Maantien 638 parantaminen välillä Vaajakoski -  Vihtiälä,  Jyväskylä ja Laukaa, tiesuunnitelma

Hankekuvaus

Tiesuunnitelmassa esitetään toimenpiteet maantien 638 parantamiseksi sekä kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi Janakantien ja maantien 637 välillä. Suunnitelmassa esitetään uusi tielinjaus Vaajakoski - Tikkamannila maantieltä 638 Hallaperäntielle saakka. Muilta osin tielinjaus säilyy nykyisellä paikallaan lukuun ottamatta vähäisiä muutoksia, joita kevyen liikenteen väylän rakentaminen edellyttää.

Koko suunnittelujakson pituus on noin 7,1 km, josta uutta tielinjausta on noin 2,1 km. Tien poikkileikkaus on 8/7 m ja kevyen liikenteen väylän osalta 3,5/3 m.

Suunnitelmaan sisältyy myös kevyen liikenteen alikulkukäytäviä ja meluntorjuntarakenteita maantielle 638. Tiesuunnitelmassa esitetään myös yksityisteiden liittymien järjestelyjä sekä liittymien siirtäminen näkemäolosuhteiden kannalta turvallisiin kohtiin. Myös linja-autopysäkkien sijoitukseen esitetään muutoksia. Koko suunnitelmaosuudelle esitetään rakennettavaksi tievalaistus.

Hankkeen kustannusarvio on noin 8,9 miljoonaa euroa.

Suunnitteluaikataulu

  • suunnitelmaluonnoksia esiteltiin yleisötilaisuuksissa tammikuussa 2015 ja huhtikuussa 2016
  • tiesuunnitelma on valmistunut ja lähetetty maantielain mukaiseen käsittelyyn lausuntokierrokselle ja yleisesti nähtävillä pidettäväksi mahdollisten muistutusten tekemistä varten alkuvuodesta 2016
  • tällöin suunnitelma lähetetään lausuntokierrokselle ja asetetaan yleisesti nähtäville mahdollisten muistutusten tekemistä varten
  • lausunnot ja mahdolliset muistutukset saatuaan ELY-keskus tekee mahdolliset tarkistukset suunnitelmaan ja laatii tiesuunnitelmasta hyväksymisesityksen Liikennevirastolle
  • Tiesuunnitelma on lähetetty Liikenneviraston hyväksyttäväksi huhtikuussa 2018.

Hankkeen toteuttaminen

Tien rakentamisen ajoitus riippuu tienpidon rahoituspäätöksistä. Toistaiseksi ei ole olemassa päätöstä hankkeen toteutusaikataulusta.

Lisätietoja

Keski-Suomen ELY-keskus, yksikön päällikkö Jari Mikkonen, p. 0295 024 703, sähköposti jari.mikkonen(at)ely-keskus.fi

 

Sivu päivitetty 17.4.2018

Uppdaterad

Genvägar