Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Suunnitelmaluonnoksia valtatien 8 parantamiseksi Raahessa Mettalanmäen kohdalla esitellään 11. tammikuuta (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on laatimassa tie- ja rakennussuunnitelmaa valtatien 8 parantamiseksi Raahessa Mettalanmäen kohdalla.

Valtatien 8 Kokkolantien liittymään suunnitellaan kiertoliittymä ja kaksi kevyen liikenteen alikulkukäytävää. Alikulkukäytävät suunnitellaan valtatielle liittymän eteläpuolelle ja uudelle suunniteltavalle katuyhteydelle liittymän itäpuolelle. Lisäksi liittymäalueella järjestellään kevyen liikenteen yhteyksiä sekä uusitaan valaistus ja pysäkkijärjestelyt.

Suunnitelmat laaditaan yhteistyössä Raahen kaupungin kanssa. Kaupunki laatii samanaikaisesti alueelle osayleiskaavan ja asemakaavan muutosta.

Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen ja alueen maankäytön kehittämismahdollisuuksien turvaaminen.

Kiertoliittymä suunnitellaan osittain kaksikaistaisena ns. turbokiertoliittymänä, jossa vilkkaasti liikennöidyn pääsuunnan, eli valtatien liikennevirrat ohjataan omille kaistoilleen ennen kiertoliittymää. Turbokiertoliittymän liikenteen välityskyky on yksikaistaista kiertoliittymää parempi.

Suunnitelmaluonnoksia esitellään yleisölle, asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille ke 11.1.2017 klo 17.00 – 19.00 Kauppaporvarin Fregattisalissa, Kirkkokatu 28, (2. krs) Raahe.
Tilaisuudessa esitellään myös Mettalanmäen osayleiskaavaluonnosta.

Tiesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2017, jonka jälkeen se lähetetään maantielain mukaiseen käsittelyyn. Tässä käsittelyssä tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta ja Raahen kaupungilta, jossa suunnittelukohde sijaitsee. Ennen lausunnon antamista kaupunki asettaa tiesuunnitelman nähtäväksi, jolloin kansalaisilla on mahdollisuus jättää muistutuksia suunnitelmasta.  Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Liikennevirasto antaa suunnitelmasta hyväksymispäätöksen.

Tiesuunnitelman valmistuttua hankkeesta laaditaan rakennussuunnitelma, joka valmistuu alkukesästä 2017. Rakennuskustannusarvio on noin 3,4 miljoonaa euroa. Hanke on esitetty toteutettavaksi Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämiin tieinvestointeihin kuuluvana hankkeena, arviolta vuosina 2018-2019.

Lisätietoja antavat Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskuksesta hankevastaava Ari Kuotesaho, puh. 0295 038 259, Raahen kaupungilta kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen 040 830 3171 ja WSP Finland Oy:stä projektipäällikkö Jouni Heikkilä, puh. 040 575 9787.

 


Alueellista tietoa