Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Kainuun ELY-keskuksesta haettavissa avustuksia (Kainuu)

Kainuun ELY-keskuksesta voi hakea harkinnanvaraista avustusta viimeistään 30.11.2017 seuraaviin tarkoituksiin:

  • rakennusperinnön hoitoon
  • pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin
  • haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan
  • vesistöjen kunnostuksiin ja vesien hoitoon
  • vesistöjen käyttöön ja tulvariskien hallintaan.

Lapin ELY-keskuksesta voi hakea avustuksia myös Kainuun alueella toteutettaviin kalataloudellisiin kunnostuksiin ja Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteutettaville ympäristökasvatus- ja -valistushankkeille.

Avustuksia myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2018 talousarviossa niihin määrärahat.

Haettavana olevat avustukset

Rakennusperinnön hoito

Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää korjauksiin, joilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen suojeluarvojen mukaisella tavalla. Tällaisia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustusta hoitoon voivat hakea rakennuksen omistajat ja rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt.

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat ja pohjavesien suojelua toteuttavat hankkeet

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien avulla pyritään ehkäisemään pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvaamaan esiintymän antoisuuden säilyminen ennallaan. Suojelusuunnitelmien laatiminen on tärkeintä riskipohjavesialueille sekä vedenhankintaa varten tärkeille että vedenhankintaan soveltuville pohjavesialueille. Avustusta voidaan myöntää paitsi pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen, myös niiden päivittämiseen. Tukea voidaan myöntää kunnalle, jonka alueelle suojelusuunnitelma laaditaan. Tukea voidaan myöntää myös vesienhoitosuunnitelmissa tarpeellisina pidettyihin pohjavesien suojelua toteuttaviin hankkeisiin.

Haja-asutusalueiden jätevesineuvonta

Haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan suunnattuja avustuksia voidaan hakea yleisneuvontaan ja sen erilaisten neuvontatoimien, kiinteistökohtaisen neuvonnan tai näiden erilaisten yhdistelmien järjestämiseen ja toteuttamiseen. Neuvontahankkeen tulee noudattaa neuvonnan järjestämisen valtakunnallista yleissuunnitelmaa. Neuvonnan tulee kohdistua kiinteistön haltijoihin. Avustusta voivat hakea järjestöt ja toimijat, joilla on kokemusta haja-asutuksen kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta, ja jotka ovat riippumattomia laitevalmistajista, materiaalitoimittajista sekä myyntiä harjoittavista toimijoista. Hakijan toiminnan tulee olla itsenäistä suhteessa kunnan viranomaistoimintaan.

Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito

Vesistökunnostuksiin ja vesien hoitoon myönnettävät avustukset on tarkoitettu vesienhoidon toimenpiteiden toteutusta sekä vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat konkreettiset, pinta- tai pohjavesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla, jotka vaikuttavimmin edistävät vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteuttamista. Tukea suunnataan erityisesti hyvää huonommassa tilassa olevien ja tilaltaan heikentyneiden pinta- ja pohjavesien tilan parantamiseen.

Vesistöjen käyttö ja tulvariskien hallinta

Vesistöjen käytön ja tulvariskien hallinnan hankkeissa tavoitteena on tulva- ja kuivuusriskien vähentäminen sekä vesistöjen monipuolisen käytön edistäminen. Etusijalla ovat laajaa käyttäjäjoukkoa palvelevat, alueen elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä tai virkistyskäyttöä parantavat hankkeet. Tavoitteena voi olla esimerkiksi vesistöön jääneistä rakenteista tai materiaaleista aiheutuvan vaaran vähentäminen, aiemmin valtion tuella toteutetun toimenpiteen täydentäminen tai siitä aiheutuneiden haittojen vähentäminen. 

Kalataloudelliset kunnostukset

Lapin ELY-keskukselta voi hakea avustusta kalataloudellisiin virtavesikunnostuksiin. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalojen luontaista lisääntymistä tai poistaa vaellusesteitä. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi lisääntymis- ja poikastuotantoalueiden kunnostaminen tai kalateiden rakentaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on arvioitu ensisijaisiksi alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa.

Ympäristökasvatus ja -valistus

Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteuttaville ympäristökasvatus- ja ‑valistushankkeille. Ympäristökasvatuksen ja ‑valistuksen hankeavustusta voidaan myöntää valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilu- tai kehittämishankkeille. Hankkeissa voidaan esimerkiksi luoda uusi toimintamalli, tuote tai kasvatus- ja valistusmateriaali.

Haku

Hakemukset on toimitettava Kainuun ELY-keskukselle viimeistään 30.11.2017. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen salliessa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushakemukset on toimitettava Lapin ELY-keskukselle. 

Avustushakemukset suositellaan täytettäväksi ensisijaisesti sähköisesti. Hakulomakkeet on saatavissa ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi > Palvelut > Rahoitus ja avustukset > Ympäristö > Rahoitus ja avustukset - Ympäristövastuualue.

Hakemuksen voi lähettää Kainuun ELY-keskukselle myös sähköpostitse osoitteella kirjaamo.kainuu(at)ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Kainuun ELY-keskus, kirjaamo, PL 115, 87101 Kajaani. Lapin ELY-keskukselle osoitetut hakemukset lähetetään osoitteella kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi tai postitse Lapin ELY-keskus, kirjaamo, PL 8060, 96101 Rovaniemi.

Linkit lisätietoihin

Lisätietoja:

Yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Rakennusperinnön hoito: Alpo Hurskainen puh. 0295 023 711
Jätevesineuvonta: Risto Rojo puh. 0295 023 888
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat: Elli Moilanen puh. 0295 023 823
Vesistöjen käyttö ja tulvariskien hallinta: Jari Pesonen puh. 0295 023 861
Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito: Jari Pesonen puh. 0295 023 861, Kimmo Virtanen puh. 0295 023 899
Kalataloudelliset kunnostukset: Markus Huolila puh. 0295 023 541
Ympäristökasvatus ja -valistus: Tanja Tuulinen, puh. 0295 024 669


Alueellista tietoa