Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Järvien vedenkorkeudet nousussa Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Etelä-Savon alueen vesistöjen vedenkorkeudet ovat kääntyneet nousuun ja tulvista ennakoidaan tavanomaista suurempia. Talven aikana kertyneen runsaan lumimäärän sulamisesta syntyvät vedet pitävät järvien tulovirtaamat suurina. Säännösteltyjen järvien juoksutukset voivat olla voimakkaita tulvan nousun ehkäisemiseksi. Lunta on edelleen maastossa etenkin maakunnan pohjoisosissa. Lopullinen vedenkorkeuden nousun määrä riippuu vielä kevään sademääristä. Jääpeite joissa, ojissa ja rumpuaukoissa voi hidastaa sulamisvesien virtaamista ja aiheuttaa paikallista tulvimista.

Mäntyharjun reitin vesistöalueella kevään tulvahuipuista ennustetaan tavanomaista korkeampia. Mäntyharjun Pyhä- ja Kallaveden ennakoidaan nousevan vielä noin 30 cm jolloin vedenpinta saattaa toukokuun alkupuolella ylittää tason NN + 82,10 m. Mikäli vedenpinta nousee ennustetulle korkeudelle, voi rannoilla aiheutua paikallisia ongelmia ja vahinkoja. Rannan läheisyydessä sijaitsevat matalat tiet voivat jäädä tulvaveden alle ja kulkuyhteys kiinteistöille katketa. Tilannetta kannattaa seurata alavalla paikoilla olevien rakennuksien suhteen. Vielä on mahdollista käydä keräämässä veneet ym. irtaimisto rannalta, ennen kuin vesi nousee korkeammalle.

Puulan ennakoidaan nousevan vielä noin 20–30 cm todennäköisesti noin tasolle NN + 94,90 m…94,95 m. Nousua hillitään Kissakosken voimalaitoksen varsin voimakkaalla juoksutuksella. Viime viikon loppupuolella tehty juoksutuksen kasvattaminen näkyy nyt alapuolisessa vesistössä nousevina vedenpintoina ja virtaamina. 

Myös ainakin Suonteen ennakoidaan nousevan epätavallisen korkealle, yli 20 cm tavallisen tulvakorkeuden yläpuolelle. Kyyveden vedenkorkeus noussee vielä 30–40 cm toukokuun puoliväliin asti.

Vuoksen vesistöalueella Saimaan vedenpinta on kääntynyt nousuun. Vedenkorkeus on nyt noin 55 cm ajankohdan keskitason yläpuolella. Vedenpinta nousee kesäkuun loppuun mennessä todennäköisesti 20–35 cm. Mikäli keväästä tulee normaalia sateisempi, voi vedenkorkeus nousta kesällä tulvalukemiin. Saimaan lisäjuoksutuksella on hillitty vedenpinnan nousua ja sitä jatketaan edelleen 900 m3/s suuruisena todennäköisesti ainakin kesäkuun loppuun asti.

Juojärven tulovirtaaman ennakoidaan kasvavan toukokuussa tavallista suuremmaksi ja vedenkorkeuden nousua hillitään kevään aikana Palokin voimalaitoksella mahdollisesti voimakkaillakin ohijuoksutuksilla.

Vesitilannetta voi seurata Internetissä:

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4224


Alueellista tietoa