Pressmeddelanden 2019

Tehoa vesien suojeluun - hae avustusta vesien kunnostukseen ELY-keskuksesta (Lappi)

Vesiensuojelun tehostamisohjelma tuo lisää mahdollisuuksia vesiensuojeluun tulevina vuosina. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myöntää avustusta vesien tilaa parantaville kunnostushankkeille sekä niitä tukeville alueellisten ja paikallisten toimijoiden verkostoille.

Lapin ELY-keskus voi myöntää tukea harkinnanvaraisina avustuksina hankkeisiin, jotka paikallisesti ja alueellisesti kokonaisuutena arvioiden edistävät merkittävimmin vesien- ja merenhoidon tavoitteiden toteutumista. Avustuksiin on varattu kaikkiaan 3,3 miljoonaa euroa, jotka ympäristöministeriö jakaa ELY-keskusten kesken saapuvien avustushakemusten arvioinnin perusteella. Lapin ELY-keskukselle myönnettävän rahoituksen osuus riippuu hakemusten määrästä ja muun muassa siitä, miten hyvin hankkeet toteuttavat vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteita.

Vesien hyvän tilan saavuttaminen edellyttää ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä pinta- ja pohjavesien kunnostustoimia.  Lisäksi tarvitaan yhteishankkeita kuntien, alueen asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja muiden paikallisten yhteisöjen kanssa. Tehostamisohjelmalla tuetaan erityisesti rehevien järvien, merenlahtien ja virtavesien tilaa parantavia kunnostushankkeita sekä lajien säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä vesien kunnostushankkeita. Myös hankkeita tukevien alueellisten vesien- ja merenhoidon verkostojen toimintaa ja niiden kehittymistä tuetaan.

Tuettavien hankkeiden arvioinnissa ja priorisoinnissa huomioidaan hanketyypistä riippuen mm. kohdevesien tila ja onko toimenpiteen tarve tunnistettu vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa. Tärkeitä kriteereitä ovat myös valmiudet hankkeen käynnistämiseen ja se miten laajasti toimenpiteet palvelevat alueen asukkaita ja virkistyskäyttöä. Arvioinnissa huomioidaan myös ovatko hankkeen tulokset hyödynnettävissä muissa kohteissa, ja miten hankkeen vaikutuksia voidaan seurata. Avustuksen osuus on 50% hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.  

Haku

Avustushakemukset jätetään ELY-keskuksen yleisten asiointilomakkeiden liitteenä osoitettuna Lapin ELY-keskukselle. Hakuohjeet ja –lomakkeet ovat ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi - Palvelut - Rahoitus ja avustukset.

Avustushakemus on mahdollista toimittaa myös sähköpostilla osoitteella kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi tai postitse Lapin ELY-keskus: kirjaamo.lappi(at)ely-keskus.fi tai postitse Lapin ELY-keskus, Hallituskatu 3B, 96101 Rovaniemi.

Hakemukset on toimitettava Lapin ELY-keskukseen viimeistään 10.5.2019.

Linkit

Lisätietoja:

Yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Vesitalousasiantuntija Reijo Kallioniemi, p. 0295 037 346, Ylitarkastaja Pekka Räinä, p. 040 570 2389

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, p. 0295 020 900, ympariston.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi


Uppdaterad