Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Järvien kasvillisuutta kartoitetaan viidellä Uudenmaan järvellä (Uusimaa)

Vesikasvillisuuden kartoitukset käynnistyvät jälleen Uudenmaan järvillä. Tänä kesänä kartoitukset toteutetaan viidellä järvellä: Syväjärvellä Myrskylässä, Sääksjärvellä Mäntsälässä, Savijärvellä ja Pilvijärvellä Sipoossa sekä Otalammella Vihdissä

Kartoitukset tehdään elokuun aikana, jolloin vesikasvillisuus on runsaimmillaan. Työt alkavat keskiviikkona 8.8. Järvillä liikutaan pääasiassa arkipäivisin klo 8-20 välisenä aikana. Työskentely järvillä on mahdollista myös viikonloppuisin mm. sääolosuhteista riippuen.

Vesikasvien esiintymistä selvitetään kullakin järvellä ns. kasvillisuuslinjoilla, joita on vesistön koosta riippuen 4-5 kpl/järvi. Linjat ulotetaan rannasta ulapalle päin niin pitkälle kuin kasvillisuutta riittää. Ilmaversoisten kasvien lisäksi kartoitetaan myös kelluslehtiset ja uposlehtiset kasvit sekä pohjalla kasvavat ns. pohjalehtiset kasvit.

Kartoitukset tehdään veneestä käsin käyttäen apuna vesikiikaria ja erilaisia kasviharoja. Maastotyöhön kuluu aikaa yleensä päivä tai pari järveä kohti. Yhdellä järvellä maastotöihin kuluvaan aikaan vaikuttavat mm. sääolosuhteet sekä kasvillisuuden määrä järvellä.

Linjalta toiselle siirtymiseen ja järvellä kulkemiseen käytetään moottorivenettä. Syväjärvellä ja Sääksjärvellä on moottorivenekielto, mutta kielto ei koske mm. virkatehtävissä tarpeellista moottoriveneen käyttöä.

Kasvillisuuskartoitukset ovat osa laajempaa ELY-keskuksen seurantaa, jonka tavoitteena on selvittää vesistöjen tilaa vesinäytteiden ja biologisten muuttujien avulla. Biologisia muuttujia ovat vesikasvien lisäksi mm. pohjaeläimet, kasviplankton ja kalat. Kasvillisuuskartoituksia tehdään vuosittain aina muutamalla järvellä heinä-elokuussa.

Vesikasvillisuuskartoitukset tilaa Uudenmaan ELY-keskus ja toteuttaa Faunatica Oy. Kartoituksen etenemistä seurataan Uudenmaan vesistöt Facebook -sivulla: www.facebook.com/uudenmaanvesistot

Lisätietoja:

  • Kasvibiologi Elina Manninen, Faunatica Oy, puh. 050 538 4777
  • Ylitarkastaja Jaana Marttila, Uudenmaan ELY-keskus, puh. 0295 021 431

Alueellista tietoa