Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Tienkäyttäjät aiempaa tyytyväisempiä maanteiden talvikunnossapitoon (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Liikennevirasto seuraa yhdessä ELY-keskusten kanssa asiakkaidensa tarpeita ja tyytyväisyyttä muun muassa säännöllisten asiakastutkimusten avulla. Tutkimusten tuloksia käytetään toiminnan onnistumisen seurantaan sekä apuna toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa.

Talven 2014 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus on osa säännöllisten asiakastutkimusten kokonaisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kerätä vuosittain tietoa yksityishenkilöiden sekä raskaan liikenteen edustajien maanteihin liittyvistä kokemuksista ja mielipiteistä. Tutkimustuloksia käytetään muun muassa urakkabonusten maksamisen yhtenä perusteena.

Talven 2014 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimukseen vastasi Kaakkois-Suomesta 493 yksityishenkilöä ja 92 ammattikuljettajaa. Vuosina 2012–2013 tapahtunut tyytyväisyyden lasku näyttäisi taittuneen talvikautena 2014. Sekä yksityishenkilöiden että ammattikuljettajien tyytyväisyys on parantunut hieman tai pysynyt samana edellisvuoteen verrattuna.

Yksityishenkilöstä 58 % on tyytyväisiä maanteiden kuntoon kokonaisuudessaan. Ammattikuljettajista tyytyväisiä on 38 %.  Pääteiden talvihoidon osalta yksityishenkilöistä tyytyväisiä on 78 %, muihin teihin 45 %. Ammattiautoilijoista 62 % on tyytyväinen pääteiden talvihoitoon, mutta muihin teihin vain 28 %..  

Kohentuneista arvioista huolimatta 57 % yksityishenkilöistä arvioi maanteiden tilan ja kunnon edellisvuoteen verrattuna pysyneen ennallaan ja joka kolmas sanoo tilan ja kunnon heikentyneen. Ammattikuljettajista valtaosa (63 %) sanoo maanteiden tilan ja kunnon muuttuneen kokonaisuudessaan heikommaksi edellisvuoteen nähden. Paremmaksi tilanteen sanoo muuttuneen vain 11 % yksityishenkilöistä ja 6 % ammattikuljettajista.

Yksityishenkilöt tyytyväisiä pääteiden talvihoitoon

Yksityishenkilöistä valtaosa on tyytyväisiä pääteiden liukkauden torjuntaan ja lumen auraukseen. Tienpinnan tasaisuuteen pääteillä tyytyväinen on hieman useampi kuin joka toinen. Muilla teillä liukkauden torjuntaan ja lumen auraukseen tyytyväisiä on joka toinen, tienpinnan tasaisuuteen joka kolmas. Tyytyväisyys on kohentunut ja tyytymättömyys vähentynyt eniten muiden teiden lumen auraukseen. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttaa muiden teiden tienpinnan tasaisuus.

Talvihoidon muiden asioiden osalta tyytyväisyys on parantunut eniten tiemerkintöjen näkyvyyteen. Tyytymättömyyttä aiheuttaa eniten jalankulku- ja pyöräteiden talvihoito, johon joka viides suhtautuu tyytymättömästi.

Ammattiautoilijat tyytymättömiä muihin teihin

Pääteiden talvihoidon osalta ammattikuljettajista 57 % on tyytyväisiä liukkauden torjuntaan ja 68 % lumen auraukseen, mutta tienpinnan tasaisuuteen vain joka kolmas. Tyytyväisyys muiden teiden osalta on kauttaaltaan heikompaa. Liukkauden torjuntaan ja lumen aurauksen tyytyväisiä on noin joka kolmas ja tienpinnan tasaisuuteen vain 15 % vastaajista.

Talvihoidon muista asioista ammattiautoilijoiden tyytyväisyys on kasvanut erityisesti tiemerkintöjen näkyvyyteen ja linja-autopysäkkien talvihoitoon. Tyytyväisyys tievalaistuksen riittävyyteen sekä liikennemerkkien ja tienviittojen näkyvyyteen on puolestaan hieman heikentynyt.

Pääteiden lumen auraus ja liukkauden torjunta onnistuvat parhaiten

Yksityishenkilöiden odotuksiin nähden maanteiden talvihoito onnistuu parhaiten linja-autopysäkkien talvihoidossa, tievalaistuksen riittävyydessä ja pääteiden keli- ja liikennetiedoissa tiedottamisessa. Tärkeimmistä tekijöistä parhaiten onnistuvat liukkauden torjunta ja lumen auraus pääteillä. Kehittämistä on eniten muiden teiden talvihoidossa sekä jalankulku- ja pyöräteiden talvihoidossa.

Ammattikuljettajien osalta parhaiten tekijöiden tärkeyteen nähden onnistuvat tievalaistuksen riittävyys, pääteiden keli- ja liikenneoloista tiedottaminen sekä levähdys- ja pysähtymisalueiden talvihoito. Tärkeimmistä tekijöistä parhaiten onnistuvat lumen auraus ja liukkauden torjunta pääteillä. Eniten kehittämistä on muiden teiden talvihoidossa kokonaisuudessaan sekä pääteiden tienpinnan tasaisuudessa.

Muut kyselyn teemat

Muita kyselyssä käsiteltyjä teemoja olivat liikkumisen koettu turvallisuus, mukavuus ja sujuvuus, suolan käyttö ja muuttuvat nopeusrajoitukset.

Autolla liikkuminen talvella 2014 edellisvuosia turvallisempaa

71 prosenttia yksityishenkilöstä kokee autolla liikkumisen turvalliseksi tai erittäin turvalliseksi pääteillä, 66 prosenttia taajamissa ja 59 prosenttia muilla teillä. Autoilu koettiin talvikautena 2014 kaikilla tietyypeillä kahta edellistä vuotta useammin turvalliseksi. Raskaan liikenteen kuljettajat kokevat ammattiautoilun kaikilla tietyypeillä kuluvana talvena myös hieman edellisvuosia turvallisempana.

Talvikävely ja -pyöräily koetaan turvallisimmaksi taajamissa. Myös lähes joka toinen kokee pyöräilyn tai jalankulun turvalliseksi taajaman ulkopuolella, jos käytettävissä on jalankulku- tai pyörätie. Tien pientareella taajaman ulkopuolella liikkumista pitää turvattomana noin kolme viidestä. Osuuksissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.

Liikkumisen sujuvuutta ja mukavuutta sekä turvallisuutta haittaavat eniten samat tekijät: yksityishenkilöiden osalta merkittävimmiksi nousevat huono sää ja keli, teiden huono kunto ja hoito ja muiden tielläliikkujien liikennekäyttäytyminen. Ammattikuljettajat kokevat teiden huonon kunnon ja hoidon haittaavan useimmin. Lisäksi huono sää ja keli, teiden kapeus ja muiden tielläliikkujien liikennekäyttäytyminen aiheuttavat haittaa. Ammattikuljettajat arvioivat teiden huonon valaistuksen vaivanneen aiempaa useammin liikkumisen turvallisuutta, vilkkaan liikenteen sujuvuutta ja mukavuutta.

Suolan käyttö pääosin sopivaa

Yksityishenkilöistä ja ammattiautoilijoista yli puolet arvioi suolaa käytettävän sopivasti. Edellistalveen verrattuna molemmista aiempaa hieman useampi arvioi suolaa käytettävän liikaa.

Muuttuvat nopeusrajoitukset lähes aina tai usein oikeat

Yksityishenkilöistä 39 % ja ammattiautoilijoista 79 % ajaa vähintään viikoittain teillä, joilla on käytössä kelin ja sään mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset. 29 prosenttia yksityishenkilöistä ja 14 prosenttia ammattiautoilijoista kokee nopeusrajoitusten olevan aina tai lähes aina keliin ja säähän nähden oikeat. Lähes aina tai usein niiden näkee olevan oikeat 84 % yksityisautoilijasta ja 77 % ammattikuljettajasta. Osuuksissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.

Sähköinen vastaaminen kasvattaa suosiotaan

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksessa otettiin vuonna 2013 mukaan mahdollisuus vastata kyselyyn myös sähköisesti. Sähköinen vastaaminen kasvattikin nyt toisella kertaa suosiotaan selvästi. Kokonaistasolla joka viides vastaaja vastasi sähköisesti, kun edellisvuonna vastaustapaa hyödynsi 14 prosenttia. Sähköinen vastaaminen oli erityisesti nuorten, nuorten aikuisten ja varhaiskeski-ikäisten suosiossa. Vastaaminen postitse on kuitenkin edelleen selvästi suositumpi tapa kaikissa ikäryhmissä.


Alueellista tietoa