tiemerkintätöitä on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon Tampereen vilkkailla sisääntulo- ja ohikulkuteillä. Tielläliikkujia kehotetaan liikkeellä ollessaan olemaan työmaiden kohdilla erityisen tarkkaavaisia. Vaikka teitä päällystetään pääsääntöisesti ilta- ja yöaikaan, kannattaa tienkulkijoiden varautua matka-ajan pidentymiseen.

Lisätietoja: Pirkanmaan päällystysohjelma


Alueellista tietoa