Navigointivalikko

Alueellista tietoa

  

TIEDOTTEET (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa hoitokalastukset Halikonlahdella (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa syyskuussa poistokalastukset Salon Halikonlahden vanhoilla jätevesialtailla. Kohde kuuluu Viurilanlahden Natura-alueeseen ja se on pitkään ollut vesilinnuille tärkeä levähdys- ja sulkasatoalue, jonka vuoksi se on myös merkittävä paikallinen luontoharrastuskohde.

Halikonlahden vanhoilla jätevesialtailla on tehty poistokalastus viimeksi vuonna 2011 ja silloin kalastuksella saatiin hyviä tuloksia alueen linnustoon.  Viimeisten vuosien aikana linnuston tila on kuitenkin altailla taas heikentynyt särkikalojen lisääntymisen vuoksi. Altaiden kalasto on varsin yksipuolista ja altaissa elää lähes yksinomaan hopearuutanoita.

Lintuvedet ovat usein reheviä ja niihin on kehittynyt särkikalavaltainen kalasto. Särkikalat, kuten hopearuutana, käyttävät osittain samaa ravintoa kuin vesilinnut ja pohjaa tonkiessaan samentavat vettä. "Särkikalat aiheuttavat siis suoraa ravintokilpailua vesilintujen kanssa ja lisäksi sameuden kasvun myötä uposkasvit ja niissä elävä pieneliöstö vähenee. Kalaston poistolla pyritäänkin parantamaan lintujen ravintotilannetta.", kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lintuvesikoordinaattori Maria Yli-Renko.

Poistokalastukset ovat osa Helmi-ohjelman lintuvesikunnostuksia

Varsinais-Suomen ELY-keskus tekee syksyn aikana Helmi-ohjelman puitteissa myös Mietoistenlahden rantaniittyjen kunnostusta niittämällä. Lisäksi toiminta-alueella on kesän ja alkusyksyn aikana tehty lajistoinventointeja ja koekalastuksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla sijaitsevalla Otajärvellä, Porin Noormarkussa sijaitsevalla Inhottujärvellä sekä Salossa sijaitsevalla Omenojärvellä. "Erilaiset selvitykset toimivat tukena suunniteltaessa alueiden tulevia kunnostuksia Lintuvesikohteilla kunnostustoimet voivat olla hoitokalastusten ja niittojen lisäksi esimerkiksi puuston ja pensaikon raivauksia ja vieraspetojen pyyntiä." lintuvesikoordinaattori selventää.

Ympäristöministeriön käynnistämän Helmi-elinympäristöohjelman tarkoituksena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja se on keskeinen keino luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen.

Lisätietoja lintuvesikunnostuksista:

Maria Yli-Renko
lintuvesikoordinaattori
puh. 0295 023 020
maria.yli-renko@ely-keskus.fi

Lisää Helmi-elinympäristöohjelmasta: https://www.ym.fi/helmi