Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Peltovalvonnat alkavat Pohjois-Pohjanmaalla juhannusviikolla (Pohjois-Pohjanmaa)

Peltoalatukia hakee Pohjois-Pohjanmaalla vuosittain noin 4 500 maatilaa. Maatilojen päätukihaku päättyi 15.5. Haettujen tukien maksun edellytyksenä on, että vähintään 5 % haetuista tuista valvotaan. ELY-keskuksen tehtävänä on taata tuen maksun mahdollistuminen ja valvoa tänä vuonna paikanpäällä noin 230 maatilaa. Valvonnat aloitetaan juhannusviikolla. Tilat valitaan valvontaan Maaseutuviraston suorittamalla otannalla. Osa valitaan satunnaisesti, mutta valtaosa painottaen esimerkiksi tilakokoa, lohkojen lukumäärää, vesistöjen läheisyyttä tai aiempia valvontoja ja niistä aiheutuneista seuraamuksia. Valvonnat tulisi olla tehtynä marraskuun puolivälissä, jotta tukien maksut eivät viivästyisi.

Tiloille ilmoitetaan valvonnasta yleensä päivää, kahta ennen valvontakäyntiä. Ilmoituksen yhteydessä sovitaan tarkempi valvonnan alkamisaika, kerrotaan valvonnan kulku, sekä kerrotaan mitä asiakirjoja valvonnassa tullaan tarkastamaan. Joissain tapauksissa tuenhakijaan ei saada yhteyttä tai tuenhakija on estynyt osallistumasta valvontaan. Paikanpäällä tapahtuva peltolohkojen valvonta suoritetaan tällöin ilman tuenhakijaa ja asiakirjat pyydetään häneltä postitse tai sähköpostilla.

Maatilalla valvonnassa tarkastetaan muun muassa peltolohkojen pinta-alat, viljelykasvit, viljelytapa ja tukiehtojen noudattaminen. Esimerkiksi vesistöjen varsilla sijaitsevilta pelloilta tarkistetaan kolmen metrin suojakaistan ja valtaojien varsilta metrin muokkaamattoman pientareen toteutuminen. Ympäristökorvaukseen sitoutuneilta tiloilta tarkistetaan lisäksi tukiehtoin liittyviä asiakirjoja. Viidesosalla valvottavista tiloista valvotaan lisäksi yleiseen lainsäädäntöön liittyviä määräyksiä mm. rehujen, lannoitteiden ja torjunta-aineiden osalta. Kaikkia tukiehtoja ei voida aina ensimmäisellä tilakäynnillä valoa. Tukiehdon toteuttamisella voi olla esimerkiksi määräaika kasvukauden loppuun, mutta tilan valvonta aloitetaan jo heinäkuussa. Arviolta 20 % tiloista aiheutuu vielä toinen myöhempi valvontakäynti.

Tilalle voi aiheutua valvonnasta seuraamuksia. Osa seuraamuksista aiheutuu siitä, että valvonnassa todetaan tukikelpoista alaa olevan vähemmän kuin mitä tukihakemuksella on ilmoitettu. Osa seuraamuksista aiheutuu tukiehtopuutteista. Ympäristökorvauksessa yleisin tukiehtopuute on esimerkiksi se, että kaikilla viljelyssä olevilla lohkoilla ei ole voimassa olevaa viljavuustutkimusta.

Tilavalvonta sujuu maatiloilla yleensä sangen hyvässä hengessä. Monet tilat ovat olleet valvonnassa jo aiemmin ja tietävät entuudestaan menettelytavat ja tapahtumien kulun. Uusia, ensikertaa valvontaan joutuvia viljelijöitä valvonta useimmiten selvästi aluksi jännittää, mutta tunnelma yleensä rentoutuu nopeasti ja valvontatapahtuma voidaan viedä läpi jouhevasti.   

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Jukka Tuovinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 145


 


Alueellista tietoa