Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Väyläverkolle ennakoidaan normaalia kelirikkoa

Kelirikon merkit ovat jo nähtävissä monin paikoin teillä ja rataverkolla, vaikka takana on pakkastalvi. Tänä keväänä ennustetaan kuitenkin normaalia kelirikkotilannetta muualle paitsi Lapin ja Kaakkois-Suomen alueelle. Rautatieliikenteen routanopeusrajoitukset painottuvat pääosin Kaakkois-, Itä- ja Pohjois-Suomen rataosille.

Sorateille ennustetaan normaalia kelirikkoa

"Sorateillä kelirikosta odotetaan melko tavanomaista. Näillä näkymin ei ole luvassa viime kevään kaltaista pahaa kelirikkoa vaan maantiet pystyttäneen pitämään liikennöitävässä kunnossa", selventää Väylän tieliikennejohtaja Pekka Rajala.

Sateinen kevät voi kuitenkin pahentaa tilannetta merkittävästi. Vaikeinta kelirikkoa ennustetaan tällä hetkellä Kaakkois-Suomeen ja Lappiin.

Kelirikon vakavuus riippuu silti suurelta osin kevään säistä. Kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset, jolloin tiet kuivuvat sulamisen tahtiin, pitävät uhkaavan kelirikon kurissa. Eniten kelirikolle alttiita teitä on Suomen keskiosissa, missä maaperä ja maasto-olosuhteet ovat sen syntymiselle otollisia ja sorateitä on paljon. Sorateillä saattaa myös paikoin esiintyä pintakelirikkoa ennen varsinaiselle runkokelirikolle altista aikaa. Tierungot eivät sula aurinkoisilla ja varjoisilla tieosuuksilla samaan tahtiin.

"Raskaampia kuljetuksia suunniteltaessa kannattaa ajoittaa kuljetukset esimerkiksi aikaiseen aamuun, jolloin vuorokauden lämpötila on alimmillaan ja tien kantavuus suurimmillaan", Pekka Rajala neuvoo.

Lue lisää Väyläviraston uutisesta (väylä.fi)

Alueiden tiedotteita kelirikosta:

Kaakkois-Suomen tieverkolle ennakoidaan normaalia vaikeampaa kelirikkoa (Kaakkois-Suomi)

Tänä keväänä Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella ennustetaan normaalia kelirikkokevättä (Pohjalaismaakunnat)

 


Regional information