Hyppää sisältöön
Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Työttömyys vähenee yhä Varsinais-Suomessa (Varsinais-Suomi)

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa 27 600 työtöntä työnhakijaa. Lokakuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee - nyt 600 henkilöllä.  Viime vuoden lokakuusta määrä väheni 3,2 prosentilla (900 henkilöllä), kun koko maassa työttömien määrä väheni hieman hitaammin eli 2,6 prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa Varsinais-Suomessa 12,1% eli 0,4 %-yksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (12,5%)  ja samalla osuus on maan ELY-keskusalueista viidenneksi pienin.

Työttömien määrä väheni vuoden takaisesta useimpien ELY-keskusten alueilla. Poikkeuksen muodostavat Pohjois-Karjala, Pohjanmaa ja Pirkanmaa sekä erityisesti Satakunta, jossa työttömyyden kasvu oli maan voimakkainta. Vuotta aiemmasta työttömyys kasvoi Varsinais-Suomessa vielä Turunmaalla ja Vakka-Suomessa. Nuorten työttömyys kasvaa enää vain Vakka-Suomessa. Alle 30-vuotiaiden osalla työttömyys vähenee niin peruskoulun kuin korkeampia tutkintoja suorittaneilla. Pitkäaikaistyöttömyys vähenee yhä Loimaan seudulla vaikka se on yleisesti kasvussa.

Marraskuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa ja niin tapahtunee Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Huom! Työllisyyskatsaukseen on lisätty taulukko, josta löytyvät työttömien määrät eri ryhmissä (mm. nuoret ja pitkäaikaistyöttömät) kaikista Varsinais-Suomen kunnista.

 

Tarkempaa tietoa:

Uusi Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus, nettiversio

  • monikäyttöinen nettiversio, jossa  kuviot kuten koko katsauskin ovat tallennettavissa

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-varsinais-suomi-tyollisyyskatsaukset#.V2geMDGcwVA

  • työllisyyskatsaukset pdf-muodossa

Lisätietoja:

analyytikko Juha Pusila (puh. 0295 022 772)

Varsinais-Suomen ELY-keskus


Alueellista tietoa