Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Vahva kasvuvire jatkuu Itä-Suomessa - yritykset investoivat innovaatioihin, osaamiseen ja uuteen tuotantokapasiteettiin (Itä-Suomi)

ELY-keskus myönsi yrityksille ennätyksellisen paljon kehittämisrahoitusta vuoden ensimmäisellä puoliskolla Itä-Suomessa. Rahoitusta sai 203 pk-yrityksen kehittämishanketta ja kuusi yrityksen toimintaympäristön kehittämishanketta yhteensä lähes 36 miljoonaa euroa. Käsittelyssä on tällä hetkellä 130 avustushakemusta, joissa on haettu rahoitusta lähes 28 miljoonaa euroa.

Tulossa uusia työpaikkoja ja vientimäärät kasvussa

ELY-keskuksen rahoituksen tuloksellisuus näyttäisi olevan myös kasvussa. Rahoituksen myötävaikutuksella arvioidaan syntyvän yrityksiin uutta liikevaihtoa lähes 240 miljoonaa euroa, uutta vientiä noin 106 miljoonaa euroa, uusia työpaikkoja lähes 1 000 kappaletta. Alkuvuosi oli miltei kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna, jos mittareina käytetään uusia työpaikkoja tai vientiä. Rahoituksen arvioidaan käynnistävän itäsuomalaisissa yrityksissä lähes 100 miljoonan euron kehittämis- ja investointihankkeet. Myönnetystä rahoituksesta kohdentui Etelä-Savoon noin 6,1 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjalaan noin 16,5 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savoon noin 13,2 miljoonaa euroa.

Pääomasijoitusrahastot kasvuvaiheen yritysten avuksi

Alkuvuoden tuloksellisuuttaa piristivät myös Itä-Suomen alueen pääomasijoitusrahastojen perustamispäätökset 8,4 milj. euroa. Uudet noin 22 miljoonan pääoman pääomasijoitusrahastot perustetaan Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon. Pääomasijoitusrahastot ovat toimialariippumattomia ja ne sijoittavat pääasiassa nuoriin kasvuyrityksiin. Pääomasijoitusrahastojen strategisessa fokuksessa ovat yritykset, jotka etsivät ratkaisuja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia globaalisti kasvavilta ja kehittyviltä markkinoilta ja toimialoilta.

Yritysten kehittämiseen myönnetty rahoitus alueellisesti, alkuvuosi 2019

  Yrityksen ja toimintaympäristön
kehittämisavustus (EAKR)
Maaseuturahasto Yhteensä
Maakunta milj. € kpl milj. € kpl milj. € kpl
Etelä-Savo 4,8 24 1,3 19 6,1 43
Pohjois-Karjala 14,3 42 2,2 68 16,5 110
Pohjois-Savo 11,2 27 2,0 29 13,2 56
Yhteensä 30,3 93 5,5 116 35,8 209

 

Yritysten kehittämispalveluilla asiantuntija-apua pk-yrityksille

Itä-Suomen maakunnissa ELY-keskuksen tarjoamien kehittämispalvelujen kysyntä on kasvanut. Myönnettyjen palvelujen lukumäärä kasvoi 26 % edelliseen vuoteen verrattuna ja kehittämispalveluja myönnettiin alkuvuonna 1,1 milj. €, 272 yritykselle. Kehittämispalveluilla edistetään yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä myös tuetaan yritysten toiminnan kehittymistä ja jatkuvuutta.

Suurimmat yritystuen saajat Itä-Suomessa Tuki
Etelä-Savo  
Casemet Oy, Mikkeli 816 180 €
Saimaa Luxury Oy, Rantasalmi 700 000 €
   
Pohjois-Karjala  
Joensuun CNC-Machining Oy, Joensuu 997 250 €
Karelia-Ikkuna Oy, Joensuu 901 600 €
Finelcomp Oy, Outokumpu 784 300 €
Pielispakari Oy, Nurmes 689 650 €
Kuukivi Design Oy, Liperi 647 750 €
   
Pohjois-Savo  
Timaco Oy, Iisalmi 1 244 150 €
F-Rappu Oy, Kuopio 1 232 000 €
Kuopion Konepaja Oy, Kuopio    952 100 €

 

ESR-rahoituksella on tuettu työllisyyttä, koulutusta ja osaamista

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta on myönnetty kehittämishankkeisiin 23 miljoonaa euroa ja kysyntä on hyvällä tasolla. Työllisyyttä tukevia hankkeita on käynnistynyt Itä-Suomen alueella runsaasti.

Pohjois-Karjalassa ESR-rahoitusta on haettu ahkerasti ja myönnetty rahoitus kohoaa lähes 10 miljoonan euroon. Joensuun ja Lieksan seutujen hankkeet tukevat alueen työllisyyskehitystä; mahdollistaen yksilölliset ja joustavat työllisyyskokeilut. Maakunnallinen KasvuPOK -hanke mallintaa parhaita käytänteitä ja kehittää työllisyyden yhteistyöverkostoja.

Pohjois- ja Etelä-Savossa ESR-rahoitus on jakautunut työllisyyden lisäksi koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Kumpaankin maakuntaan tehtiin päätöksiä yli 6 miljoonan edestä. Mikkelin seudulla EcoSairilan ympärille on kehittymässä vahva kiertotalouden osaamiskeskittymä, jota on tuettu useilla osaamista ja infrastruktuuria kehittävillä hankkeilla. Pohjois-Savossa rahoituksella on lähtenyt liikkeelle työperäisen maahanmuuton yrityskohtainen tarveselvitys ja laaja-alainen maahanmuuttajakoulutuksen uudistaminen.

ESR-rahoituksen myöntömäärät, kevät 2019

Maakunta

 

Euroopan sosiaalirahasto
(ESR) milj. €

 

Euroopan aluekehitysrahasto
(EAKR) milj. €

Yhteensä
milj. €
Etelä-Savo 5,3 0,7     6
Pohjois-Karjala 9,5 0,2     9,7
Pohjois-Savo 4,8 1,8     6,6
Ylialueellinen 1,5 -     1,5
Yhteensä 21,1 2,7    23,8

 

Syksyllä seuraava haku

Kehittämistyö rakennerahasto-ohjelmassa jatkuu ja syksyllä on seuraava mahdollisuus hakea rahoitusta. Hankkeita kaivataan esimerkiksi jatkuvan oppimisen toimintamallien kehittämiseen työelämässä olevien osaamisen päivittämiseksi.

Linkit:

 

Lisätiedot:

Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 044 246 4670, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi

Rahoituspäällikkö Timo Ollila, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 040 843 1009, timo.ollila(at)ely-keskus.fi



Alueellista tietoa