Navigointivalikko
ESA - Koronatietoa yrityksille

Tietoa yrityksille koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa (Etelä-Savo)

Yrittäjä voi saada apua koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa useilta organisaatioilta. Tälle sivustolle olemme koonneet tarjolla olevaa tietoa ja palveluja yrittäjille, palveluntuottajille sekä hanke- ja maaseututoimijoille koronavirusepidemian aiheuttamassa häiriötilanteessa.

Yrittäjän kannattaa maksuvalmiuden parantamiseksi ensin keskustella verottajan kanssa, jotta verotilityksiä voitaisiin siirtää. Seuraavaksi kannattaa ottaa yhteyttä omaan pankkiin ja Finnveraan, jotta voi saada uutta käyttöpääomalainaa ja siirtää mahdollisia lyhennyksiä ja korkoja tuonnemmaksi.

Tarjolla olevaa tietoa ja palveluja yrittäjille:
1.  Business Finlandin liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteessa HAKU PÄÄTTYNYT
2.  Business Finlandin tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina
3.  ELY-keskuksen rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa HAKU PÄÄTTYNYT
4. Yritysten kustannustuki, toinen hakukierros avattiin 21.12.2020, kolmas hakukierros alkaa huhtikuussa 2021, yksinyrittäjät mukana tuessa
5.  Arvonlisäveron takaisin hakeminen maksujärjestelypyynnöllä ja maksu myöhemmin takaisin
6.  Yritysten kehittämispalvelut HINNAT PALASIVAT ENNALLEEN 24.9.2020
7.  Finnveran poikkeustilanteen rahoitus
8.  Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin uusi rahoitusohjelma keskisuurille yrityksille
9.  Yksinyrittäjille tuki koronavirustilanteessa
10.  Ravintola- ja kahvilayrittäjien tuki HAKU PÄÄTTYNYT
11.  Kulttuurin ja taiteen toimijoille korona-avustus HAKU PÄÄTTYNYT
12.  Yrittäjien oikeus työttömyyspäivärahaan
13.  Maaseudun yritysten ja maatalouden alkutuotannon väliaikainen kriisituki
14.  Apu kalatalousalan yrityksille koronakriisissä, kalatalouden väliaikainen kriisituki
15.  Starttiraha, aloittavan yrittäjän tuki
16. Matkailun kehittämiseen rahoitushaku  HAKU PÄÄTTYNYT
17.  TE-palvelut auttavat myös irtisanomis-, lomautus- ja muutostilanteissa
18.  Yritystukien ja kehittämishankkeiden maksatukset
19.  Neuvontaa yrittäjille ja yrityksille
20.  Kehittämishankkeet (ESR)
21.  TE-palvelujen palveluntuottajille
22.  Muita hyödyllisiä linkkejä

1. Business Finlandin liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteessa (HAKUAIKA PÄÄTTYNYT)

Business Finlandin korona-avustusten haut suljettiin 8.6.2020. Business Finland käsittelee normaalisti kaikki hakemukset, jotka ovat saapuneet koronatukien hakujen voimassaoloaikana.

Business Finlandin rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Midcap-yritys on suuri yritys, jonka oma tai konsernin liikevaihto on enintään 300 M€. 

 >> Haun sulkemisen jälkeen Business Finland rahoittaa yrityksiä normaaleilla rahoitusinstrumenteilla.
 

2. Business Finlandin tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina

Kehitystyön tueksi voi hakea 31.10.2020 mennessä edullista Business Finlandista tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI) -lainaa. Tilapäinen rahoitus on tarkoitettu vähintään kuusi henkilöä työllistäville, osakeyhtiömuotoisille (Oy, Oyj) pk- ja midcap-yrityksille sekä merkittävää liiketoimintaa tekeville säätiöille ja yhdistyksille, jotka etsivät kehittämisen avulla keinoja koronan aiheuttaman liiketoimintansa häiriötilanteen ratkaisemiseen.

Lainaan ei tarvitse vakuutta ja lainan korko on edullinen – tällä hetkellä 1%. Laina myönnetään konkreettista TKI-projektisuunnitelmaa vastaan.

Lisätietoa: Vielä ehtii hakemaan Business Finlandin tilapäistä tukimus-, kehitys- ja innovaatiolainaa (businessfinland.fi)

 

3. ELY-keskuksen rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa (HAKUAIKA PÄÄTTYNYT)

ELY-keskusten myöntämän yrityksen tilanneanalyysin ja kehittämisavustuksen koronarahoitushaku päättyi maanantaina 8.6.2020. ELY-keskukset käsittelevät normaalisti kaikki hakemukset, jotka ovat saapuneet haun voimassaoloaikana. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Yrittäjä - haethan ELY-keskuksen myönämän korona-avustuksen loppuosan maksuun määräaikaan mennessä!

Yrittäjän tulee hakea myönnetyn ELY-keskuksen korona-avustuksen loppuosan maksua päätöksessä ilmoitettuun määräaikaan mennessä.  Hakemuksessa on raportoitava, mitä tuloksia myönnetyllä avustuksella on saatu aikaan. Lisätietoa:

ELY-keskuksen koronarahoitus

Koronarahoitukselle ELY-keskukset tukevat pienyrityksiä, jotka ovat kärsineet koronaviruksen aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä ympäri maata. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, kala- ja metsätaloutta sekä maataloustuotteiden jalostusta.

ELY-keskuksista myönnettävän koronatuen haku suljettiin 8.6.2020.

>> Hakujen sulkemisen jälkeen ELY-keskukset rahoittavat yrityksiä normaaleilla rahoitusinstrumenteilla.

 

4. Yritysten kustannustuki (toinen hakukierros avattiin 21.12., kolmas hakukierros alkaa huhtikuussa 2021, yksinyrittäjät mukana tuessa)

Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiötä ja yhdistykset ovat uen piirissä.

Haku

Tukea haetaan sähköisellä hakemuksella Valtionottorin verkkosivuilla osoitteessa haekustannustukea.fi.

 

Lisätietoa

Lisätietoa kustannustuen hakemisesta ja tuen edellytyksistä Valtionkonttori verkkosivuilta.

 

5.  Arvonlisäveron takaisin hakeminen maksujärjestelypyynnöllä ja maksu myöhemmin takaisin

 

Yritys voi pyytää vuoden 2020 tammi-, helmi ja maaliskuussa maksamiaan arvonlisäveroja takaisin. Käytännössä yritys tekee verottajalle maksujärjestelypyynnön ja maksaa palautetun arvonlisäveron myöhemmin takaisin Verohallinnolle maksujärjestelyn kautta. 

Pyynnön maksujärjestelystä voi tehdä OmaVerossa 26.5. alkaen. Valitse maksujärjestelypyynnöstä vaihtoehto, jossa pyydät alkuvuoden arvonlisäverojen palauttamista. Jos et pysty tekemään arvonlisäveron palauttamispyyntöä OmaVerossa, voit tehdä pyynnön 26.5. alkaen Verohallinnon palvelunumerossa 029 497 028 (Maksujärjestelyt ja perintä).

Kun maksat arvonlisäverot maksujärjestelyn mukaisesti takaisin Verohallinnolle, joudut lisäksi maksamaan 3 %:n viivästyskorkoa. Viivästyskorkoa kertyy arvonlisäveron alkuperäisestä eräpäivästä alkaen.

6. Yritysten kehittämispalvelut (hinnat palasivat ennalleen 24.9.2020)

Yritysten kehittämispalveluihin tehtiin muutoksia, jotta pk-yritykset voivat kehittää toimintaansa ja turvata toimintansa jatkuvuuden koronavirusepidemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Erityisesti talouden hallintaan liittyvissä tarpeissa tarjotaan apua juuri siihen, mihin yritys kokee apua tarvitsevansa. Keskeisin muutos liittyy palvelujen hinnoitteluun. Analyysi- ja Konsultointi-palvelujen tukitasoa nostetaan väliaikaisesti siten, että palveluista jää yritykselle maksettavaksi 30 euroa + alv/konsultointipäivä.

Palvelu voidaan poikkeustilanteen takia toteuttaa etäyhteyksien avulla. Jos etäyhteyksien käyttö ei ole mahdollista tilauksen sisällön tai muiden syiden vuoksi, ELY-keskus suhtautuu myönteisesti jatkoaikahakemuksiin.

Huom! Yritysten kehittämispalvelujen hinnat palasivat ennalleen 24.9.2020

Analyysi- ja Konsultointi -palvelujen hinnat palautetaan 24.9.2020 muutosta edeltäneelle tasolle siten, että Analyysi-palvelun päivähinta yritykselle on 220 euroa (+alv), ja Konsultointi-palvelun 300 euroa (+alv).

Viimeistään 23.9.2020 jätettyihin Analyysi- ja Konsultointi-palvelujen hakemuksiin sovelletaan kuitenkin vielä nykyistä, alempaa hintatasoa. Uusi hinta koskee 24.9.2020 ja sen jälkeen vireille tulleita hakemuksia.

Lisätietoa: Tiina Väärä, p. 0295 024 104

7. Finnveran poikkeustilanteen rahoitus

Finnvera suhtautuu joustavasti kaikkiin koronaviruksen aiheuttamiin rahoituksen järjestelytarpeisiin. Heillä on valmius kasvattaa pk-yritysrahoitusta merkittävästi ja auttaa yritykset yli kriisistä. Yrityksellä tulee olla pidemmän aikavälin kannattavan toiminnan edellytykset.

Asiakkaita suositellaan toimimaan seuraavasti:
1. Ota yhteys omaan pankkiisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
2. Finnvera ja pankit joustavat maksujärjestelyissä, ja niistä kannattaa sopia oman pankin kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
3. Finnvera mahdollistaa pankin myöntämän käyttöpääoman takauksella.

Maksuohjelmamuutokset

Koronaviruksesta johtuvat poikkeusolot vaikuttavat useiden yritysten kassavirtaan negatiivisesti. Mikäli yrityksesi Finnveran vastuiden maksuohjelmissa pysyminen vaikeutuu, kannattaa luottojen maksuohjelmiin lähteä hyvissä ajoissa hakemaan muutosta.

  • Jos sinulla on pankkiluottoihisi takaus Finnverasta, ole yhteydessä omaan pankkiisi, Finnvera myöntää pankille luvan antaa 6 kuukautta lyhennysvapaata takaamiinsa lainoihin. Pankki hakee kaikki takauksiin liittyvät muutokset puolestasi.
  • Jos sinulla on lainaa Finnverasta, voit hakea 6 kuukauden lyhennysvapaata sähköisellä hakemuk-sella sähköisessä asioinnissa.

Käyttöpääomatarpeet

Finnvera rahoittaa koronaviruksen aiheuttamia käyttöpääomatarpeita yhdessä pankkisi kanssa. Finnveran alkutakaus ja pk-takaus soveltuvat myös koronaviruksen aiheuttamiin käyttöpääomatarpeisiin. Jos Finnveran alkutakaus tai pk-takaus ei sovellu yrityksesi tilanteeseen, Finnvera-takauksen avulla voidaan taata myös pk-yritysten koronaviruksesta johtuvia lisääntyneitä käyttöpääomatarpeita.

8. Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin uusi rahoitusohjelma keskisuurille yrityksille

Tesi käynnisti 14.4.2020 rahoitusohjelman koronaviruksen vaikutuksista tilapäisiin vaikeuksiin joutuneiden keskisuurten yritysten toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista taloudellisista ongelmista lisärahoituksen voimin. Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että terveitä yrityksiä ei päästetä konkurssiin poikkeuksellisen ja niiden liiketoiminnasta riippumattoman kriisin seurauksena.

9. Yksinyrittäjille tuki koronavirustilanteessa

Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Haku tapahtuu yrityksen sijaintikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät. 

Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa. Jos yksinyrittäjä on hakenut tukea kunnista, se otetaan myöhemmin huomioon haettaessa työttömyysturvaa.

10. Ravintola- ja kahvilayrittäjien tuki (HAKU PÄÄTTYNYT)

Haku avautui 5.6.2020 ja päättyi 31.8.2020.

Tuet myöntää ja maksaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus).

Ravitsemisliiketoimintaa rajoitettiin lainsäädännöllä voimakkaasti koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi 4.4. - 31.5.2020 väliseksi ajaksi. Eduskunta edellytti rajoitukset hyväksyessään kohtuullisten kustannusten kompensointia ja toimia, joilla lievennetään vaikutuksia.

Malli koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta ja joita on mahdollista saada kumpaakin. Tuen osat ovat: hyvitys toiminnan rajoitamisesta ja tuki uudelleentyöllistämiseen. Hyvityksen saaminen ei vaadi yritykseltä toimenpiteitä vaan hyvitys suoritetaan pääsääntöisesti ilman hakemusta nk. joukkomaksatuksena kahdessa erässä.

Mikäli yrityksesi ei kuulu automaattisen maksatuksen piiriin:

Tukea haetaan yhdessä erässä ja hakemuksesta. Haku oli avoinna 31.8.2020 saakka. Yritys, joka ei kuulu automaattisen maksatuksen piiriin = yritys, jolta ei ole verottajalle toimitettua 4/2020 alv-ilmoitusta, tai yritys, jolla on muu päätoimiala tai on henkilöstöravintola. Tukea haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella.

Linkit lisätietoihin hyvityksestä toiminnan rajoittamisesta:

Tuki uudelleentyöllistämiseen

Tuki valmiuteen ja kykyyn työllistää työntekijöitä koronaepidemiaa edeltänyttä tilannetta vastaavalle tasolle toiminnan käynnistyessä rajoitusajan jälkeen. Uudelleentyöllistämisentuen saaminen edellyttää sähköisen hakemuksen tekemistä.

Lisätietoa uudelleentyöllistämiseen: 

Neuvontapalvelut

Linkit tämän tukimuodon tiedotteisiin:

 

11. Kulttuurin ja taiteen toimijoille korona-avustus (hakuaika päättynyt)

Huom! Tämän rahoituksen haku päättyi 14.5.2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi ylimäärästä avustusta kulttuurin ja taiteen toimijoille koronaviruskriisistä selviämiseen. Rahoitusta suunnattiin muun muassa

  • yleisavustus kansallisille taidelaitoksille
  • yleisavustus valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille
  • avustus elokuva-alan toimijoille: pienille ja keskisuurille elokuvateattereille sekä Suomen elokuvasäätiön tukemien elokuvafestivaalien järjestäjille
  • erityisavustus muille kuin opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluville taiteen perusopetuksen ylläpitäjille
  • korona-avustus taide-, kulttuuri- ja luovien alojen, kuten musiikin, näyttämötaiteen, sirkustaiteen, tanssitaiteen, kuvataiteen, kuvitustaiteen, sarjakuvataiteen, valokuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun, audiovisuaalisen kulttuurin sekä elokuva- ja mediataiteen, kirjallisuuden ja sanataiteen, kulttuuriperinnön sekä muun taiteen ja kulttuurin yhteisöille
  • korona-apuraha luovien alojen sekä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, yksityishenkilöille

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä haettavan avustuksen haku avautui 30.4.2020 ja päättyi 14.5.2020. Taiteen edistämiskeskuksesta haettavien apurahojen haku avautui 1.5.2020 ja päättyi 14.5.2020. 

12. Yrittäjien oikeus työttömyyspäivärahaan

Yksinyrittäjä ja freelancer voi ilmoittautua työnhakijaksi hakeakseen työttömyysturvaa koronavirusepidemiasta johtuen. Työttömyysturvalausunnot annetaan työnhaun käynnistyspäivästä. Yksinyrittäjän ja freelancerin oma ilmoitus koronavirusepidemiaperusteesta riittää. Työnhaun aloituksella ja voimassa pitämisellä yksinyrittäjä ja freelancer varmistaa, että hänelle tullaan antamaan lausunto työttömyysetuudesta ensimmäisestä työnhaun käynnistämispäivästä alkaen.

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Tavoitteena on turvata yrittäjien toimeentulo.  Yrittäjien oikeutta työmarkkinatukeen jatketaan kesäkuun 2021 loppuun asti. Hallitus linjasi jatkosta neuvottelussaan 27.1.2021. TEM aloittaa lakimuutoksen valmistelun välittömästi.

13. Maaseudun yritysten ja maatalouden alkutuotannon väliaikainen kriisituki 

Koronavirusepidemiasta kärsiville maaseudun mikroyrityksille, eräille maatalouden alkutuotannon ja kalatalouden yrityksille aletaan myöntää väliaikaista kriisitukea. Taloudellista tukea voivat hakea maatilojen yhteydessä toimivat yritykset, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset, maatalouden alkutuotannon sekä kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen ja kalakaupan yritykset.

Haku avautui 18.5.2020.

Tukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelusta: https://hyrra.ruokavirasto.fi . ELY-keskukset käsittelevät hakemuksia saapumisjärjestyksessä.

Opastusta hakemuksen tekemiseen:

Tuet ovat suoraa tukea, tuissa ei ole takaisinmaksuvelvoitteita eikä niiden saaminen edellytä kehittämistoimia. Tukea voi käyttää yritystoiminnan jatkumisen kannalta välttämättömiin kuluihin, kuten henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakuluihin.

  • Maaseudun ja kalatalouden yritysten sekä maatalouden alkutuotannon tuen määrä on 5 000 - 10 000 euroa.
  • Kalatalouden yrityskohtainen tuki voi olla 3 000 – 10 000 euroa.

Tuen myöntämistä koskeva asetus on määräaikainen, voimassa vuoden loppuun.

Maaseudun yritysten väliaikainen tuki on tarkoitettu

  • maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä
  • alle 10 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita

Lisätietoja:

Alkutuotannon väliaikainen tuki on tarkoitettu

alkutuotannon alalla toimiville, koronakriisistä suoraan kärsineille yrityksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai merkittävästi pienentynyt koronakriisin vuoksi.

Lisätietoja:

Lisätietoja maaseudun yritysten, alkutuotannon ja kalatalouden koronatuista:

14. Apu kalatalousalan yrityksille koronakriisissä

Kalatalouden väliaikainen tuki

Avustusta voivat hakea kalatalousalan yritykset, joiden taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronavirusepidemian vuoksi 31.12.2019 jälkeen. Avustuksen tarkoituksena on yritystoiminnan jatkumisen turvaaminen epidemiasta johtuvien merkittävien markkina- ja tuotantohäiriöiden aikana. ELY-keskukset päättävät avustuksen myöntämisestä tapauskohtaisesti.

Tuen määrä voi olla korkeintaan 80 prosenttia ELY-keskuksen arvioimasta välttämättömästä taloudellisesta sopeuttamistarpeesta. Avustus voi olla suuruudeltaan 3 000 – 10 000 euroa. Tuen määrän harkinnassa otetaan huomioon yrityksen saamat muut avustukset koronavirusepidemian vaikutusten hallintaan.

Avustuksen hakeminen: Tukihakemus toimitetaan yrityksen kotipaikan mukaisesti joko Varsinais-Suomen, Pohjois-Savon tai Lapin ELY-keskukseen. ELY-keskus arvioi taloudellisen sopeuttamistarpeen edellyttämän avustuksen suuruuden. Tuen maksamisesta vastaa KEHA-keskus.

Tuki maksetaan yhdessä erässä ennakkona. Tukea voidaan myöntää aikaisintaan 19.3.2020 alkaneelle, enintään kuuden kuukauden pituiselle ajanjaksolle.

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) ennakkomaksut kehittämishankkeissa

Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) on ottanut käyttöön ennakkomaksut kehittämishankkeissa, tukitasojen harkinnanvaraisen korottamisen sekä mahdollisuus pakkaamiseen liittyvien investointien tukemiseen myös julkisissa satamissa. Nämä tukitoimet ovat hyödynnettävissä heti. Lisää tukitoimia on tulossa, ja niistä tiedotetaan, kun ne saadaan käyttöön.

EMKR:n koronaan liittyvät erityistoimet ovat käytettävissä hankkeissa, jotka liittyvät yritysten pyrkimykseen sopeutua koronakriisin aiheuttamiin muutoksiin.

15. Starttiraha, aloittavan yrittäjän tuki

Starttirahan myöntämistä koskeva väliaikainen lainsäädäntömuutos on voimassa 1.5.2020 - 31.12.2020.  Starttirahan enimmäiskestoa pidennetään 1.5.2020 alkaen väliaikaisesti koronapandemian vuoksi 12 kuukaudesta 18 kuukauteen. Enimmäiskeston pidennyksen voimassaoloa jatketaan vuoden 2021 loppuun asti. Starttirahaa voidaan siten myöntää yhteensä enintään 18 kuukauden ajalle, kun starttirahakausi on alkanut vuoden 2020 loppuun mennessä.

Myös starttirahan maksamista koskevan väliaikaisen asetusmuutoksen voimassaoloa pidennetään. Starttirahaa voidaan maksaa 31.12.2020 saakka niiltä päiviltä, joina yrittäjä työskentelee yrityksessään, sekä niiltä päiviltä, jolloin toiminta on keskeytyneenä COVID-19-pandemiasta johtuen. Jos starttirahan saajan olisi mahdollista harjoittaa toimintaa esimerkiksi joinakin päivinä viikossa, vaikka työtä ei epidemiasta johtuen olisi kokoaikaisesti, starttirahaa maksetaan myös niiltä päiviltä, jolloin yrittäjä ei työskentele yrityksessään.

Muutokset ovat osa COVID-19 pandemiaan liittyviä toimia. Muutosten taustalla on työmarkkinakeskusjärjestöjen ehdotus työlainsäädännön ja työttömyysturvalainsäädännön väliaikaisten muutosten voimassaolon jatkamisesta.

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) nojalla starttirahaa päätoimisen yritystoiminannan aloittavalle henkilöasiakkaalle. Starttirahan tarkoituksena on turvata yrittäjän toimeentuloa yritystoiminnan käynnistämis- ja vakiinnuttamisvaiheessa.


16. Matkailun kehittämiseen rahoitushaku (HAKU PÄÄTTYNYT)

Haku päättyi 31.8.2020.

Rahoitusta voivat hakea matkailun alueorganisaatiot ja vastaavat toimijat, jotka tukevat yritysten toimintaa ja kehittävät alueella matkailua laaja-alaisesti.

Rahoitusta voi hakea hankkeisiin, joilla:

  • tuetaan alueen mahdollisuuksia kehittää matkailua
  • vahvistetaan alueen matkailukehittämisen johtamista ja koordinointia
  • tehostetaan kansallista yhteistyötä.

Hankkeiden on oltava käynnistettävissä ja toteutettavissa nopealla aikataululla sekä päätyttävä 31.12.2021 mennessä.

Hankkeiden on myös sovittava yhteen Suomen matkailustrategian kattoteemojen kanssa. Kattoteemoja ovat:

  1. Kestävyydestä Suomen matkailun kilpailuvaltti
  2. Matkailualan digitalisointi
  3. Matkailupalveluiden kasvua tukeva saavutettavuus
  4. Kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön varmistaminen.

Tarkat hakuehdot ja arviointikriteerit on julkaistu Etelä-Savon maakuntaliiton ja Varsinais-Suomen liiton verkkosivuilla.

Rahoitustusta voi hakea 3.7.2020 - 31.8.2020 maakuntaliitolta

  • Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien alueelle sijoittuvat toimijat: haku Etelä-Savon maakuntaliitolta.
  • Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntien alueelle sijoittuvien toimijat: haku Varsinais-Suomen liittolta.
  • Laajemmat yhteishankkeet: haku hankkeen päätoteuttajan Yritys- ja yhteisötietojärjestämään (YTJ) ilmoittaman kotipaikan mukaan joko Itä- ja Pohjois-Suomen alueelta tai Etelä- ja Länsi-Suomen alueelta.

Lisätietoa Etelä-Savon maakuntaliiton verkkosivuilta:

 

17. TE-palvelut auttavat myös irtisanomis-, lomautus- ja muutostilanteissa

Etelä-Savon TE-toimiston yrityspalvelu toimii normaalisti. Asiantuntijat auttavat aktiivisesti yrityksiä rekrytoinneissa, mutta myös mahdollisiin irtisanomisiin ja lomautuksiin liittyvissä muutostilanteissa.

Tavoitat Etelä-Savon TE-toimiston yritysasiantuntijat suoraan puhelimitse 0295 044 020. Palvelu on avoinna arkisin klo 9-16.

MessiLive.fi-lähetyksiä tehdään poikkeustilanteesta huolimatta. Lähetyksillä palvellaan työnhakijoiden ja työnantajien tarpeita. Lisätietoa tulevista lähetyksistä:

Muutosturva työnantajan kannalta

Etelä-Savon TE-toimiston muutosturva-asiantuntija: Eija Ellonen, puh. 0295 044 034

Lomauttaminen

Henkilöstön kouluttaminen lomautusten aikana

TäsmäKoulutusta voidaan toteuttaa määräaikaisten lomautusten aikana tai niiden asemesta. TäsmäKoulutuksen rahoittavat työnantaja sekä työ- ja elinkeinohallinto yhdessä. Työnantajan maksuosuus on 30–50 prosenttia kokonaishinnasta. Työnantajan maksuosuuteen vaikuttaa yrityksen koko ja liikevaihto tai tase.

Ota yhteyttä:
Mari Roikonen, p. 0295 044 013, mari.roikonen@ely-keskus, Etelä-Savon ELY-keskus
Päivi Tamminen, p. 0295 044 147, [email protected], Etelä-SavonTE-toimisto.

 

18. Yritystukien ja kehittämishankkeiden maksatukset

Voit hakea nopeutettua maksatusta

Rahoittajat suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisesti, mikäli haluat nopeuttaa kehittämisavustuksen tai muiden hankkeiden maksatusta.  Ole yhteydessä hankkeesi yhteyshenkilöön.

Koronan vaikutukset hankkeen sisältöön ja maksatukseen

Jos sinulla on kysyttävää kehittämishankkeeseesi tarvittavista muutoksista, ota suoraan yhteyttä hankkeesi yhteyshenkilöön. Klikkaa edellistä linkkiä Etelä-Savon ELY-keskuksen rakennerahasto-asiantuntijat.

Voit hakea muutosta hankkeeseesi asiointipalvelussa:

Sähköisen asioinnin neuvontaa ja palveluun liittyvää yleisneuvontaa tarjoaa Yritys-Suomen puhelinpalvelu, puh. 0295 020 500.

Maaseuturahoituksen yritystukien maksatukset ja vaikutukset hankkeen sisältöön

Maaseuturahastosta myönnetyissä yrityksen investointituissa maksatuksia on mahdollista hakea neljässä (4) erässä. Jos investointitukea on myönnetty koneisiin ja laitteisiin sekä rakentamiseen, maksatuksia on mahdollista hakea 4 erää koneet, laitteet ja kalusto sekä 4 erää rakentamista. Maksatusta on mahdollista hakea esim. pelkästään rakentamiseen tai koneisiin ja laitteisiin. Rakentamiseen myönnetyissä tuissa viimeisen erän suuruus tulee olla vähintään 20 % myönnetystä määrästä.

Maaseuturahaston yritystuki ja mahdolliset muutokset hankkeen sisältöön Maaseuturahaston yritystuensaajia pyydetään huomioimaan erityisesti hankkeen toteutusaika. Jos toteutusaika on päättymässä ja hanketta ei pystytä toteuttamaan loppuun tai hankkeen sisältöön tulee muutoksia, tulee yrityksen ottaa yhteyttä hankkeen käsittelijään.

Hankkeiden käsittelijät Etelä-Savossa:
   - Outi Kaihola, p. 0295 024 047, [email protected]
   - Kristiina Laatikainen, p. 0295 024 261, [email protected]
   - Jukka Kotro, p. 0295 024 057, [email protected]

19. Neuvontaa yrittäjille ja yrityksille

Talousapu-neuvontapalvelu

Jos joudut koronan takia talousvaikeuksiin, ota heti yhteyttä Yritys-Suomi Talousapu-neuvontapalveluun. Se neuvoo ja auttaa maksu- ja talousvaikeuksissa olevia yrittäjiä. Neuvojat ovat yrityksen talouden- ja tervehdyttämisen asiantuntijoita.

Palvelu on luottamuksellista, ja sen saa normaalin puhelun hinnalla. Puh. +358 295024880 (pvm/mpm). Palveluajat: maanantai-perjantai 9.00–16.00

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy: Apua koronaviruksen aiheuttamiin haasteisiin

Mikkelin seudun yrityksien koronalinja, ma-pe 8-16, p. 010 340 3080.
Talous- ja rahoitusneuvontaa Mikkelin seudun yrityksille, joille koronavirus on aiheuttanut liiketoiminnan häiriöitä. Käytössä on myös seudulla toimivien konsulttien verkosto, joka on lupautunut antamaan konkreettista, maksutonta apua auttamalla yrityksiä tekemään tarvittavia rahoitushakemuksia.

Tietopaketteja: Suomen Yrittäjät & kauppakamari

Suomen Yrittäjät on koonnut yrityksille kattavan tietopaketin koronaviruksesta ja sen vaikutuksesta yritysten toimintaan.

Neuvontaa on lisätty erityisesti työnantajien ohjeistukseen, talousvaikutuksiin, tukitoimiin ja korvaus- sekä sopimusasioihin liittyen.

Etelä-Savon kauppakamari:

Seudulliset asiantuntijat ja yrityspalvelut apunasi

20. Kehittämishankkeet (ESR)

Koronaviruksen takia peruuntuneista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset ja tilanteen huomioiminen hanketoteutuksessa

Alun perin hankepäätöksen mukaisten, koronaviruksen takia peruttujen matkojen, tapahtumien sekä koulutusten kulut ovat ESR- ja EAKR-hankkeille tukikelpoisia kuluja, mikäli niistä ei ole mahdollista saada palautuksia.

Jos poikkeustilanteesta aiheutuvat kustannukset ovat erityisen suuria tai tilanne on muutoin tulkinnanvarainen, tulee toteuttajan olla yhteydessä hankkeen rahoittajatahoon. Rahoittaja voi harkintansa mukaan ottaa tilanteen huomioon hankkeen toimintasuunnitelmassa tai toiminta-ajassa.

Hankkeiden tulee käyttää harkintaa kaiken asiakastyön toteuttamisessa sekä erilaisten tilaisuuksien, tapahtumien ja kokousten suunnittelussa ja järjestämisessä ja tukeutua kaikessa toiminnassa viranomaisten antamiin ohjeisiin.

Rahoittaja suosittelee vaihtoehtoisten toimintatapojen hyödyntämistä mahdollisuuksien mukaan (mm. verkkokoulutukset, striimaukset, tallenteet).

Hankkeen yhteyshenkilöksi on suositeltavaa vaihtaa hankkeen projektipäällikkö, jotta viestit tavoittavat oikean henkilön. Tietojen vaihto onnistuu Eurassa "yhteystietojen yllä- pito"-toiminnon kautta.
 

21. TE-palvelujen palveluntuottajille

ELY-keskuksen ohje palveluntuottajille 6.11.2020:

22. Muita hyödyllisiä linkkejä

Ohjeita, minne yrityksen kannattaa yhteyttä koronavirustilanteessa, ohjeita yksinyrittäjille, pienyrityksille, pk-yritykselle, midcap-yrityksille, suuryrityksille

Valmistelussa rajoitus velkojan oikeuteen hakea yritys konkurssiin

Konkurssin edellytyksenä on maksukyvyttömyys. Konkurssilaissa yritys oletetaan maksukyvyttömäksi, jos se ei ole maksanut velkaansa viikon päästä siitä, kun se on saanut maksukehotuksen. Lakimuutoksella tämä olettama tilapäisesti poistetaan. Maksukyvyttömyyden pitää olla pidempikestoista, jotta velkoja voi konkurssihakemuksen tehdä.

Korona-webinaarit yrittäjille (Suomen Yrittäjät)

Mitä yrittäjän pitää tietää koronaviruksen vaikutuksista omaan toimeentuloon ja yritystoimintaan? Suomen Yrittäjät järjestää yrittäjille tietoisku-webinaareja koronaongelmista selviämiseen. Webinaarit ovat avoinna myös ei-jäsenille ja ovat jälkeenpäin katsottavissa tallenteina.

Yrittäjät #Ostapieneltä Facebook-ryhmä (Suomen Yrittäjät)

Suomen Yrittäjät on luonut Yrittäjät #ostapieneltä Facebook-ryhmän koronatilanteesta selviytymiseen. Vertaistuen lisäksi tukemassa sekä lakineuvoja että terapeutti. Yrittäjien lakineuvoja vastaa kysymyksiin arkisin 15-20. Ryhmään voi liittyä osoitteessa:

Verohallinto tukee yrittäjiä – lue ohjeet

Yrityksen veroilmoitukselle voi hakea lisäaikaa ja ilmoituksen myöhästymismaksu voidaan jättää perimättä perustellusta erityisestä syystä. Erityiseksi syyksi lasketaan esimerkiksi sairastuminen. Jos yrityksellä on maksuvaikeuksia, voi veroille hakea maksujärjestelyä. Maksujärjestelyä voi hakea uusin helpotetuin ehdoin 25.3. alkaen. Huomaa myös, että voit hakea ennakkoveroon muutosta OmaVero-palvelun kautta, jos yrityksen tulos näyttää muodostuvan arvoitua pienemmäksi.

Mitä teen, jos joudun karanteeniin, sairastun tai työni loppuvat?

MTK: Suosituksia maatilojen varautumiseksi

Koronaviruksesta elintarvikealan yrityksille, Ruokavirasto

Koronaviruksen vaikutuksista kalatalouteen

Tukipalveluja luovan alan yrittäjille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

soita meille!
  • Yritys-Suomen puhelinpalvelu (arkisin klo 9-16.15), puh. 0295 020 500
  • Kustannustuen neuvonta, Valtiokonttori, p. 0295 50 3050, arkisin klo 9-15, [email protected]

Päivitetty: 10.03.2021