Pressmeddelanden 2019

Leväseuranta käynnistyi Kainuussa kesäkuun ensimmäisellä viikolla (Kainuu)

Valtakunnallinen leväseuranta käynnistyi tällä viikolla ja jatkuu syyskuun loppuun

Sinileväkukintojen määrään vaikuttaa kesän vallitseva säätila ja niitä esiintyy yleensä eniten heinäkuulla. Tuulisella ja epävakaisella säällä laajat ja pitkäkestoiset leväesiintymät ovat harvinaisia. Pitkän tyynen hellejakson aikana laajat sinileväesiintymät ovat mahdollisia jopa järvissä, joissa ei yleensä sinilevää esiinny. Mikäli kukintaa esiintyy reilusti, tulee uimista välttää, eikä levävettä tule käyttää löylyvetenä eikä ravinnoksi käytettävien kasvien kasteluun. Loppukesästä Kainuussa voi esiintyä myös keltalevää (Gonyostomum semen), joka aiheuttaa uinnin jälkeen kutinaa iholla. Tänä vuonna on alkukesästä paikoin ollut järvien pinnoilla havupuiden siitepölyä, jota on ollut normaalia runsaammin. Siitepöly on vaaratonta ja painuu pohjaan muutaman viikon kuluessa.

Järviwikistä löytyvät levähavainnot

Kainuun ELY-keskus seuraa kesällä viikoittain alueensa järvien sinilevätilannetta ja julkaisee tarvittaessa levätiedotteen. Aiemmista vuosista poiketen havainnot tallennetaan Järviwiki-verkkopalveluun (www.jarviwiki.fi), jossa ne ovat kaikkien nähtävissä.

Kainuun alueella levätilannetta seurataan 7 kunnan alueella yhteensä 23 havaintopaikalla. Kuntien ympäristöviranomaiset tai yksityiset henkilöt arvioivat levän, erityisesti sinilevän määrän havaintopaikoilla silmämääräisesti. Kun levää on havaittu, siitä otetaan näyte tarkempaa määritystä varten. Näyte voidaan ottaa myös, jos vesi haisee voimakkaasti tai näyttää muuten epätavalliselta. Kainuun ELY-keskus ottaa levänäytteitä myös vesinäytteenoton yhteydessä.

Ilmoita levähavainnosta

Kansalaiset voivat tallentaa Järviwikiin omia levähavaintojaan. Leväkukinnoista ja muista vesien haittailmiöistä voi ilmoittaa puhelimitse Kainuun ELY-keskuksen leväyhdyshenkilölle 029 5023799. Samalla on mahdollista sopia myös levänäytteen määrittämisestä.

Lisätiedot

Kainuun leväseurannasta antavat lisätietoja Kainuun ELY-keskuksessa:

  • suunnittelija Reima Leinonen, p. 029 502 3799 tai
  • yksikönpäällikkö Sari Myllyoja, p. 029 502 3833


Uppdaterad