Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kaakkois-Suomeen lähes 2,6 miljoonaa hankerahoitusta ja yritystukia (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso)

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt huhti-kesäkuussa 2018 Kaakkois-Suomeen yhteensä lähes 2,6 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritysrahoitusta, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin. Rahoituksesta hieman yli miljoonalla eurolla rahoitettiin ESR-hankkeita ja loput yli 1,5 miljoonaa muodostuivat yritysten kehittämis- ja toimintaympäristöavustuksista sekä kehittämispalveluista.

Euroopan maaseuturahastosta huhti-toukokuussa tehdyistä yritys- ja hanketukipäätöksistä tiedotettiin 3.7.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja alueen Leader-ryhmien yhteisessä tiedotteessa.

Siltoja yrittäjyyteen ESR-varoin

Kaakkois-Suomen alueelle rahoitettiin kolme uutta ESR-hanketta, joista kaksi hanketta Kymenlaaksoon ja yksi hanke jakautui tasan Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan. Cursor Oy:n Up Action - Silta tulevaisuuden yrittäjyyteen -hanke edistää nuorten työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä. Päätavoitteena on uudenlaisten verkostomaisten, tulevaisuuden yrittäjyyteen tähtäävien oppimisympäristöjen kokeilu, kehittäminen ja juurruttaminen oppilaitosten toimintakulttuuriin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun RUUTI - sukupuolisensitiiviset ura- ja työpaikkaohjauksen mallit -hankkeessa kehitetään sukupuolisensitiiviset ohjauksen malli ja opas opettajille ja ohjaajille. Kolmas rahoitettu ESR-hanke on Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutussäätiön Kymenlaakson kiertotalous-Hubi, joka pyrkii löytämään keinoja kiertotalouden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiselle pk-yrityksissä sekä tunnistamaan uusia kiertotalouteen liittyviä ammatteja ja osaamisvaatimuksia.

Potkua tuotekehitykseen kehittämisavustuksen turvin

Yrityksen kehittämisavustusta myönnettiin Kaakkois-Suomen alueelle yhteensä 797 888 euroa. Etelä-Karjalaan tästä kohdistui 58 % ja alueella käynnistyi kahdeksan uutta hanketta. Suurimman rahoituksen on saanut Project Business Oy Finland Lappeenrannasta Pilvi CRM-MIRA -hankkeeseen, jonka päätavoitteena on tuotteistaa CRM-MIRA -pilvipalvelukonseptia. Muita rahoitusta saaneita yrityksiä Etelä-Karjalassa ovat mm. Imatran Kone Oy ja Vipetec Oy.

Kymenlaaksossa käynnistyi viisi uutta yrityksen kehittämishanketta, joista suurin on Kouvolalainen Twoy Engineering Oy:n säteilyvalvontajärjestelmän kehittäminen. Tavoitteena on järjestelmä, joka antaa luotettavaa informaatiota tarkasteltavan kohteen säteilytilanteesta. Hankkeeseen on myönnetty 143 905 euron rahoitus. Muita rahoitusta saaneita yrityksiä Kymenlaaksossa ovat mm. Ukon Technologies Oy sekä NDT Kotka Oy.

Kaakkois-Suomessa käynnistyi myös kolme uutta yrityksen toimintaympäristön kehittämishanketta, joita rahoitettiin yhteensä 610 260 eurolla. Hankkeista kolme sijaitsee Etelä-Karjalassa ja yksi Kymenlaaksossa. Yritysten kehittämispalveluihin myönnettiin yhteensä 149 731 euroa.

Etelä-Suomeen yhteensä 9,5 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta

Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle myönnettiin huhti-kesäkuussa 2018 yhteensä hieman yli 9,5 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta.

Erilaisten yritystukien osuus rahoituksesta oli yli 4,5 miljoonaa euroa. Yrityksen kehittämisavustusta Etelä-Suomen alueelle myönnettiin yhteensä hieman yli 1,8 miljoonaa euroa ja toimintaympäristöavustusta 1,6 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR). Kehittämisavusta sai 34 hanketta ja toimintaympäristöavustusta 11 hanketta.

Yritysten kehittämispalveluihin myönnettiin yhteensä lähes 1,1 miljoonaa euroa kansallista rahoitusta. Tämä muodostui yritysten analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluista. Rahoituksesta 71 % kohdentui Uudellemaalle.

Loput rahoituksesta muodostui Euroopan sosiaalirahaston (ESR) valtakunnallisista ja alueellisista hankkeista. Aluehankkeisiin myönnettiin hieman yli kaksi miljoonaa euroa ja uusia hankkeita käynnistyi yhteensä kuusi Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueella. Alueellisten hankkeiden lisäksi rahoitettiin kuusi uutta hanketta valtakunnalliseen Luovaa osaamista -hankekokonaisuuteen. Näiden hankkeiden rahoitusosuus on hieman alle kolme miljoonaa euroa.


Kuva 1. Hämeen ELY-keskuksen rahoitusyksikön ESR- ja EAKR -rahoitus sekä kansallinen yritysrahoitus Hämeessä, Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla tammi-maaliskuussa 2018.

 

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Sinikka Kauranen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 151

Kaikki Etelä-Suomen alueella rahoitetut ESR-hankkeet ja yritystuet löytyvät maakunnittain www.rakennerahastot.fi -sivuston Etelä-Suomen osiosta Toimintaa ja tuloksia - Rahoitetut hankkeet.

Tiedotus:

Viestintäasiantuntija Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176

Liitteet:


Alueellista tietoa