Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kasvava peurakanta vaatii huomiota liikenteessä (Pirkanmaa)

Koko Suomen valkohäntäpeurakanta on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja jatkaa edelleen voimakasta kasvuaan. Vahvin peurakanta sijoittuu maan lounaisosiin. Pirkanmaallakin tiheys on suurinta lounaisissa kunnissa, Lempäälässä, Vesilahdella, Urjalassa ja Punkalaitumella. Kannan suuruus korreloi onnettomuustiheyden kanssa ja liikenteessä onkin entistä tärkeämpää varautua muiden hirvieläinten ohessa myös peuroihin. Valkohäntäpeuraonnettomuuksia tapahtuu Pirkanmaalla eniten loka-joulukuussa. Onnettomuuksista seuraa pääasiassa omaisuusvahinkoja.

Peuraonnettomuuksia tapahtuu Pirkanmaalla ympäri vuorokauden, mikä eroaa jonkin verran hirvionnettomuuksien tyypillisistä ajankohdista. Peurat ruokailevat tavallisesti varhain aamulla ja uudestaan illalla, jolloin ruokailu jatkuu pitkään yöhön asti. Peurat liikkuvat ravintopaikalta toiselle useita kertoja vuorokaudessa, mikä lisää teiden ylitysten määrää.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan koko maan kannan kasvu taittuisi tulevan metsästyskauden saalismäärän ollessa noin 56 000 yksilöä. Vuonna 2017 saalista saatiin huomattavasti vähemmän, noin 40 000 yksilöä.

Peuraonnettomuuksia hillitään uusilla riista-aidoilla ja uudistuneilla metsästyssäädöksillä

Metsästyssäädöksiä on muutettu peurakannan rajoittamisen mahdollistamiseksi. Esimerkiksi metsästysaikaa on pidennetty tammikuun lopusta tietyin rajoituksin helmikuun puoliväliin saakka. Riistakeskuksen tavoitteena on peurakannan pienentäminen koko Lounais-Suomessa alueilla, joilla kanta on nykyisin vahva. Kannan saaminen kestävälle tasolle olisi myös liikenneturvallisuuden näkökulmasta tärkeää.

Pirkanmaan ELY-keskus on saanut ensi vuodelle eduskunnalta 220 000 euroa käytettäväksi Urjalan kunnan alueella valtatie 9 riista-aitojen rakentamiseen. Sastamalan ja Nokian välillä oleville valtatie 12 ohituskaistajaksoille tullaan myös vuoden 2019 aikana rakentamaan riista-aidat ja liittymiä vähentävät rinnakkaistieyhteydet.

Liite:

Lisätietoja:

  • Yksikön päällikkö Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 316 

Alueellista tietoa