Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Maatilojen bruttotulot sahaavat paikallaan Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Maatilojen bruttotulot olivat Etelä-Savossa 281 milj. euroa vuonna 2016. Tästä puolet muodostui maatalouden myyntituloista ja tulotuista, noin neljännes metsätuloista ja neljännes sivuansiotuloista. Maatilojen bruttotulojen kertymä on vaihdellut vuosina 2010-2016 vajaan kymmenen miljoonan haarukassa keskimääräisen kasvun ollessa minimaaliset 0,24 % vuodessa. Samaan aikaan esimerkiksi kuluttajahintainen inflaatio eteni keskimäärin 1,5 % vuodessa ja palkansaajien ansiotaso kasvoi 2,0 % vuodessa. Tarkastelu perustuu Etelä-Savon ELY-keskuksen tilaamiin Kantar TNS Agri Oy:n ja sen edeltäjien tuottamiin maatilojen rahavirtatutkimuksiin sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Tilastokeskuksen tilastoihin.

Maatalouden osalta maatilojen bruttotulot eivät ole lisääntyneet vuosina 2010-2016 juuri lainkaan, sillä vaikka myyntitulot ovat hieman kasvaneet, tulotuet ovat vähentyneet suhteessa enemmän. Samalla maataloudessa on tuotanto tehostunut, kotieläinten keskituotoksen lisääntyneet ja myös viljellyn pellon määrä hieman lisääntynyt.  

Maatilojen metsätulot ovat lisääntyneet keskimäärin 1,25 % vuodessa siitä huolimatta, että viljelijöiden hallinnassa olevan metsämaan määrä on vähentynyt vuodesta 2010 lähtien 7 %. Metsät kasvavat paremmin ja puun hintakehitys on ollut maataloutta suotuisampi. Sivuansiotulojen lisäys on jäänyt alle prosenttiin vuodessa. Eteläsavolaiset tilat ovat maan monialaisimpia, mutta viljelijöiden muun yritystoiminnan ja sivuansiotoiminnan tulokehitys on ollut vaatimatonta.

Maidontuotannolla edelleen suurin merkitys

Maidontuotannon myyntitulot olivat Etelä-Savossa vielä vuonna 2014 noin 52 milj. euroa, mutta maidon hinnan alennuksen myötä tulot laskivat 44 milj. euroon vuonna 2015. Samalla maidontuotannon osuus maatalouden myyntituloista laski 60 prosentista 55 prosenttiin. Maidontuotanto on edelleen keskeisin maatalouden tuotantosuunta Etelä-Savossa paitsi viljelijöille, myös jalostajille ja laajalle joukolle muita maitoketjussa työskenteleviä toimijoita.

Vaikka maitotilojen määrä on Etelä-Savossa vähentynyt vuosina 2010-2016 kolmanneksella, on maidon tuotanto vaihdellut vuosittain 113 milj. litrasta 116 milj. litraan. Tuotanto on alentunut noin 0,4 prosenttia vuodessa. Vuonna 2016 Etelä-Savossa tuotettiin 460 tilalla yhteensä noin 114 milj. litraa maitoa. Maitotilojen määrän vähentyminen näyttää jatkuvan yli kuuden prosentin vauhdilla vuodessa, joten nykyisen maidontuotantomäärän säilyttäminen Etelä-Savossa on iso haaste alan toimijoille. Vastaava tilakoon kasvu ja tuotannon tehostaminen edellyttävät mittavia investointeja navettojen laajentamisiin.

Naudanlihan tuotannon osuus maatalouden myyntituloista oli vuonna 2016 noin 15 %. Naudanlihan tuotanto oli vuonna 2016 noin 4,3 milj. kg; viime vuosien notkahduksen jälkeen se on hieman lisääntynyt. Lypsylehmien määrän väheneminen rajoittaa myös välitysvasikoiden saatavuutta lihantuotantoon. Tämän vuoksi naudanlihan tuotanto perustuu yhä enemmän emolehmätuotantoon. Sianlihan ja muun lihan tuotannon osuus maatalouden myyntituloista on vähentynyt ja on enää noin kolme prosenttia. Kananmunien tuotanto on keskittynyt modernisoituihin kalkkunahalleihin Juvalle ja lisännyt myyntitulojaan ja tulo-osuuttaan lähes neljään prosenttiin.

Kasvituotannossa viljan myyntitulot ja niiden osuus maatalouden myyntituloista on vähentynyt. Sen sijaan muiden kasvien kuten avomaan vihannesten ja marjojen tuotannon osuus maatalouden myyntituloista on kasvanut 15 prosentista 19 prosenttiin. Monien avomaan vihannesten tuotannossa Etelä-Savo on valtakunnallisestikin merkittävä tuotantoalue.

Maatilojen rakenne vuonna 2016 Etelä-Savossa:

Etelä-Savo Keskimääräinen
tilakoko
hehtaaria/tila
Keskitilatilakoon
muutos, %
vv. 2010-2016
Kokonaispinta-ala,
hehtaaria
Kokonaisalan
muutos, %
vv. 2010-2016
Peltoa         30,4        +13,0          72 700        +1,4
Metsää         74,2          +3,6                177 500         -7,0

 

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus, maija.puurunen(at) ely-keskus.fi, p. 029 502 4074


Alueellista tietoa