Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Pirkanmaalla vesistöjen kunnostaminen ja lähivesien tilan parantaminen edellyttävät monitahoista ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteistyötä (Pirkanmaa)

Vesistöjen valuma-alueilla on suuri merkitys lähivesien tilaan, mutta valuma-alueiden kunnostukseen tarvitaan monien tahojen yhteistä ponnistusta. Pirkanmaan ELY-keskus, Metsäkeskus, Pro Agria Etelä-Suomi sekä Mtk etsivät nyt yhdessä keinoja, joilla valuma-alueiden kunnostussuunnitelmat saataisiin vietyä suunnitelmista käytännön toteutukseen.

Valuma-alueella tarkoitetaan vedenjakajan rajaamaa  aluetta, jolta vedet kerääntyvät ja valuvat vesistöön. Valuma-alueiden kunnostuksella pyritään vähentämään valuma-alueilta vesistöihin päätyvää kiintoaine- ja ravinnekuormitusta. Ravinteet rehevöittävät vesistöjä ja kiintoaine aiheuttaa vesistöjen pohjien liettymistä sekä veden samentumista. 

Pirkanmaalla on kevään aikana esitelty Aurejärven ja Kovesjoen valuma-alueen kunnostusselvityksiä alueen maanomistajille ja muille kiinnostuneille. Valuma-alue kohtaiset kunnostussuunnitelmat on tehty ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta. Suunnitteluvaiheessa maanomistuksen rajoja ei ole huomioitu, vaan suunnitellut vesiensuojelurakenteet sijoittuvat vesiensuojelun näkökulmasta parhaiten soveltuviin kohteisiin.

Selvitykset ovat herättäneet alueella paljon keskustelua kunnostussuunnitelmien tavoitteista sekä keinoista, joilla valuma-alueita voitaisiin kunnostaa. Kunnostussuunnitelmista tiedottaminen on aina haastavaa, ja viestintään tullaankin jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota. 

Suunnitellut toimet ovat maanomistajille täysin vapaaehtoisia

Pirkanmaan ELY-keskuksen Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä - kärkihanke ja Metsäkeskuksen Metsäbiotaloutta kestävästi Pirkanmaalla -hanke kokosivat ydintoimijat (Pirkanmaan ELY-keskus, Metsäkeskus, Pro Agria Etelä-Suomi ja Mtk) työpajaan pohtimaan, miten alueilla päästäisiin selvityksistä käytännön tekoihin. Hyvätkään suunnitelmat eivät toteudu itsestään, vaan niiden eteen täytyy tehdä konkreettista työtä sekä usein myös yhteensovittaa erilaisia näkemyksiä.

Suunnitelmissa ehdotetut toimenpiteet ovat maanomistajille täysin vapaaehtoisia, ja niiden toteuttamiseen voi saada tietyin edellytyksin tukea. Suomen metsäkeskus voi myöntää tukea metsätaloudesta aiheutuneiden vesistöhaittojen estämiseen tai korjaamiseen, jos toimenpiteellä on tavanomaista laajempi merkitys vesien ja vesiluonnon hoidon kannalta. Luonnonhoitohankkeina toteuttavien vesiensuojelurakenteiden tuki kattaa vesiensuojelurakenteiden suunnittelu- ja rakentamiskustannukset kokonaisuudessaan.  Myös metsänhoitoyhdistykset kannustavat vesienhoitotoimien kehittämiseen. Heillä on käytännön kokemusta hankkeiden toteutuksesta. Erityisen tärkeää on hankkeiden selkeä rahoitus jo suunnitteluvaiheessa.

Vesiensuojelurakenteet sijoittuvat usein luonnostaan kosteisiin notkelmiin sekä muihin metsätalouden kannalta vähäarvoisiin kohtiin. Vesiensuojelurakenteet, kuten kosteikkoaltaat luovat ympärilleen myös monipuolisen elinympäristön riistalle ja vesilinnuille. 

Suunnitelmista mahdolliseen toteutukseen

Työpajassa päätettiin pitää maastossa infotilaisuus paikallisille toimijoille ja maanomistajille, jonka aikana tutustutaan jo toteutettuun vesiensuojelurakenteeseen. Tarkoitus on keskustella vesistökuormituksesta, vähentämiskeinoista ja kunnostussuunnitelmista konkreettisen esimerkin äärellä. Tilaisuudessa pyritään myös antamaan vastauksia maanomistajia askarruttaviin kysymyksiin.


 

Ojitusalueen laskuojan yhteyteen toteutettu kosteikkoallas pidättää tehokkaasti kiintoainetta sekä kiintoaineeseen sitoutuneita ravinteita. Kuva: Jyri Pääkkönen.

Lisätietoja:

  • Anne Mäkynen, vesitalousasiantuntija, Pirkanmaan ELY-keskus
  • Janne Pulkka, toiminnanjohtaja Etelä-Suomen Salaojakeskus / ProAgria Etelä-Suomi
  • Jyri Pääkkönen, projektipäällikkö, Metsäkeskus
  • Markus Nissinen, ympäristöasiantuntija, Mtk-Metsälinja
  • Virve Rinnola, projektiasiantuntija, Pirkanmaan ELY-keskus
  • Visa Merikoski, toiminnanjohtaja, MTK-Pirkanmaa
  • www.mhy.fi

Regional information