Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

ELY-keskuksen kautta Lappiin 72,6 miljoonaa euroa (Lappi)

ELY-keskus rahoitti Lappiin heinä-joulukuun aikana 1 291 hanketta, joihin se myönsi tukea yhteensä noin 19,6 miljoonaa euroa.

Yksittäisistä hankkeista eniten tukea myönnettiin Pellopuu Oy:n hankkeelle, jossa kehitetään yrityksen tuotantoprosessia.

Kappalemääräisesti suurin osa päätöksistä oli porotalouden tukiin liittyviä päätöksiä: Porotalouden eläinkohtaisen tuen koko poronhoitoalueelle kohdistuvia päätöksiä tehtiin loppuvuoden aikana 904 kappaletta. Poro- ja luontaiselinkeinon aloittamiseen ja investointeihin liittyviä päätöksiä tehtiin myös runsaasti (330 kappaletta) johtuen rahoituksen kovasta kysynnästä hakutauon jälkeen. Lapin ELY-keskuksessa käsitellään koko poronhoitoalueen hakemukset.

Talouden kasvu ja pohjoisen Suomen positiiviset suhdannenäkymät ovat pitäneet maaseuturahaston yritysrahoituksen kysynnän vilkkaana. Maaseuturahaston rahoituksella on käynnistetty matkailualalle varsin mittaviakin investointihankkeita, joilla on positiivisia vaikutuksia toimintaympäristöön laajemminkin. Leader-ryhmien rahoituksella yritykset kehittävät mm. monipuolisia ohjelmapalveluja ja tuottavat näin matkailijan elämykseen sisältöä. Matkailun ohella myös rakennus- ja puutuotealoilla on käynnistynyt useampia investointihankkeita.

Lapin ELY-keskus rahoitti viime vuonna kärkiteemansa mukaisesti myös useita maaseudun digitalisaatiota edistäviä hankkeita. Hankerahoituksella mahdollistetaan uudet avaukset palvelujen ja sisältöjen kehittämiseen, digitalisaation potentiaali hyödyntäen.

Koulutus ja tienpito näkyvät hankinnoissa

Hankintoja tehtiin 36, joihin käytettiin vajaat 53 miljoonaa euroa.

Kaivosteollisuuteen ja maanrakentamiseen suunnattiin lukuisia/ kymmeniä koulutuspaikkoja. Esimerkkinä voidaan nostaa naisille suunnattu kaivoskoneenkuljettajakoulutus Boliden Kevitsa Mining Oy:n kanssa. Kaikki koulutuksen loppuun suorittaneet kymmenen naista työllistyivät kaivosyhtiön palvelukseen.

Tienpidossa hankittiin Rovaniemen ja Pellon viisivuotiset hoidon ja ylläpidon alueurakat. Perusväylänpidon lisärahoitusohjelma mahdollisti maantien 969 Nellimintien parantamisurakan käynnistämisen.

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:

ELY-keskuksen Lappiin myöntämä rahoitus
Lapin ELY-keskuksen hankinnat

Lisätietoja:

Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, puh. 0295 037 103

Elinkeino, työvoima ja osaaminen / Maaseutu, yksikön päällikkö Hannu Linjakumpu, puh. 0295 037 083

sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]


Alueellista tietoa