Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Etelä-Kymenlaakson kuntien ajantasaiset pohjavesialuetiedot ovat nyt kaikkien saatavilla (Kaakkois-Suomi)

Etelä-Kymenlaakson kuntien (Pyhtää, Kotka, Hamina, Miehikkälä ja Vironlahti) pohjavesialueiden tarkastetut tiedot ja rajaukset on julkaistu 11.12. Suomen ympäristökeskuksen Avoin tieto -palvelussa. Ajantasaiset pohjavesialuetiedot on nyt mahdollista tarkistaa esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna-palvelussa tai ympäristöhallinnon Karpalo-karttapalvelussa.

Pohjavesialueiksi rajataan luonnontieteellisin perustein alueet, joilla muodostuu merkittävästi pohjavettä. Tällaisia alueita ovat yleisimmin jääkauden vaikutuksesta syntyneet harjut ja reunamuodostumat. Pohjavesialuerajat osoittavat alueen, joilla on vaikutusta pohjavesimuodostuman veden laatuun ja muodostumiseen. Pohjavesialueen rajojen sisäpuolella on yleensä esitetty myös pohjaveden varsinainen muodostumisalue. Pohjavesialueiden lisäksi pohjavettä esiintyy kaikkialla muuallakin maaperässä, ja pohjavesialueet kuvaavatkin vain merkittävimpiä pohjavesiesiintymiä.

Karttakuva Lähdelamminkankaan pohjavesialueesta Miehikkälässä.

Pohjavesialueet ovat tärkeitä vedenottoalueita. Pohjavesialueluokituksessa pohjavesialueet luokitellaankin vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden mukaan 1- ja 2-luokkiin. 1-luokan pohjavesialue on vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, jonka pohjavettä käytetään yhdyskunnan vedenhankintaan tai yli 50 ihmisen tarpeisiin. 2-luokan alue taas on 1-luokan mukaiseen vedenhankintakäyttöön soveltuva alue, jolla ei kuitenkaan toistaiseksi ole suunnitelmia merkittävästä vedenotosta.

Pohjavesialueiden pohjavedestä hyötyvät ihmisten lisäksi myös monet luontokohteet. Esimerkiksi lähteiköt ja lähdesuot tarvitsevat pohjavettä säilyäkseen elinvoimaisina. Uudessa pohjavesialueluokituksessa merkittäviä pohjavesivaikutteisia luontokohteita ylläpitävät pohjavesialueet saavat arvokkaista ekosysteemeistä kertovan E-merkinnän. E-luokan pohjavesialue voi olla samaan aikaan myös vedenhankintaan soveltuva alue, ja tällöin kyseessä on 1E- tai 2E-luokan pohjavesialue. Etelä-Kymenlaakson alueella löytyi yhteensä yhdeksän merkittäväksi katsottua pohjavedestä riippuvaista lähteikköä tai muuta arvokasta ekosysteemiä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus tarkisti ja uudelleenluokitteli Etelä-Kymenlaakson pohjavesialueet vuoden 2018 aikana. Esitys rajausmuutoksista oli kunnissa nähtävillä 14.5.–25.6.2018. Lisäksi muun muassa alueen kunnilta ja vesilaitoksilta pyydettiin asiasta lausunnot. Kuulemisaineisto sekä kooste ELY-keskuksen saamista palautteista on edelleen nähtävillä ympäristöhallinnon verkkopalvelussa (ymparisto.fi). Palvelussa on myös alueen pohjavedestä riippuvaiset ekosysteemit esittelevät raportit.

Lisätietoa:

Pohjavesialueet - Kaakkois-Suomi 

www.ymparisto.fi > Vesi > Vesiensuojelu > Pohjaveden suojelu > Pohjavesialueet > (valitse) Kaakkois-Suomen ELY-keskus

KARPALO -karttapalvelu

www.syke.fi > Avoin tieto > Karttapalvelut (valitse) KARPALO karttapalvelu. Karttapalvelussa pohjavesialueet saa näkyviin: Aineistot > Lisää aineisto > (lisää) Pohjavesialueet

Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna - Kaakkois-Suomen pohjavesialueet

Pohjavesialueen luokitus ja rajaukset:
Hydrogeologi Heidi Rautanen
[email protected] tai
puh. 0295 029 279).

Pohjavedestä riippuvaiset pintavesi- ja maaekosysteemit (E-luokka)
Suunnittelija Pyry Mäkelä
[email protected] tai
puh. 0295 029 121


Alueellista tietoa