Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Sinilevää havaittu vain vähän Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella (Pohjalaismaakunnat)

Juhannusviikolla sinilevää on havaittu hieman Pietarsaaren edustalla. Virallisilta levähavainnointipaikoilta Lappajärven Kivitipun rannassa sekä Kuorasjärvellä sinilevää havaittiin hieman viime viikonloppuna, mutta maanantaihin mennessä tuuli oli sekoittanut veden, eikä levää enää havaittu.

Myös kansalaisten tekemät sinilevähavainnot ovat lisääntyneet menneen viikonlopun ja alkuviikon aikana. Kansalaishavaintoja sinileväesiintymistä onkin tullut esimerkiksi Ähtärinjärveltä, Moikipään edustalta sekä Alavuden Saarijärveltä. Runsaista sinileväkukinnoista ei kuitenkaan ole havaintoja Pohjalaismaakuntien alueella. Juhannukseksi ennustettu tuulinen sää saattaa sekoittaa pintavettä ja hillitä sinilevien pintakukintojen syntyä.

Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-meriwikistä, osoitteessa www.jarviwiki.fi. Kansalaiset voivat ilmoittaa omista levähavainnoistaan Järvi-meriwikiin tai tekstiviestitse leväpuhelimen numeroon 0295 027 990.

Sinilevä näkyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hippuina. Rantaan ajautunut sinilevämassa on usein maalimaista ja sitä kosketettaessa hajoaa eikä jää esimerkiksi tikkuun roikkumaan. Jos vesilasiin otetun näyteveden antaa seistä hetken ja levä nousee veden pinnalle, on kyseessä todennäköisesti sinilevä.

Sinileviä eli sinibakteereita esiintyy luontaisesti vesistöissä. Olosuhteiden ollessa suotuisat sinilevät voivat aiheuttaa massaesiintymiä. Sinilevät tarvitsevat kasvuunsa ravinteita sekä valoa, ja lämpö edistää niiden kasvunopeutta. Tyyni sää saa levämassan nousemaan veden pintaan helposti havaittavaksi vihertäväksi lautaksi. Runsaasti sinilevää sisältävän veden käyttämistä ei suositella, sillä sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja aiheuttaa esimerkiksi iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia. Varsinkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa rannasta ja vedestä, kun sinilevää on havaittavissa. Myös veden käyttöä sauna- ja talousvetenä on syytä välttää.

Lisätietoja:

Leväseurantapuhelin 0295 027 990

www.jarviwiki.fi


Alueellista tietoa