Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Merkittävät rakennusoikeuksien ylitykset tulee hoitaa kaavoituksella, ei poikkeusluvilla (Kanta-Häme)

Hämeen ELY-keskus on valittanut kahdesta Lopen kunnan myöntämästä rakentamisen poikkeamisluvasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Toimivalta poikkeusten myöntämiseen on keväällä 2016 tapahtuneen lainmuutoksen jälkeen siirtynyt ELY-keskuksilta kokonaan kuntien tehtäväksi. Vaikka toimivalta on muuttunut, lupien myöntämisen edellytykset ovat pysyneet samoina. Toinen myönnetyistä luvista koski luvan myöntämistä 7 m²:n suuruisen saunan rakentamiseen ranta-asemakaavan yhteiskäyttöiselle lähivirkistysalueelle, vaikka ELY-keskus oli päätöksellään hylännyt tämän hakemuksen v. 2010. Tällä alueella ei kaavan mukaan ole lainkaan rakennusoikeutta. Nyt siihen muodostuisi kaavan vastaisesti uusi rakennuspaikka. Toinen lupa koski merkittävää rakennusoikeuden ylitystä rantayleiskaava-alueella omakotitalon rakentamisen yhteydessä.

Valitusten perustelujen mukaan poikkeamislupaa koskevassa harkinnassa kunnan tulee ottaa huomioon maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus. Poikkeusluvan myöntäminen näissä tapauksissa merkitsisi sitä, että myös muille ranta-alueen maanomistajille tulisi voida myöntää vastaava rakennusoikeuden ylitys. Hämeen ELY-keskuksen näkemyksen mukaan merkittävät rakennusoikeuden ylitykset tulee hoitaa suunnitelmallisesti kaavoituksella. Lautakunnan myöntämät luvat ovat valitusten mukaan lainvastaisia, sillä niistä aiheutuu mm. haittaa kaavoitukselle ja kaavan toteuttamiselle.

 

Lisätietoja

Liisa Härmä, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 185

 

Tiedotus

Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

 


Alueellista tietoa