Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Elintarviketeollisuus kasvaa, vaikka koronapandemia haastaa alaa

Elintarviketeollisuuden kasvuhakuisuus jatkuu. Vienti ja kansainvälistyminen nähdään keskeisenä kasvun mahdollistajana. Kotimaisen ruokajärjestelmän merkitys on laajasti tiedostettu koronapandemian aikana. Kuluvana vuonna Kiinasta on tullut toiseksi tärkein elintarvikkeiden vientimaa Ruotsin jälkeen.

Tiedot selviävät elintarviketeollisuuden toimialaraportista, jonka työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 1.12.2020. Alan liikevaihto vuonna 2019 oli noin 11,2 miljardia euroa, jossa kasvua vuotta aiempaan oli 1,2 prosenttia. Ala tuottaa arvonlisää noin 2,6 miljardia euroa. Elintarvikeyrittäjyys kiinnostaa, sillä uusia yrityksiä vuonna 2019 perustettiin 244 ja toimintansa lopetti 117 yritystä.

Vuonna 2019 elintarvikkeita vietiin 1,75 miljoonalla eurolla, ja vienti koostuu monista eri tuotteista. Tammi-elokuussa 2020 maastamme on viety elintarvikkeita yli 1,2 miljardin euron edestä, kun vastaavana aikana viime vuonna vienti oli 1,1 miljardia euroa. Kuluttajien luottamuksen säilyttäminen ja kotimarkkinoiden toimivuus ovat tärkeitä, sillä alan tuotannosta noin 85 prosenttia myydään kotimarkkinoilla.

Lue lisää