Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Taksilupien enimmäismäärät Suomen kuntiin vahvistettu vuodelle 2017

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Lapin ELY-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Uudenmaan ELY-keskus ovat vahvistaneet kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät (kiintiöt) toimialueidensa kuntiin ja liitoskuntiin. Lähtökohtana kiintiöiden määrittämisessä on pidetty taksipalvelujen hyvää saatavuutta niin kaupunkimaisilla alueilla kuin maaseudullakin.

Kiintiöiden määrittämisessä ELY-keskukset ovat huomioineet taksiliikennelain 20 §:n mukaisesti keskeiset taksipalvelujen kysyntään ja tarjontaan vaikuttavat tekijät sekä niissä tapahtuneet muutokset. Kiintiöt on pyritty vahvistamaan sellaiselle tasolle, että lupien määrä ei rajoita taksien saatavuutta myöskään vilkkaan kysynnän aikana eikä heikennä palvelujen laatua. Kiintiöitä määrittäessä on pyritty huomioimaan myös kuntien esiin tuomat kuljetustarpeet.

Taksilupien enimmäismääriin ei ole tehty tänä vuonna kovinkaan suuria muutoksia. Niissä kunnissa, joissa kiintiöitä on pienennetty, syynä ovat olleet lähinnä taksitilausten määrän kysynnän lasku ja asemapaikkakunnan autoilijoiden vähentynyt ammattiajokilometrien määrä. Kiintiön pienentäminen ei aiheuta muutoksia voimassa oleviin lupiin.

Kiintiöpäätöksiin ja niiden perusteluihin voi käydä tutustumassa alueellisten ELY-keskusten taksilupasivuilta. www.ely-keskus.fi->aiheet-liikenne-taksiliikenne

Lisätietoja antavat:

  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:
    lupapäällikkö Pasi Hautalahti, puh. 0295 027 972
  • Lapin ELY-keskus:
    ryhmäpäällikkö Marja-Lea Hallikainen, puh. 0295 037 218
  • Pohjois-Savon ELY-keskus:
    lakimies Hannu Sorasalmi, puh. 0295 026 763
  • Uudenmaan ELY-keskus:
    esittelijä Lari Leppä, puh. 0295 021 305

Alueellista tietoa