Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Finncont kasvaa kehitysvirroilla (Pirkanmaa)

Finncont Groupin hallituksen puheenjohtaja Hans Johanson sanoo, että kannattava kasvu on yritykselle ykkösasia. Tavoite on kymmenen prosentin liikevaihdon nousu vuosittain.

– Tähän ei voi jäädä. Se olisi tylsää. Ellei kasva, veri ei vaihdu. Kasvuun tarvitaan uusia asiakkaita, uusia tuotteita, kilpailukykyä – ja erityisesti osaamista ja ihmisiä.

Kasvua turvaamaan ja vauhdittamaan Finncont on hyödyntänyt Team Finland -verkoston yrityspalveluita muun muassa tutkimuksen ja kehityksen tukena, vientikanavien rakentamisessa ja osaamisen vahvistamisessa.


Tuotantojohtaja Hannu Ranta-Lassila (oik.) esittelee myyntijohtaja Jyri Partaselle tuottavuuden parantamiseen tähtäävää ajoneuvoteollisuuden rotaatiovalutuotteen välivarasto- ja kuljetinratkaisua.

– Yhteistyö on ollut joustavaa, tarvittaessa olemme saaneet apua ja ohjeita, myös tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja yrityspalveluista. Se on hyvä, sillä niitä osaa sitten eri tilanteiden mukaan käyttää, arvioi tuotantojohtaja Hannu Ranta-Lassila.

Vaarallisten aineiden kuljetussäännösten mukaisesti hyväksyttyjä IBC-säiliöitä sekä rotaatiovalutuotteita ja -ratkaisuja suunnittelevan ja valmistavan Finncontin pääasiakkaita ovat kemian- ja elintarviketeollisuus, ympäristöteollisuus ja ajoneuvoteollisuus. Kasvua odotetaan kaikilta aloilta, mutta erityisesti ympäristösegmentiltä. Sitä haetaan myös viennistä, eritoten Itämeren ympäristöstä. Nykyään yritys vie kolmanneksen tuotannostaan.

Laadukkaampi ja nopeampi harppaus 

Iso projekti Finncontissa oli Tekesin kanssa toteutettu muovituotteiden materiaali- ja tuotantoprosessin kehittäminen.

– Käyttämäämme teknologiaa ei saa kokonaisuutena valmiina, osaaminen on rakennettava itse. Koska Tekes oli mukana, projekti tehtiin laadukkaammin ja nopeammin kuin ilman sitä olisi tehty. Tekes-hankkeet myös nostavat rimaa, pakottavat pienen yrityksen itseään isompiin projekteihin, Johanson sanoo.

Tuotantojohtaja Hannu Ranta-Lassila lisää, että tälle projektille ja tarkemmin muovin raaka-ainetutkimukselle ollaan Tekesistä jo hakemassa jatkoakin.

"Nyt koulutus kantaa hedelmää"

Osaamisen kehittäminen on ollut ja on toinen iso projekti. Hannu Ranta-Lassila viittaa koulutuksen tärkeyteen sanomalla, että "ei me tulla valmiiksi koskaan", ja Johanson määrittelee, että osaaminen on olennaisin kehittämisen kohde sekä suurin kasvun haaste ja hidaste.

Muovialan osaajia Finncont ei saa valmiina mistään, niinpä vuonna 2008 perustettiin Finncont Akatemia. Ensimmäiseksi iso osa muovitehtaan työntekijöistä – yli kaksikymmentä ihmistä – suoritti työn ohessa muovimekaanikon ammattitutkinnon.

– Valmistusmenetelmämme on vähemmän tunnettu, joten räätälöimme talon sisälle ammattitutkinnon ja haimme hankkeelle rahoitusta ELY-keskukselta. Mukana yhteishankintakoulutuksessa oli Tredu ja teimme läheistä yhteistyötä TE-toimiston kanssa. Ison porukan osaamistaso nousi kerralla samalle viivalle. Tämä koulutus kantaa hedelmää nyt, Ranta-Lassila kertoo.


Viimeistelijä Riku Pohjola asentaa ylärengasta Luowia-jätteenkeräysastiaan.

Tekesin, ELY-keskuksen, Finpron ja Finncont Akatemian yhteistä konkretiaa oli uuden tuotteen eli Luowia-jätekeräysjärjestelmän kehittäminen suunnittelusta viennin myyntikanavien rakentamiseen.

– Jatkossa Akatemian kautta koordinoidaan tulevaisuuden osaamista, ja varmasti käännymme tässä ELY-keskuksen ja TE-toimiston puoleen. Erityisesti TäsmäKoulutuksen mahdollisuudet kiinnostavat, tuotantojohtaja sanoo.

Niin, tulevaisuus? Se on Finncontissakin digitaalinen, kun perinteisiin tuotteisiin kehitetään uusia ominaisuuksia älyn avulla. Mittava teolliseen internetiin liittyvä hanke talon sisällä on loppuvuodesta 2016 pilotoinnissa. Sen ympärille rakennetaan isompaa loikkaa, ja kun askelmerkit ovat paikoillaan, Finncontilla on taas asiaa Team Finland -verkostolle.


Luowia on uutta Finncontia. Jätekeräysjärjestelmä Tampereen Kehräsaaressa. Kuva Finncont.

finncont.com
 

 

Teksti ja kuvat: Hybridiviestintä Effet Oy


Alueellista tietoa