Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Pohjois-Savon terveys- ja hyvinvointialan yrityksiin etsitään työntekijöitä täsmäiskulla (Pohjois-Savo)

Pilottikokeilun tavoitteena ovat pysyvät työpaikat ja yritysten kasvun tukeminen.

Pohjois-Savon terveys- ja hyvinvointialan yrityksillä on vaikeuksia löytää sopivaa työvoimaa, koska yritysten tarpeet ovat niin spesifejä. Uudessa koulutuskokeilussa etsitään nyt osaajia Pohjois-Savossa toimiviin hyvinvointialan yritykseen.

– Lähdimme mukaan kokeiluun, koska tähtäämme vahvasti kansainväliseen kasvuun ja tähän liittyen koimme tämän uudenlaisen koulutuskonseptin hyväksi keinoksi hankkia uudenlaista osaajaa yritykseen. Lisäksi haluamme olla omalta osaltamme kehittämässä uusia rekrytointiväyliä, kertoo hallituksen puheenjohtaja Petri Pietikäinen Biosafe – Biological Safety Solutions Oy:stä.

Mahdollisuus työllistää kymmeniä erityisosaajia

Pilottikoulutuksen toteuttaa Kasve Oy, jonka tehtävänä on törmäyttää alan yritykset ja työnhakijat, kouluttaa työntekijät ja löytää heille sopiva työpaikka. Työnhakijoille tarjottava koulutus on räätälöity suoraan yritysten tarpeisiin. Tavoitteena on, että työt jatkuvat harjoittelun jälkeen.

– Usein onnistunut rekrytointi edellyttää intensiivistä, ja yritykselle arvokasta työssäoppimisjaksoa, yksikön päällikkö Jan Blomberg Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kuvaa. 

– Tavoitteena on, että motivoituneet työnhakijat työllistyvät omaa osaamista ja mielenkiintoa vastaaviin työtehtäviin ja että paikalliset yritykset löytävät tarvitsemaansa osaamista koulutuksen kautta.

 Yritysten erityistarpeista huolimatta yhteisiksi osaamistarpeiksi on pilotissa tunnistettu kolme selkeää koulutussisältöä: kansainvälistyminen ja kansainvälinen liiketoiminta, tuotekehitys sekä regulaatiot ja laadunhallinta.

Panostaminen terveyteen ja hyvinvointiin kannattaa

Kaikki yritykset ovat itse mukana koulutuksen suunnittelussa ja yritysten ja työnhakijoiden kohtauttaminen aloitetaan jo varhaisessa vaiheessa. Mukana olevien yritysten kanssa tehdään vahvaa yhteistyöstä valintaprosessista alkaen.

– Terveys ja hyvinvointi ovat globaalisti nopeasti kasvavia aloja. Tähän näkymään kannattaa Pohjois-Savossa panostaa, sillä Kuopiossa on alojen poikkeuksellisen monipuolista osaamista oppilaitoksissa, tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä, Silja Huhtiniemi Kuopion alueen kauppakamarista korostaa.

– Jotta kasvu olisi laajemmassa mittakaavassa mahdollista, osaavan työvoiman saatavuus täytyy varmistaa. Pilotti osuu mainiosti tähän ja tarjoaa lisäksi kiinnostavaa tietoa alan yritysten osaamistarpeista, Huhtiniemi jatkaa. 

Haku koulutukseen käynnissä

Infotilaisuus koulutuksesta järjestetään MESSI-tilassa Apajassa 14.11.2017 klo 14–15.

Haku koulutukseen sulkeutuu 19.11.2017. Koulutukseen hakeudutaan sähköisesti TE-palvelut.fi:n kautta.

Koulutus toteutetaan työvoimakoulutuksena, ja sen käynnistävät yhteistyössä Pohjois-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon TE-toimisto ja Kasve Oy. Koulutuksen kustannuksiin osallistuvat TE-hallinto ja yritykset.

Lisätietoja:

Kasve Oy
Asiantuntija Miia Eskelinen-Fingerroos, p. 040 513 9454

TE-toimisto
Asiantuntija Arto Mustonen, p. 0295 043 634

Pohjois-Savon ELY-keskus
Yksikön päällikkö Jan Blomberg, p. 0295 026 552


Alueellista tietoa