Uutiset 2014

Uutiset

Kansliapäällikkö Hannele Pokka kiersi tutustumassa Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka vieraili torstaina 5.6. pohjalaismaakunnissa. Pokka tutustui päivän aikana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja yrittäjien toimintaan, sekä osallistui kuntien ympäristöviranomaisen neuvottelupäivään. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Antti-Jussi Oikarinen ja ympäristövastuualueen johtaja Aulis Rantala kiersivät yhdessä Pokan kanssa taustoittaen hänelle alueen erityispiirteitä.

Päivän ohjelma alkoi tutustumisella Kokkolan suurteollisuusalueen ympäristökysymyksiin sekä kiertoajelulla teollisuusalueella. Mukana Etelä-Pohjanmaan ELY:keskuksesta oli Anne Polso sekä yritysten edustajina Terhi Peltomäki Cabb Oy:sta ja Kai Nykänen Boliden Oy:sta. Keskustelua tilaisuudessa herätti erityisesti ympäristölupamenettelyn hitaus ja yhtiöiden esittelemät varsin kattavat ympäristötarkkailut.

Seuraavana oli vuorossa vierailu Socklotin turkistarha-alueella Uudessakaarlepyyssä. Kohteena oli Eriksson Fur Ab, joka on yksi Pohjanmaan suurimpia kettutarhoja. Kansliapäällikön kanssa turkistarhauksesta olivat keskustelemassa tilan johtaja Ulf Eriksson, Martin Stenbacka ELY-keskuksesta, Hannu Kärjä Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liitosta sekä Steven Frostdahl Svenska Österbottens Pälsdjursodlarföreningenistä. Eriksson kertoi Pokalle perheyrityksen historiaa, ajankohtaisista uudistuksista, hinnoittelusta ja alaan liittyvistä vaihteluista. Parhaimmillaan lähes 35 000 sinikettua sisältävän tarhan tilat ja viime vuosina tehdyt merkittävät investoinnit saivat kansliapäällikköön vaikuttuneeksi.

Kärjä selvensi alan sertifiointijärjestelmää, jossa auditoinnin kautta pyritään varmistamaan eläinten- ja ympäristön hyvinvointi. Frostdahl kertoi vuorostaan faktatietoa Uudenkaarlepyyn suuresta turkistarhauskeskittymästä. Alueella on kaikkiaan noin 170 tilaa, joka kattaa näin 18 % kaikista Suomen tarhoista. Frostdahlin mukaan alue onkin riippuvainen tästä elinkeinosta. Ennen kiertokävelyä ja eläimiin tutustumista, Pokka selosti kunnan ja valtion toimintasuhteiden uudistuksista, ja kuinka ne tulevat myös vaikuttamaan turkistarhojen lupaprosesseihin.

Lapuan Riihinevan turvetuotantoalueella Vaskiluodon Voima Oy:n edustajat ja ELY-keskuksen Minna Impola keskustelivat Pokan kanssa turvetuotantotoiminnasta. Jaakko Koskenranta Vaskiluodon Voima Oy:sta taustoitti alueen turvetuotannon historiaa ja tuotantoprosessia. Pokkaa kiinnostivat erityisesti säätilojen vaikutus tuotantoon, tuotannon loppuvaiheen hoitaminen ja turvetuotantoalueen jälkikäyttö tuotannon loputtua.. Terveisinään edustajille Pokka kehui aluetta "sivistyneeksi suoksi".

 

Yritysvierailuiden jälkeen Pokka osallistui kuntien ympäristöviranomaisen neuvottelupäivään, jossa hän kertoi ympäristöministeriön terveiset alueelle. Puheen pääsanomanaan hän taustoitti jo mahdollisesti kuluvana kesänä voimaantulevaa ympäristösuojelulain uudistusta. Uudistuksen tärkeimmäksi anniksi hän nosti lupien valvonnan tehostumisen, luonnonvarojen entistä paremman huomioimisen sekä sen, että ympäristösuojelulaki vastaa jatkossa paremmin perustuslakia. Lopuksi hän kiitti vielä yleisöä vieraanvaraisuudesta ja onnistuneesta tutustumispäivästä monipuoliseen toiminta-alueeseen.


Päivitetty