Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Lievestuoreen Laajalahden läjitysalueen pintarakenteiden rakennustyö on alkanut maanpinnan muotoilulla (Keski-Suomi)

Lievestuoreenjärven Laajalahden alueella olevan entisen sellutehtaan kuitulietteen läjitysalue muotoillaan syksyn kuluessa lievästi kumparemaiseksi ja alueelle rakennetaan ympärysojat.

Työ kuuluu viime vuosikymmenellä aloitettuun Laajalahden kunnostushankkeeseen. Tämän työvaiheen tekijäksi valittiin kilpailutuksen jälkeen Fortum Environmental Construction Oy. Urakan aloituskokous pidettiin 9. elokuuta. Työt aloitettiin välittömästi. Työn tilaajana on Keski-Suomen ELY-keskus yhteistyökumppaninaan Laukaan kunta.

Käytännön toimet Laajalahden pohjukassa olevien jätealtaiden puhdistamiseksi aloitettiin vuonna 2007. Jätealtaissa ollutta kuitulietettä ruopattiin ja siirrettiin viereiselle läjitysalueelle vuoteen 2011 saakka. Läjitysalueella liete kiinteytettiin eli stabiloitiin sekoittamalla se Jyväskylän Rauhalahden voimalaitokselta saatuun tuhkaan.

Nyt suoritettavan pinnan muotoilun jälkeen läjitysalue peitetään vielä pintarakenteella, jonka tarkoituksena on estää sade- ja valumavesien pääsy stabiloituun ruoppausmassaan. Jatkossa läjitysalueen pintavedet tullaan johtamaan hallitusti vieressä oleviin ruopattuihin vesialtaisiin. Kokonaisuudessaan työt kestävät useita vuosia.

Laajalahden läjitysalue ja sen välitön läheisyys on työmaa-aluetta, jossa liikkuminen on kiellettyä alueella olevien opastekylttien mukaisesti. Nyt suoritettavan työn on määrä valmistua viimeistään 30.11.2017 mennessä.

Laukaan Lievestuoreella sijainnut selluloosatehdas lopetti toimintansa konkurssiin vuonna 1985. Tehtaan toiminnan loputtua Laukaan kunta ja valtio joutuivat eri vaiheiden jälkeen Laajalahden ympäristöongelmien ratkojiksi. Selluloosatehtaasta aiheutunut toinen iso ympäristöongelma, Valtatien 9 varrella sijainnut lipeälampi, on kunnostettu jo aiemmin.

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Kai Voutilainen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 830
Vesitalousasiantuntija Timo Sokka, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 816
Tekninen johtaja Janne Laiho, Laukaan kunta, p. 050 3475 247


Alueellista tietoa