Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Valtatien 4 parantamista Joutsan ja Toivakan välillä suunnitellaan (Keski-Suomi)

Yleisötilaisuus keskiviikkona 9.11. Kurkiauran koululla Leivonmäellä

Keski-Suomen ELY-keskus aloittaa tiesuunnitelman tarkistamisen Joutsan ja Toivakan välisellä tieosuudella. Heinolan Lusin ja Vaajakosken välillä jäi edellisessä tienparannushankkeessa toteuttamatta useita ohituskaistoja rahoituksen niukkuuden vuoksi. Uusi tienparannushanke toteutetaan vuosina 2018-2019.

Valtatien 4 sujuvuuden parantamiseen välillä Joutsa - Kanavuori myönnettiin kesällä 2016 kehittämishankkeista perusväylänpitoon siirrettyä rahoitusta 13,9 M€. Nyt suunniteltavalla hankkeella on tavoitteena parantaa liikenteen ja kuljetusten sujuvuutta, liikenneturvallisuutta sekä vähentää tiejakson häiriöherkkyyttä.

Hankkeessa suunnitellaan muun muassa ohituskaistat Savenahon ja Naukjärven kohdille sekä näiden edellyttämät liittymä- ja yksityistiejärjestelyt. Suunnittelutyön ensimmäisessä vaiheessa on laadittu esiselvitys, jolla tarkennetaan aiemmin laadittua tiesuunnitelmaa ohituskaistojen osalta nykyisten suunnitteluperiaatteiden mukaiseksi. Varsinaisen maantielain mukaisen tiesuunnitelman laatiminen tapahtuu alkuvuonna 2017.

Esiselvitystä ja alustavia suunnitelmia esitellään keskiviikkona 9.11.2016 klo 17-19 Leivonmäellä Kurkiauran koululla osoitteessa Leivonmäentie 6, 41770 LEIVONMÄKI.

Lisätietoja suunnitteluhankkeesta antavat:

Hankkeen tilaaja: Keski-Suomen ELY-keskus, johtava asiantuntija Hannu Keralampi, hannu.keralampi(at)ely-keskus.fi tai p. 0295 024 689

Suunnittelukonsultti: SITO Oy, osastopäällikkö Martti Kokoi, martti.kokoi(at)sito.fi tai p. 0207 476 732


Alueellista tietoa