Tulokset ja vaikuttavuus

Yrityksen kehittämisavustus vuonna 2016

Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin vuonna 2016 yhteensä noin 106 miljoonaa euroa 1 038 pk-yrityksen kehittämishankkeisiin eri puolilla Suomea.

Kehittämisavustuksella tuettiin erityisesti mikroyrityksiä ja pieniä yrityksiä: tuetuista yrityksistä 88 % oli alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joista mikroyrityksiä oli vähän yli puolet. Mikroyrityksille ja pienille yrityksille myönnettiin 77 % yrityksen kehittämisavustuksesta.

Kehittämishankkeet olivat kooltaan ja tavoitteiltaan hyvin erilaisia. Vuonna 2016 hankkeista 44 % sai tukea 10 000-50 000 euroa ja 25 % 50 000-100 000 euroa. 3 % hankkeista sai tukea yli 500 000 euroa.

Kehittämishankkeiden vaikuttavuuden tunnuslukuja 2016

Infograafi: Myönnettyä 1 euroa kohden yritysten liikevaihdon arvioitiin lisääntyvän 16 euroa. 81% hankkeista arvioitiin syntyvän viennin kasvua. Avustusta saaneet yritykset odottivat hankkeilta yli 5600 uuden työpaikan syntymistä. Avustusta saanet yritykset odottivat hankkeilta 1,1 mrd euron viennin kasvua. 95% hankkeista arvioitiin syntyvän uusia työpaikkoja. Myönnettyä yhtä euroa kohden yritysten arvioitiin lisäävän vientiä 10 euroa. Avustusta saaneet yritykset odottivat hankkeilta 1,6 mrd euron liikevaihdon lisäystä.

Tilastot

Vaikuttavuusselvityksiä

 

Päivitetty