Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Rantasen Tila Oy:n sikalan laajennushankkeen ympäristövaikutukset arvioitu; hanke on toteuttamiskelpoinen (Varsinais-Suomi)

Varsinais-Suomen ELY-keskus on yhteysviranomaisena antanut lausuntonsa Rantasen Tila Oy:n ja perustettavan yhtiön Tuomas Rantanen Pöytyän Kumilan kylään sijoittuvan sikalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.   

Hankkeen tarkoituksena on sianliha- ja porsastuotannon laajentaminen. Riittävällä kapasiteetilla halutaan varmistaa suomalaisen lihan kilpailukyvyn säilyttäminen ja turvata elinkeinonharjoittamisen tulevaisuus.

Hankealue sijaitsee Pöytyän kunnan Kumilan kylässä. Sikalan laajennushanke sijoittuu samalle tilalle kuin olemassa oleva sikala. Yhdessä sikalat muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Lisäksi tilan yhteydessä on mm. varastorakennuksia ja hakkeella toimiva lämpökeskus. Sikalakokonaisuus sijaitsee peltoalueella. Tilalta on matkaa Pöytyän Kyrön kylään noin 8 kilometriä ja Loimaan Mellilän taajamaan noin 5 kilometriä.
 

YVA-menettelyssä on tutkittu seuraavat vaihtoehdot (VE):

VE 0: Hanketta ei toteuteta. Toimintaa jatketaan nykyisen ympäristöluvan mukaisesti: kokonaisuus, joka käsittää 500 emakkoa + 2 250 lihasikaa. Porsaita toimitetaan välitykseen 8 000 kpl/v. Vuosittainen lihantuotanto on 640 000 kiloa. Lanta ajetaan peltoon ilman käsittelyä.

VE 1: Kokonaisuus, joka käsittää 800 emakkoa ja 5 000 lihasikaa. Kaikki syntyvät porsaat tulevat omaan käyttöön. Lihantuotanto kasvaa 960 000 kiloon vuodessa. Lannankäsittelymenetelmänä tarkastellaan peltoon ajon lisäksi lannan separointia.

VE 2: Kokonaisuus, joka käsittää 2 000 emakkoa ja 5 000 lihasikaa. Porsaita välitykseen syntyy noin 10 000 - 12 000 kpl/v. Lihantuotanto kasvaa 960 000 kiloon vuodessa. Lannankäsittelymenetelmänä tarkastellaan peltoon ajon lisäksi biokaasulaitoskäsittelyä.


Tarkastelussa ovat mukana kattavasti ympäristökuormitus ja riskit sekä vaikutukset maisemaan ja kulttuuriperintöön, yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön sekä ihmisten elinoloihin, terveyteen ja viihtyvyyteen. Vaikutusten arvioinnissa on tunnistettu rakentamisen ja toiminnan aikaiset vaikutukset, joista jälkimmäiset ovat merkittävämpiä. Arvioinnissa on painotettu ja arvioitu lähtökohtaisesti hankkeen aiheuttamia YVA-lain tarkoittamia merkittäviä vaikutuksia. Tarkastelussa ovat nousseet esiin hankkeen luonteen mukaisesti vaikutukset ilmanlaatuun, ennen muuta hajuhaittojen esiintymiseen, vesistön ravinnekuormitukseen, liikennevaikutuksiin ja edellisiin osin kytköksissä oleviin sosiaalisiin vaikutuksiin (loma-asutus, virkistyskäyttö). Laajennushankkeiden toteuttaminen lisää jonkin verran ympäristövaikutuksia tärkeimpien tekijöiden osalta. Selostuksessa on kuitenkin esitetty varsin monipuolisesti toimenpide-ehdotuksia haitallisten vaikutusten rajoittamiseksi. Arviointiselostuksesta on annettu kuusi viranomaislausuntoa ja yksi kolmen henkilön allekirjoittama yksityinen mielipide.

Arviointiselostus antaa tutkittujen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuden arvioinnin kannalta hyvän kokonaiskuvan hankkeen ympäristövaikutuksista. Arviointi täyttää näin ollen sille laissa asetetut vaatimukset. Yhteysviranomainen on yhtynyt arvioinnin tulokseen, jonka mukaan hankkeen toteuttamisvaihtoehdot VE1 ja VE2 ovat toteuttamiskelpoisia. Yhteysviranomainen on lausunnossaan esittänyt vähäisiä täsmennyksiä arviointiselostukseen ja edellyttänyt, että hankkeen jatkosuunnittelussa, kuten ympäristölupahakemuksessa, toiminnan kuvaus ja haittojen rajoittamiskeinovalikoima edelleen täsmentyvät ja konkretisoituvat.

Yhteysviranomaisen lausunto sekä arviointiselostus ovat kokonaisuudessaan nähtävinä ympäristöhallinnon internetsivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/rantasentilaYVA.


Lisätietoja antaa ylitarkastaja Petri Hiltunen, p. 0295 022 867


Alueellista tietoa