Tiedotteet 2019

Keski-Suomen ELY-keskus jakoi avustuksia ympäristökasvatukseen

Kolmetoista valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävää ympäristökasvatushanketta pääsee käyntiin tai vahvistuu Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämien hankeavustusten turvin. 240 450 euroa jaettiin eri puolille Suomea erityisesti ilmastokasvatukseen, luontokasvatukseen sekä ympäristökasvatuksen yhteistyön lujittamiseen.

Suurimmat avustukset myönnettiin Jyväskylän kestävä kehitys ry:n nuorten ilmastovaikuttamista edistävälle hankkeelle, Lahden kaupungin Geopark-hankkeen ympäristökasvatustoiminnan kehittämiseen sekä Pirkanmaan ympäristökasvatus ry:n hankkeelle, jossa ympäristökasvatuksen yhteistyöhön pyritään saamaan entistä vahvemmin mukaan elinkeinoelämää, yliopistoa ja kaupunkia.

Etelä-Pohjanmaalla päästään avustuksen turvin nyt ensi kertaa kokoamaan ympäristökasvatuksen maakunnallista yhteistyöryhmää ja Etelä-Karjalassa levitetään kiertävien luontokouluopettajien osaamista opettajille, jotta luonto-opetus integroituisi entistä vahvemmin päiväkotien ja koulujen arkeen. Oulun pitkäjänteinen kestävän kehityksen kasvatustyö jatkuu sivistys- ja kulttuuripalveluiden työntekijöiden kestävän kehityksen verkkokurssin kehittämisellä.

Valtakunnallista materiaalia avustuksilla syntyy maaperäopetukseen, ilmasto-opetukseen ja maahanmuuttaneiden kulttuuriympäristökasvatukseen. Ilmastoaiheinen kaupunkipeli My2050 levitetään Helsingistä ja Espoosta uusille paikkakunnille. Ympäristökasvatustyön välineitä ja osaamista kehitetään myös kulttuuri- ja katsomusdialogin näkökulmasta.

Avustusta saavat myös ympäristökasvatuksen valtakunnallinen suurtapatuma Ulos-Ut-Out 2020 sekä pienempi ulkona oppimisen koulutus Utomhuskonferenssen Mitt i naturen.

Kaikilla rahoitetuilla hankkeilla on alueellisen toiminnan lisäksi myös valtakunnallista kiinnostavuutta, toimijat ovat ammattitaitoisia ja verkottuneita, menetelmät on valittu hyvin tavoitteen ja kohderyhmän kannalta ja hanke on suunniteltu selkeästi.

Kisa avustuksista oli jälleen kova. Avustusta haettiin tänä vuonna 70 hankkeelle noin 1,7 miljoonan euron edestä. Hakijajoukko oli monipuolinen: ympäristökasvatus kiinnostaa toimijoita laajalti. Myös hankkeet olivat monipuolisia: erilaisten käyntikohteiden ympäristökasvatustoiminnan kehittämisestä opettajien ja kasvattajien materiaaleihin ja taidetta hyödyntäviin kiertueisiin. Muuta rahoitusta etsimään jäi siis 57 toinen toistaan parempaa hanketta. Hankekohtaiset päätökset perusteluineen lähetetään hakijoille kesäkuun aikana.

Ympäristökasvatuksen avustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia valtionavustuksia, jotka on suunnattu valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilu- tai kehittämishankkeille. Keski-Suomen ELY-keskus käsittelee koko maan hakemukset. Seuraava mahdollisuus hakea avustusta on todennäköisesti loka-marraskuussa. ELY-keskus tiedottaa hausta mm. verkkosivuillaan.

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 669, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/avustukset-ymparistokasvatus


Päivitetty