Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Tukea rakennusperinnön hoitoon (Kaakkois-Suomi)

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon yhteensä 25 kohteelle. Hakemuksia tuli 35. Jaettavaa oli 40 000 euroa.

ELY-keskukselta haettiin yhteensä noin 455 000 euroa, joten avustusmääräraha kattoi tarpeesta vain pienen osan. Ympäristöhallinnon rakennusperinnön hoidon avustuksia oli valtakunnallisesti jaettavana tänä vuonna yhteensä 850 000 euroa. Kaikkiaan Kaakkois-Suomen rakennusperintöavustushakemukset olivat hyviä ja perusteltuja.  Avustuksilla edistetään rakennusten suojeluarvon säilymistä ja yksittäinen avustus oli suurimmillaan 5 500 euroa. Kunnostustyöt painottuivat rakennusten vesikattoihin ja ikkunoihin.

Kymenlaaksosta avustusta sai 11 hakijaa, yhteensä 19 000 euroa. Suurin yksittäinen avustus oli 3000 euroa.

Etelä-Karjalan rakennusperintöavustuksen saajia oli 14 ja rahaa myönnettiin yhteensä 21 000 euroa. Suurin yksittäinen avustuksen saaja oli Asunto Oy Imatran Niskapietilän tie 33, 5500 euroa. Rakennus on rakennuslailla suojeltu ja nyt vesikaton kunnostus on ajankohtainen.

Kulttuurihistoria säilyy kunnostamalla

Avustukset rakennusperinnön hoitoon ovat valtion harkinnanvaraisia avustuksia. Ne on tarkoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niiden lähiympäristön säilyttäviin kunnostuksiin. Kunnostuksissa tulee säilyä rakennuksen historiallinen aitous ja työt on toteutettava perinteisin materiaalein ja työtavoin. Materiaalijäljitelmien käyttöä ei hyväksytä. Avustus kohdistuu useimmiten rakennuksen julkisivujen ja rungon kunnostuksiin.

Hakemusten käsittelyssä painottuvat kohteen kulttuurihistoriallinen arvo, suojelutilanne ja sijainti arvokkaassa kulttuuriympäristössä tai maisema-alueella, kunnostustöiden luonne sekä tuen myönteinen merkitys rakennuksen tai kulttuuriympäristön säilymiselle. Avustus voi olla korkeintaan 50 % hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Määrärahan pienuuden vuoksi avustus on useimmiten tätä pienempi.

Ensisijaisia avustuskohteita ovat ympäristöministeriön ohjeiden mukaan Museoviraston ja ympäristöministeriön yhteistyönä laaditussa Rakennettu kulttuuriympäristö - Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt -selvityksessä mainitut rakennukset ja alueet. Tarkempia tietoja luettelon kohteista maakunnittain saa nettisivuilta www.rky.fi .  

Valtakunnallisesti merkittävien kohteiden lisäksi avustusta voidaan myöntää maakunnallisesti tai paikallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kunnostamiseen. Tämän kertaisista hakemuksista osa täytti molemmat edellä mainitut kriteerit.

Avustusta voivat hakea yksityishenkilöt sekä rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt. Hakuaika vuosittain päättyy marraskuun viimeinen päivä. Ilmoitus hakuajasta julkaistaan myös paikallisissa lehdissä. Tietoja hausta saa netistä, mm. osoitteesta www.ymparisto.fi.

ELY-keskus valvoo maakuntamuseoiden kanssa avustusten käyttöä ja neuvoo kunnostusten toteutuksessa. Avustus maksetaan hakijoille aina takautuvasti töiden toteuduttua.

Myönnetyt avustukset

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on jakanut rakennusperinnön hoitoon tarkoitetut vuoden 2017 avustukset. Haettujen ja myönnettyjen avustusten määrät maakunnittain olivat seuraavat:

Maakunta Haetut avustukset kpl Haetut avustukset € Myönnetyt avustukset kpl Myönnetyt avustukset €
Kymenlaakso 18 278 474 11 19 000
Etelä-Karjala 17 176 388 14 21 000
yht. 35 455 000 25 73 000

 

Rakennusperintöavustukset 2018 maakunnittain ja kohteittain (pdf)

Lisätietoja

Arkkitehti Tuija Mustonen
puh. 0295 029 201
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Linkit


Regional information