Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Pirkanmaalla varaudutaan Kokemäenjoen hyydetulviin (Pirkanmaa)

Syksyn sateet ovat nostaneet järvien vedenkorkeuksia kaikkialla Pirkanmaalla. Paikoin vedenkorkeudet ovat olleet korkeampia kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä. Vastaavia vedenkorkeuksia tavataan lumisten talvien jälkeisillä kevättulvilla. Poikkeuksellista tilanteesta tekee lähtökohta, josta nykyisiin vedenkorkeuksiin on päästy. Vielä kesäkuussa vedenkorkeudet ovat olleet selvästi keskimääräistä alempana.

Tällä hetkellä suurimmat vedenkorkeudet on havaittu Kukkiassa ja Iso-Roineessa, joissa vedenkorkeudet ovat nousseet noin 35 cm keskimääräistä korkeammiksi. Pohjois-Pirkanmaalla vedenkorkeudet ovat olleet noin 20-30 cm keskimääräistä korkeampia. Ennusteiden mukaan vedenkorkeuden nousu pysähtyy joulukuussa ja lähtee laskuun viimeistään tammikuussa. Toisaalta viime aikoina kertyneen lumen mahdollinen sulaminen voi nostaa vedenkorkeuksia nykyisestään.

Luonnontilaisten järvien purkautuminen on vuoden aikaan nähden keskimääräistä suurempaa ja se näkyy alapuolisten jokien suurena virtaamana. Suuri virtaama yhdistettynä kovaan pakkasjaksoon lisää hyyteen muodostumisriskiä. 

- Nykyisessä vesitilanteessa vuonna 2014 Kihniössä ja Parkanossa aiheutuneet hyydetulvaongelmat voivat toistua. Tarvitaan kuitenkin riittävän kova pakkanen, jotta koskissa olevat kivet alkavat kerryttää jäätä ympärilleen ja muodostaa hyydepadon. Jos lämpötila pyörii nollassa tai hiukan sen alapuolella ja on kuivaa, hyydetulvariski pienenee, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Taulukossa on esitetty Pirkanmaan järvien havaitut vedenkorkeudet 17.12.2017. Suluissa on esitetty vedenkorkeuden erotus (m) vuosien 1977-2016 keskimääräiseen arvoon. 

17.12.2017

Korkeus merenpinnasta [NN+m]

Näsijärvi, Tampella (s)

95,14 (-0,07)

Pyhäjärvi, Näppilä (s)

76,91 (-0,04)

Vanajavesi, Toijala (s)

79,15 (-0,01)

Kyrösjärvi (s)

83,20 (+0,07)

Kukkia, Pälkäne (lt)

86,78 (+0,34)

Längelmävesi, Kaivanto (lt)

84,25 (+0,31)

Keurusselkä (lt), Mänttä

105,64 (+0,29)

Kitusjärvi, Virrat (lt)

116,13 (+0,16)

Tarjannevesi, Visuvesi (lt)

96,07 (+0,20)

Toisvesi (lt)

98,02 (+0,20)

 

Kokemäenjoella jääkansi suojaa hyydetulvilta

Säännösteltyjen järvien vedenkorkeuksia on juoksutusten avulla pidetty ajankohtaan nähden keskimääräistä alempana. Juoksutukset ovat olleet selvästi keskimääräistä suurempia Näsijärvellä, Vanajavedellä, Pyhäjärvellä ja Kokemäenjoessa. Säännöstelyillä järvillä pyritään näillä toimenpiteillä ehkäisemään hyydetulvia. Sopivan pakkasjakson aikana juoksutuksia pienennetään Kokemäenjoen jääkannen muodostumisen edistämiseksi. Jääkansi joessa estää hyyteen muodostumista.

- Nyt seurataan lämpötiloja. Pakkasta tarvitaan muutaman päivän ajan yli 10 astetta, jotta juoksutuksen pienennyksellä olisi riittävän nopea vaikutus. Jääkannen muodostuessa juoksutuksia lisätään vaiheittain, jotta juoksutus ei riko jäätä, toteaa Isid.

Järvissä monin paikoin jo ohut jääkansi

Monilla pienemmillä järvillä on ehtinyt muodostua ohut jääkansi. Suurten järvien selät ovat pääasiassa avoimina, eikä jään paksuuden seurantaa ei ole siksi aloitettu. Pirkanmaan ELY-keskus seuraa jäänpaksuutta 3 kohteella: Näsijärvellä, Längelmävedellä ja Kitusjärvellä. Valtakunnallista jäätilannetta voi seurata Järviwikissä osoitteessa: http://www.jarviwiki.fi/wiki/Jaatilanne.

Pohjavesien vedenpinnat palautumassa tavanomaisille tasoille

Pohjavesien vedenpinnat ovat palautumassa lähelle keskimääräisiä korkeuksia, mikä johtuu pitkään jatkuneista sateista. Vielä kesällä pohjavesien pinnat olivat keskimääräistä alempana.

Säännöstelykatsaus 2017 laadittu

Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut säännöstelykatsauksen, joka koskee Näsijärven, Vanajaveden, Pyhäjärven, Kyrösjärven, Mahnalanselkä-Kirkkojärven sekä Rauta-Kuloveden säännöstelysuositusten toteutumista ajalla 10/2016 - 9/2017. Katsaus on saatavana sähköisesti osoitteessa: www.ymparisto.fi/saannostely/kokemaenjoki.

Lisätietoja:

ymparisto.fi -palvelu: Vesistöjen vedenkorkeudet Pirkanmaalla 

Pirkanmaan ELY-keskus: 

  • Järvien vedenkorkeudet: johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, p. 0295 036 188 ja vesitalousasiantuntija Harri Mäkelä, p. 0295 036 359
  • Pohjavedet: ylitarkastaja Annukka Galkin, p. 0295 036 323

· www.twitter.com/pirvesi (Vesiasiat Pirkanmaalla)

· www.twitter.com/pirkanmaanely (Pirkanmaan ELY-keskus)


Alueellista tietoa