Tiedotteet 2019

Euroopan sosiaalirahaston kehittämistoiminta vaikuttaa merkittävästi Pohjois-Suomessa  (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, Kainuu)

41,7 miljoonaa euroa rahoitusta osaamiseen, työllisyyteen ja osallisuuden edistämiseen vuonna 2018

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt vuoden 2018 aikana yhteensä 41,7 milj. € Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusta eri organisaatioiden toteuttamille kehittämishankkeille. Rahoituksesta 14,3 milj.€ kohdentuu Pohjois-Pohjanmaalle, 6 milj.€ Lappiin ja 3,7 milj.€ Kainuuseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallisia ESR -hankkeita on rahoitettu yhteensä 17,7 milj. eurolla. Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamissa hankkeissa kehitetään monipuolisesti osaamista, parannetaan työllisyyttä ja ehkäistään syrjäytymistä. Myös organisaatioiden kilpailukyvyn, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantamista sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa voidaan kehittää Euroopan sosiaalirahaston tuella.

Vuoden 2018 aikana Pohjois-Suomessa käynnistyi yhteensä 75 uutta ESR-rahoitteista kehittämishanketta. Lisäksi rahoitusta sai 34 uutta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnallista hanketta. Hanketoteuttajien joukko on monipuolinen: kunnat, yritykset, oppilaitokset, kansalaisjärjestöt, yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat keskeisiä toimijoita, jotka toteuttavat erilaista kehittämistoimintaa alueillaan.

Tällä ohjelmakaudella (vuosina 2014-2018) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamiin ESR-hankkeisiin on osallistunut jo yhteensä noin 70 000 henkilöä, joista suuri osa on työttömiä tai työelämän ulkopuolella olevia henkilöitä.  Hankkeiden kehittämistoiminnassa on ollut mukana yli 7000 mikro- ja pk-yritystä.

Nuorten uraohjaus, koulutus, työllistäminen ja  osallisuus on keskeistä

Vuonna 2018 merkittävä osa Pohjois-Suomen rahoituksesta kohdentuu nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseen.  Näillä hankkeilla parannetaan henkilöiden työllistymisvalmiuksia mm. ohjauksen, koulutuksen, palkkatuen ja valmennuksen avulla. Keskeistä on työttömien henkilöiden osaamistason nostaminen vastaamaan työmarkkinoiden tarpeita. Ohjelmakauden aikana (vuosina 2014-2018) noin 5200 alle 30-vuotiasta työtöntä tai työelämän ulkopuolella olevaa henkilöä on osallistunut hankkeiden toimenpiteisiin.

Vuoden 2018 aikana hankerahoituksella on mm. käynnistetty nuorten Ohjaamo-toimintaa Muhoksella, Ylivieskassa ja Kemissä.  Näiden hankkeiden tavoitteena on erilaisin palvelujen ja ohjauksen keinoin parantaa nuorten työllisyyttä ja osallisuutta. Myös Koillismaalla sekä Oulussa rahoitettiin nuorten ohjaukseen ja työllistämiseen keskittyviä hankkeita. Kainuun ohjaamo-palveluita on kehitetty mm. jo aikaisemmin rahoitetulla NUPPA - nuorten palvelupaikka Kajaani -hankkeella. 

Nuorten yrittäjyysosaamista ja yrittäjyysinnostuksen lisäämistä tuetaan myös useilla hankkeilla.  Pohjois-Pohjanmaalla Yrittäjyyskasvatuksen strategian toiminnallistaminen -hankkeella edistetään eri koulutusasteiden välisiä yrittäjyyspolkuja. Kainuussa yrittäjyyskasvatuksen teemaa on viety eteenpäin eri koulutusasteilla YES Kainuu -hankkeen kautta.

Osallisuutta ja syrjäytymisen ehkäisyä tuetaan mm. DIMMI-hankkeessa, jonka päätavoitteena on nuorten positiivisen mielenterveyden vahvistaminen. Hanke tarjoaa tukea elämänhallinnan taitoihin ja voimavaroja jokapäiväisistä elämänhaasteista selviytymiseen erityisesti silloin, kun nuorella on ahdistuneisuutta, stressiä tai muita negatiivisia tunnekokemuksia. Hanke kehittää ja tuottaa konkreettisia välineitä sekä nuorten positiivisen mielenterveyden tukemiseen. Hanke kehittää myös nuorten parissa työtä tekevien ammatillista osaamista.

Tukea myös yritysten osaamiseen sekä kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutukseen

ESR-hankkeilla kehitetään myös kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutusta sekä yritysten osaamista. Tavoitteena on parantaa työssä olevien ja työttömien osaamista ja kehittää samalla koulutusta työelämän tarpeisiin vastaavaksi. Hankkeilla pyritään näin osaltaan vastaamaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan. Tärkeänä tavoitteena hankkeissa on myös oppilaitosten ja työelämän välisen yhteistyön vahvistaminen.  

Toimintavuoden aikana on käynnistetty hankkeita, jotka tukevat myös alueiden kasvua. Esimerkiksi Osaavat ohjelmoijat -hankkeessa kartoitetaan Oulun talousalueen yritysten teknologiaosaamistarpeita sekä suunnitellaan ja toteutetaan tarpeisiin perustuvat koulutukset joustavin, aikuiskoulutukseen sopivin menetelmin. Hankkeessa koulutetaan ammattitaitoista työvoimaa ICT-osaajapulasta kärsiville yrityksille.

Kajaanin ammattikorkeakoulun DAIKA-hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan tutkintoon johtava Datasta tekoälyyn -insinöörikoulutus (240 op). Käytännönläheinen koulutus keskittyy erityisesti tekoälyratkaisujen arvoketjun perusosaamiseen: datan käsittely ja hallinta, laskentainfrastruktuuri, data-analytiikka sekä tekoälyn sovellukset.   Yritysten kanssa yhteistyössä kehitettävä koulutus suunnataan tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutukseen hakeutuville opiskelijoille.

Matkailun toimialalla on käynnistetty hankkeita, joissa kehitetään mm. luontomatkailun opaskoulutusta, yritysten matkailupalveluita ja -tuotteita sekä käsityöyrittäjien osaamista palvelemaan matkailuelinkeinoa.

Lisätietoja:     

Rahoituspäällikkö Riitta Ilola p. 0295 038 224
Yksikön päällikkö Eija Virtasalo p. 0295 037 150
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


Päivitetty