Tiedotteet 2019

Lähipäivien sää lisää tulvariskiä, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tulvahuippua odotetaan viikonlopuksi (Pohjalaismaakunnat)

Loppuviikolle ennustettu lämpenevä sää ja mahdolliset sateet lisäävät pohjalaisjokien tulvariskiä: jokien virtaamat kasvavat ja jääpatojen riski kasvaa. Tulvan suuruus riippuu erityisesti lähipäivien sademääristä ja siitä, muodostuuko jääpatoja. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla tulvahuipun odotetaan ajoittuvan tulevalle viikonlopulle. Tulvasta ennustetaan kuitenkin pääosin pienempää kuin viime vuonna eli lähinnä keskimääräistä tai alle keskimääräisen.

Lapväärtin-Isojelle ja Teuvanjoelle ennustetaan viikonlopuksi kerran 1–3 vuodessa toistuvaa tulvaa, samoin Närpiönjoelle. Kyrönjoen virtaaman ennustetaan nousevan lähipäivinä nykyiseltä tasolta (100 m3/s) vähintään kaksinkertaiseksi, mikä vastaa keskimäärin vuosittaista tulvahuippua. Virtaaman kasvu saa todennäköisesti jokijäät liikkeelle ja jääpatoja voi muodostua varsinkin Kyrönjoen alaosalle ja jokisuistoon. Lapuanjoella Liinamaassa vesi voi nousta alavimmille pelloille, mutta Lapuanjoen tulvahuippu huhtikuun loppupuolella jäänee keskimääräistä pienemmäksi. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyrkii vähentämään tulvahuippua ottamalla tulvavesiä Närpiön-, Lapuan- ja Kyrönjoen tekojärviin ja säännösteltyihin luonnonjärviin.

Myös Kruunupyynjoen, Perhonjoen ja Lestijoen virtaamien ennustetaan kasvavan viikonlopuksi, mutta näiden jokien tulvahuippua odotetaan vasta myöhemmin huhtikuussa. Tämän hetkisen sääennusteen mukaan alueen lämpötilat pysyvät melko alhaisina, mikä hillitsee sulamista ja jäänlähtöä.

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:

  • Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
  • Ryhmäpäällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
  • Vesistöyksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919

Päivitetty