Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Pohjois-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuusohjelma korostaa jokaisen vastuuta (Häme)

Pohjois-Päijät-Hämeen kunnat eli Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki, Sysmä ovat laatineet Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa liikenneturvallisuussuunnitelman. Liikenteessä kuolleiden määrä pyritään puolittamaan ja loukkaantuneiden määrää vähentämään neljänneksellä vuoteen 2020 mennessä. Erityisesti tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta nuorten ja iäkkäiden keskuudessa sekä alueen valtateillä.

Ohjelman avulla aktivoidaan kuntia ja saadaan liikenneturvallisuustyö osaksi kuntien normaalia perustyötä. Samalla tarjotaan päättäjille lisää tietoa ja lisätään arvostusta liikenneturvallisuustyötä kohtaan.

Kuntalaisten asenteisiin ja liikennekäyttäytymiseen vaikuttamista varten on laadittu liikennekasvatuksen ja viestinnän toimintasuunnitelmat eri kohderyhmille: alle kouluikäisille, alakouluikäisille, nuorille, työikäisille sekä ikäihmisille ja vajaakuntoisille. Toimenpiteet sisältävät muun muassa henkilöstön koulutusta sekä erilaisia tempauksia ja kampanjoita. Ohjelman laatimisen kuluessa on järjestetty mm. alakoulun pyöräilytapahtuma Sysmässä sekä yläkoulun liikenneturvallisuusinfo Hartolassa.

Ohjelmassa esitetään liikenneympäristön parantamistoimenpiteitä lukuisiin kohteisiin. Ehdotetut toimet ovat pieniä ja kustannustehokkaita ja ne on mahdollista toteuttaa lähivuosien aikana. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa nopeusrajoitusten laskeminen ja tehostaminen sekä liittymien turvallisuuden parantaminen. Erityistä huomiota kiinnitetään kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuuteen. 

Liikenneturvallisuussuunnitelman perimmäisenä tavoitteena on valtakunnallinen nollavisio, lisäksi Pohjois-Päijät-Hämeessä vedotaan jokaiseen liikkujaan: "Minulla on vastuu turvallisesta liikkumisesta. Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä." Visio painottaa meidän kaikkien vastuuta liikenteessä kulkutavasta, iästä ja liikkumisajankohdasta riippumatta.

 Suunnitelmatyöhön ovat osallistuneet myös Liikenneturva ja poliisi sekä konsulttina Ramboll Finland Oy.

 

Lisätietoja:

  • Uudenmaan ELY-keskus, Sonja Heikkinen, puh. 0295 021336
  • Asikkalan kunta, Petri Haapanen, puh. 044 778 0430
  • Hartolan kunta, Taneli Rasmus, puh. 044 743 2252
  • Heinolan kaupunki, Ari Matteinen, puh. 0500 497 251
  • Padasjoen kunta, Sari Airiainen, puh. 044 720 2001
  • Sysmän kunta, Matti Kurvinen, puh. 044 7134 525
  • Suunnitelman laatinut konsultti Ramboll Finland Oy, Terhi Svenns, puh. 050 358 0733 ja Erica Roselius, puh. 040 736 9950

 

 

 


Alueellista tietoa