Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Hankasalmen kevyenliikenteen väylälle suurin potti hankerahaa - yritysrahoituksen vipuvaikutus maakunnassa yhteensä yli 2 miljoonaa euroa (Keski-Suomi)

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi vuoden toisella neljänneksellä maaseudun kehittämishankkeisiin rahaa maakuntaan noin miljoona euroa. Rahasta puolet menee Hankasalmen Aseman ja Kirkonkylän välille rakentuvaan kevyenliikenteen väylään. Kyseessä on yleishyödyllinen investointi, josta hyötyvät kaikki alueen toimijat ja asukkaat. Hankkeeseen käytetään myös kuntarahaa.

Muita rahoituskohteita ovat Keurusselän satama- ja reittihanke sekä pohjoisessa Keski-Suomessa toteutettava lähiyhteisön kehittämishanke. Suomen yrittäjäopisto pyrkii hankkeessaan parantamaan maahanmuuttajien valmiuksia yrittäjyyteen. Kapeenkosken alueella Äänekoskella toimivat yrittäjät kehittävät yhteisessä yritysryhmässä matkailupalveluita ja metsien käyttöön liittyvässä hankkeessa edistetään puutuhkan hyötykäyttöä.

Huhti-kesäkuussa myönnetyllä yritysrahoituksella, noin 550 000 eurolla, maakuntaan tehdään lähes 2,2 miljoonan euron investoinnit. Rahoituksen vipuvaikutus on merkittävä. Yritykset uusivat tuotantolaitteistoaan sekä investoivat laajentaakseen palveluitaan. Mukaan mahtuu myös muutama liiketoiminnallinen kokeilu.

Yritysrahoitusta voidaan myöntää kannattavasti toimiville, eri toimialojen pk-yrityksille. 95 % Suomesta on maaseutua, Keski-Suomessa maaseutualuetta on kaikki muu Jyväskylän ydinkeskustaa lukuun ottamatta. Nykyaikainen yrittäjyys maaseudulla on monipuolista, modernia ja myös kansainvälisille markkinoille tähtäävää.

Leader-ryhmiltä rahaa paikalliseen kehittämiseen

Keski-Suomen Leader-ryhmät ovat rahoittaneet samanaikaisesti lähiliikunta- ja virkistäytymiskohteita Multialla, Keuruulla, Viitasaarella ja Hankasalmella. Kannonkoskella ja Kivijärvellä rahoitusta on myönnetty nuorten yrittäjyyskasvatukseen ja Lievestuoreella tapahtumajärjestäjien yhteistyöhön. Jyvässeudulla yhteensä 18 yhdistystä on hankkinut yleishyödylliseen käyttöön harrastusvälineitä, kalustoa ja laitteita, joiden avulla on parannettu muun muassa kokoontumispaikkojen käyttöä ja elinvoimaisuutta. Leader-ryhmät ovat rahoittaneet lisäksi yrittäjien kone-ja laitehankintoja sekä muutamaa kokeilua, joissa yrittäjät kehittävät ja testaavat markkinoille uusia tuotteita.

Lisätietoja Keski-Suomen ELY-keskus:
Veli Koski, p. 0295 024 563 (hanketuet)
Risto Piesala, p. 0295 024 585 (yritystuet)
Janne Jaatinen, p. 0295 024 683 (Hankasalmen kevyenliikenteen väylä)

Lisätietoa Leader-hankkeista: www.keskisuomenmaaseutu.fi

Liite 1: Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahoitus Q2/2018
Liite 2: Keski-Suomen Leader-ryhmien myöntämä maaseuturahoitus Q2/2018
Liite 3: Tiedote: Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Mt 641 ( Hankasalmentie) vierelle välillä Ristilä - Hankasalmi, Rakennussuunnitelman laatiminen


Alueellista tietoa