Navigointivalikko
Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Tiedotearkistossa on vanhasta ely-keskus.fi-järjestelmästä siirretyt kaikkien virastojen tiedotteet (1.1.2010-16.4.2013). Näissä arkistotiedotteissa aluevalinta ja tiedotteissa olevat liitetiedostolinkit eivät toimi.

TIEDOTEARKISTO
null Ympäristönhoitotyöt jatkuvat Etelä-Savossa vuonna 2013

Etelä-Savon alueella tehtiin ympäristönhoitotöitä vuonna 2012 Heinävedellä, Hirvensalmella, Kerimäellä, Mikkelissä, Mäntyharjulla sekä Pieksämäen Jäppilässä. Kohteissa rakennettiin muun muassa päre-, kattotiili- ja huopakattoja, maalattiin rakennusten julkisivuja keittomaaleilla sekä kunnostettiin kivisokkeleita ja -seiniä. Lisäksi vaellusreiteille rakennettiin pitkospuita, tieturvallisuutta parannettiin ja maisemaa avattiin raivaamalla tienvarsia sekä kunnostettiin niittyjä ja torjuttiin vieraskasvilajeja. 

Työt suunniteltiin ja hoidettiin Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa –hankkeessa, joka on toiminut Etelä-Savossa vuodesta 2010 ja sai jatkoa vuodelle 2013. Hanke saa rahoitusta EU:n sosiaalirahastosta.  

Perinteiset työtavat kiinnostivat tekijöitä

Hankkeessa työllistyi vuonna 2012 yhteensä 70 henkilöä (8,8 htv), joista suurin osa oli nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä. Työt soveltuvat myös henkilöille, joilla ei välttämättä ole tarvittavaa ammattitaitoa, mutta on halu tehdä töitä. Hankkeen ja paikallisen työnjohdon ohjauksessa he pystyvät tekemään vaativiakin kunnostustöitä. Työllistämisestä vastasi kohteen omistaja.

Kerimäen kunnan ison ladon maalaus työllisti paikallisia nuoria. Kuva: Harri Kaipainen

Töissä käytettiin perinteisiä työtapoja ja materiaaleja; tämä on yllättänyt positiivisesti monta työntekijää. Ympäristönkunnostustöissä otetaan tarkasti huomioon myös luontoarvot. Työntekijät pitävät töitä hyvinä ja mielekkäinä - konkreettinen työ, sekä näkyvä kädenjälki on monelle kannustava kokemus. Työntekijät pitävät hyvänä asiana myös paikallisten ihmisten työllistämistä.

Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa -hanke oli myös vuonna 2012 mukana eri tilaisuuksissa kertomassa perinnerakentamisesta. Tapahtumissa esiteltiin perinteisiä työtapoja ja materiaaleja konkreettisin esimerkein, työnäytösten ja tiedotteiden avulla. Suosittuja näytöksiä olivat muun muassa pärekaton teko, keittomaalin valmistus, tiilikattojen kunnostaminen ja ikkunoiden kunnostaminen.

Tavoitteena syrjäytymisen ehkäisy ja ympäristövastuullisuus

Hankkeessa suunnitellaan maakunnan yleishyödyllisiä ympäristöhoitotöitä, hankitaan töille tarvittavat luvat sekä perehdytetään, ohjataan ja valvotaan töiden toteutusta. Hanke työllistää projektivastaavan sekä kaksi suunnittelijaa, toisen osa-aikaisesti. Hankkeen kokonaiskustannukset vuosina 2010-2013 ovat 397 547 euroa.  Hankkeen tavoitteena on Etelä-Savon maakunnan vetovoimaisuuden ja viihtyisyyden parantaminen ja pitkäaikaistyöttömien tai muuten vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymisen edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Tavoitteena on myös säilyttää paikallisia perinnerakentamistaitoja ja lisätä ihmisten ympäristövastuullisuutta.

Hankkeessa vuosina 2010-2012 tehtyjä töitä

Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa -hankkeen www-sivut

Lisätietoja: 

Projektivastaava Harri Kaipainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4180

 

           


Alueellista tietoa