Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Fingridin voimajohtohanke Pyhänselkä-Keminmaa toteuttamiskelpoinen lieventämistoimien avulla (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi) 

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisena lausuntonsa Fingrid Oyj:n Pyhänselkä-Keminmaa 400 kV voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella johtoreitin linjausta on muutettu kahdeksassa paikassa. Arviointiselostuksen sekä ELY-keskukselle saapuneiden lausuntojen ja mielipiteiden perusteella linjausta tulisi vielä tarkistaa joiltakin osin tai toteuttaa riittäviä lieventämistoimia jatkosuunnittelun yhteydessä.

Vaikkakin huomattava osa linjasta sijoittuu käsitellylle metsätalousalueelle kauas asutuksesta, eivätkä hankkeen vaikutukset kokonaisuutena ole sen laajuuteen suhteutettuna merkittäviä, merkittäviä vaikutuksia arvioidaan kohdistuvan etenkin asutukseen sekä maa- ja metsätalouteen, maisemaan sekä joihinkin luontokohteisiin, joiden kohdalla tarvitaan vielä yksityiskohtaisempaa lieventämistoimien suunnittelua. Reitille osuu laajoja luonnontilaisia suoalueita, joiden kohdalla etenkin vaikutukset linnustolle voivat arvioinnin mukaan muodostua merkittäviksi ilman lieventämistoimia.

Merkittävin elinkeino voimajohtoreittien alueella on maa- ja metsätalous, jolle kohdistuvat vaikutukset ilmenevät metsätalousmaan menetyksinä ja maataloustyön vaikeutumisena viljelyalueilla levenevän voimajohtoalueen kohdilla. Vaikutukset metsätalouteen kokonaisuutena arvioidaan vähäisiksi, mutta tilakohtaisesti vaikutukset voivat maanmenetyksinä ja pirstoutumisena olla merkittäviäkin. Tutkiminen ja rakentaminen tulee toteuttaa siten, että menetettävien satokausien määrä jää mahdollisimman vähäiseksi. Pylväiden paikat sekä työn toteuttaminen tulee suunnitella yhdessä maanomistajien kanssa, jotta tilakohtaisilta merkittäviltä haitoilta vältytään.

Hanke sijoittuu poronhoitoalueella Kiimingin, Kollajan, Oijärven ja Isosydänmaan paliskuntien alueelle. Uutta johtokäytävää raivattaisiin Kiimingin, Kollajan ja osittain myös Oijärven alueelle. Alueen paliskunnat tulee osallistaa hankkeen jatkosuunnitteluun etenkin kriittisissä kohteissa, kuten poroaitojen läheisyydessä. Paliskuntien esittämät keinot poronhoidolle aiheutuvien haittojen estämiseksi on tarpeen ottaa käyttöön.   

Merkittävät heikentävät vaikutukset pohjavesialueille ovat vältettävissä huolellisella suunnittelulla.

STUK suositteli hankkeen arviointiohjelmasta antamassaan lausunnossa 81/0202/2018 voimajohdon rakentamista siten, että sen aiheuttama magneettivuon tiheys ei pitkäaikaisesti ylittäisi 0,4 µT voimajohtojen lähellä sijaitsevissa asuinrakennuksissa. YVA-selostuksesta antamassaan lausunnossa STUK toteaa, että velvoittavaa estettä ei kuitenkaan säteilyturvallisuussyistä ole voimajohdon rakentamiseen arviointiselostuksessa esitetyn suunnitelman mukaisesti.

Voimajohto jakaa Ylikiimingin Vesalan taajamamaisen alueen osittain kahtia. Muualla johtoreitillä vaikutukset arvioidaan paikallisiksi, yksittäisiin rakennuksiin kohdistuviksi ja jokiylityksiin keskittyviksi. Yksittäisiin asukkaisiin vaikutus voi olla erittäin merkittävä pihapiirin jäädessä johtoalueelle tai aivan sen reunaan. Lieventämistoimet näillä alueilla ovat erityisen tärkeitä.

Hankkeen toteuttamiskelpoisuus edellyttää, että hanke on ympäristöllisesti hyväksyttävä eikä hankkeesta muodostu merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia millään vaikutusarvioinnin osa-alueella. Yhteysviranomainen katsoo, että arvioinnin ja saadun palautteen perusteella hanke voidaan katsoa toteuttamiskelpoiseksi, kunhan arvioinnissa ja yhteysviranomaisen perustellussa päätelmässä esitetyt lieventämiskeinot ja tarkentavat suunnitelmat otetaan huomioon.

Arviointimenettelyssä on tarkasteltu Pyhänselkä-Keminmaa 400 kV ja 110 kV voimajohtohanketta, joka sijoittuu Muhoksen kunnan, Oulun kaupungin, Iin, Simon ja Keminmaan kuntien alueille. Johtoreitin kokonaispituus on noin 153 km, mistä kokonaan uutta johtokäytävää on noin 86 km. Muilta osin johtoreitti sijoittuu olemassa olevan johtoreitin rinnalle.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Liisa Kantola, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 340, [email protected]


Alueellista tietoa