Tiedotteet 2019

Pohjavesialueiden rajaaminen ja luokitus Isojoella ja Ilmajoella (Pohjalaismaakunnat)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) alueen pohjavesialueet rajataan ja luokitellaan uudelleen. Lakia vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä uudistettiin vuonna 2015*. Uuden lainsäädännön myötä kaikkia pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden kannalta. Samalla tarkastellaan pohjavesialueilla esiintyviä pohjavesistä riippuvaisia ekosysteemejä. Nyt vuorossa ovat Isojoen ja Ilmajoen pohjavesialueet. Rajaus- ja luokitusmuutosehdotuksista järjestetään kuuleminen, jolloin kuntalaisilla on mahdollisuus esittää pohjavesialueiden luokitusten ja rajausten kannalta olennaista tietoa. Lain mukaan ELY-keskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti:

  • 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin.
  • 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön.
  • Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

Pohjavesialueiden luokitusmuutosehdotuksia Isojoella koskevat aineistot ovat nähtävillä Isojoen kunnantalolla 15.1.–15.3.2019. Pohjavesialueiden luokitusmuutosehdotuksia Ilmajoella koskevat aineistot ovat nähtävillä Ilmajoen kunnantalolla 15.1.–15.3.2019. Kuulutukset ja niihin liittyvät asiakirjat ovat myös sähköisesti nähtävillä osoitteessa:

ELY-keskus korostaa, että pohjavesialueita luokitellaan ja rajataan ainoastaan hydrogeologisen tiedon perusteella. Tietoja voidaan lähettää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon 15.3.2019 klo 16.00 mennessä joko postitse tai sähköpostilla:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kirjaamo, Alvar Aallon katu 8, PL 156, 60101 Seinäjoki Sähköpostiosoite: kirjaamo.etela-pohjanmaa(at)ely-keskus.fi

Nähtävillä olon jälkeen ELY-keskus kokoaa lausunnoista ja yleisöltä saadun palautteen ja antaa palautteisiin vastineet. Kuulemispalautteessa esitetyn uuden hydrogeologisen tiedon perusteella voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia pohjavesialueiden luokituksiin ja rajauksiin. Tämän jälkeen uuden luokituksen mukaisista rajauksista ja luokista annetaan ilmoitus, mistä lähtien uudet luokitukset ja rajaukset ovat voimassa.

Pohjavesialueiden tiedot tallennetaan ja päivitetään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään/pohjavesialuepaikkatietokantaan viiveellä ilmoituksen antamisen jälkeen (kaksi kertaa vuodessa).

Lisätietoja:


Päivitetty