Tiedotteet 2019

Pohjois-Karjalan kehityksessä on hyvä draivi päällä (Pohjois-Karjala)

ELY-keskus myönsi yrityksille ennätyksellisen paljon kehittämisrahoitusta vuoden ensimmäisellä puoliskolla Pohjois-Karjalassa. Rahoitusta sai 110 pk-yrityksen kehittämishanketta ja kolme yrityksen toimintaympäristön kehittämishanketta yhteensä lähes 16,5 miljoonaa euroa. Käsittelyssä on tällä hetkellä 49 avustushakemusta, joissa on haettu rahoitusta lähes 9 miljoonaa euroa. Yleisiä kehittämishankkeita rahoitettiin lähes 10 miljoonalla eurolla. Näistä suurin oli Joensuun kaupungin työttömyyden puolittamiseen tähtäävä ESR-hanke.

Tulossa uusia työpaikkoja ja vientimäärät kasvussa

ELY-keskuksen rahoituksen vaikuttavuus näyttäisi olevan myös kasvussa. Rahoituksen myötävaikutuksella arvioidaan syntyvän yrityksiin uutta liikevaihtoa lähes 126 miljoonaa euroa, uutta vientiä noin 62 miljoonaa euroa, uusia työpaikkoja lähes 480 kappaletta. Alkuvuosi oli vaikuttavuudeltaan moninkertainen edellisvuoteen verrattuna, jos mittareina käytetään uusia työpaikkoja, liikevaihdon kasvua tai vientiä. Rahoituksen arvioidaan käynnistävän pohjoiskarjalaisissa yrityksissä lähes 48 miljoonan euron kehittämis- ja investointihankkeet

Kysely tukee ELYn näkemystä - Pohjois-Karjalan yritykset uskovat viennin kehittyvän positiivisesti

ELY-keskuksen keväällä 2019 kansainvälistä liiketoimintaa toteuttaville yrityksille toteuttaman kyselyn perusteella 59% yrityksistä uskoi viennin kasvuun vuoden 2019 aikana. Kyselyyn vastaajista puolet suunnittelee viennin aloittamista uusiin vientimaihin. Suurin kansainvälistymiskiinnostus kohdistuu yrityksillä Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksella on hyvät resurssit tukea alueen pk-yrityksiä kansainvälistymisen ja liiketoiminnan kehittämisessä yrityksen kehittämisavustuksella ja maaseutu yrityksien kehittämisrahoituksella.

Pääomasijoitusrahastot kasvuvaiheen yritysten avuksi

Alkuvuoden tuloksellisuuttaa piristää myös pääomasijoitusrahastojen perustamispäätös Joensuun kaupungille. ELY-keskuksen 2,5 miljoonan euron rahoituspäätös mahdollistaa yli 6 miljoonan euron pääomasijoitusrahaston perustamisen.  Pääomasijoitusrahaston strategisessa fokuksessa ovat yritykset, jotka etsivät ratkaisuja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia globaalisti kasvavilta ja kehittyviltä markkinoilta ja toimialoilta.

ESR-rahoituksella on tuettu työllisyyttä, koulutusta ja osaamista

Rahoitusta on myönnetty kehittämishankkeisiin 9,7 miljoonaa euroa ja kysyntä on hyvällä tasolla. Työllisyyttä tukevia hankkeita on käynnistynyt Pohjois-Karjalassa runsaasti. Pohjois-Karjalassa rahoitusta on haettu ahkerasti ja myönnetty rahoitus kohoaa yli 9 miljoonan euron. Joensuun ja Lieksan seutujen hankkeet tukevat alueen työllisyyskehitystä; mahdollistaen yksilölliset ja joustavat työllisyyskokeilut. Maakunnallinen KasvuPOK hanke mallintaa parhaita käytänteitä ja kehittää työllisyyden yhteistyöverkostoja.

Kehittämistyö rakennerahasto-ohjelmassa jatkuu ja syksyllä on seuraava mahdollisuus hakea rahoitusta. Hankkeita kaivataan esimerkiksi jatkuvan oppimisen toimintamallien kehittämiseen työelämässä olevien osaamisen päivittämiseksi.

 

Rahoitusmuoto

Milj. €

Kpl

Yrityksen kehittämisavustus

11,6

39

Maaseuturahaston yritysrahoitus

2,2

68

Yrityksen toimintaympäristön kehittämisavustus

2,7

3

Yleiset kehittämishankkeet  (ESR+EAKR)

9,7

27

Yhteensä

26,2

137

 

Suurimmat yritystuen saajat

Tuki, €

Avustusmuoto

Joensuun kaupunki

2 500 000

Yrityksen toimintaympäristön kehittämisavustus

Joensuun CNC-Machining Oy

997 250

Yrityksen  kehittämisavustus

Karelia-Ikkuna Oy

901 600

Yrityksen  kehittämisavustus

Finelcomp Oy

784 300

Yrityksen  kehittämisavustus

Pielispakari Oy

689 650

Yrityksen  kehittämisavustus

Kuukivi Design Oy

647 750

Yrityksen  kehittämisavustus

Suomen Biathlon Oy

552 650

Yrityksen  kehittämisavustus

Muottituote Group Oy

535 390

Yrityksen  kehittämisavustus

Premetec Oy

507 260

Yrityksen  kehittämisavustus

Okun Koneistuspalvelu Oy

491 300

Yrityksen  kehittämisavustus

 

Osaamisen kehittämisellä ratkaisuja kohtaannon haasteisiin

Yritysten ja ELY-keskuksen yhdessä rahoittaman yhteishankintakoulutuksen määrä on selkeästi lisääntynyt verrattuna edelliseen vuoteen. Koulutuksessa on ollut mukana 70 yritystä ja lähes 200 opiskelijaa. ELY-keskus on rahoittanut koulutusta noin 1.2 miljoonalla euron osuudella yritysten rekrytointitarpeisiin, silloin kun ammattitaitoista työvoimaa ei löydy kuten esimerkiksi kuljetuksen ja teollisuuden aloitta.

Pohjois-Karjalan TE- toimisto on tehnyt 69 myönteistä starttirahapäätöstä alkuvuonna 2019. Määrä on suunnilleen edellisten vuosien tasolla. Starttiraha turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistys ja vakiinnuttaminen arviolta kestää.

Lisätietoja:

Ylijohtaja Ritva Saarelainen, puh. 0295 026 168, ritva.saarelainen(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, puh. 044 246 4670, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Pekka Tahvanainen, puh. 0295 026 107, pekka.tahvanainen(at)ely-keskus.fi
Palveluesimies Henri Kokko, puh. 0295 043 016, henri.kokko(at)te-toimisto.fi


Päivitetty