Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke etenee (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskuksessa keväällä käynnistynyt pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke on edennyt toimeenpanossaan vaiheeseen, jossa tarkoituksena on käynnistää konkreettisia pilaantuneiden maa-alueiden riskienhallintaan liittyviä tutkimus- ja kunnostushankkeita. Näiden hankkeiden tarkoituksena on toimia demonstraatioalustana uusille menetelmille ja teknologioille sekä tarjota yrityksille mahdollisuuksia saada kotimaisia referenssejä pilaantuneisiin maa-alueisiin liittyvällä liiketoiminnalleen.

Demonstraatiohankkeet tullaan toteuttamaan isännättömissä ja riskiperustaisesti priorisoidussa kohteissa. Perusteluna isännättömyydelle voi olla se, että pilaaja tai muu vastuullinen ei ole tiedossa tai tavoitettavissa ja/tai on kohtuutonta vaatia vastuullista kunnostamaan alue, jolloin tutkiminen ja kunnostaminen edellyttävät valtion tukea tai muuta toissijaista rahoitusta. Kohteiden tulee olla myös riskiperustaisesti priorisoituja valtakunnallisessa tutkimus- ja kunnostusohjelmassa, sekä täyttää ohjelman toimeenpanon kestävyyskriteerit.

Teemana, tai tarkemmin sanottuna haasteena, demonstraatiohankkeissa ovat klooratut hiilivedyt joita on historiallisesti käytetty mm. kemiallisissa pesuloissa sekä teollisuuden pesunesteissä. Suomessa näiden yhdisteiden haasteet ovat vasta nousseet pinnalle, mutta jo Euroopan tasolla ne ovat haasteena yli 10 % kunnostuskohteita.

Hankekohteiden valinnassa painotetaan vedenhankinnan kannalta tärkeiden pohjavesialueiden suojelua sekä pyritään löytämään toimintatapoja ja ratkaisuja vanhojen teollisuusalueiden aluekehitykseen (ns. brownfield). Hankkeissa pyritään myös huomioimaan ja kehittämään toimintatapoja pilaantuneiden maa-aineisten kestävälle kierrättämiselle ja hyötykäytölle. Toteutus tulee ajoittumaan vuosille 2017–2018, ja hankkeiden sekä hankintojen käynnistymisestä tullaan tiedottamaan ensi keväänä.

Pysykää kuulolla ja olkaa aktiivisesti mukana. Ideoita ja kommentteja kokeiluhankkeen toimeenpanon tai pilaantuneiden maa-alueiden toiminnan kehittämisen osalta otetaan mielellään vastaan suoraan hankkeen projektipäällikölle Jarno Laitiselle, sähköpostitse osoitteeseen jarno.laitinen(at)ely-keskus.fi.


Alueellista tietoa