Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Liikennehallinnon uudet virastot aloittivat (Pirkanmaa)

Liikennehallinnon vuodenvaihteen uudistuksessa toimintansa aloittivat Liikenne- ja viestintävirasto, kaikkien kulkumuotojen ohjaamisesta vastaava yhtiö Traffic Management Finland Group sekä ELY-keskuksia ohjaava Väylävirasto. 

Maantieliikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta sekä kunnossapidosta omilla alueillaan vastaavat jatkossakin alueelliset ELY-keskukset Väyläviraston ja liikenne- ja viestintäministeriön ohjaamina. 

Liikennevirasto on nyt Väylävirasto

Liikennehallinnon uudistukset astuivat voimaan 1.1.2019. Liikennevirasto on nyt Väylävirasto, virastosta ensisijaisesti käytettävä nimi on Väylä.

Väylävirasto keskittyy tie-, rata- ja meriliikenneverkon suunnitteluun, kehittämiseen ja kunnossapitoon. Väylä osallistuu myös liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen sekä liikenteenohjaukseen ja talvimerenkulun järjestämiseen. Väylän pääjohtajana jatkaa Kari Wihlman. Väylässä työskentelee 400 asiantuntijaa. Viraston vuosibudjetti on 2 miljardia euroa ja sen vastuulla on yli 20 miljardin väyläomaisuus.

Kansalaisen palautekanavat ennallaan

1.1.2019 toimintansa aloitti kaikkien kulkumuotojen liikenteenohjauksesta vastaava yhtiö Traffic Management Finland Group. Samoin vuoden alussa toimintansa aloitti uusi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, joka vastaa muun muassa liikenteen luvista, pätevyyksistä ja valvonnasta.

Uudistuksen jälkeenkin liikenneväyliin liittyvää palautetta voi antaa perinteisten kanavien kautta:

  • Kiireelliset palautteet tien kunnosta tai liikenteen ongelmista 24/7:
    Tienkäyttäjän linja 0200 2100 (palvelun tuottaa Traffic Management Finland Group)
  • Kysymykset, kehitysehdotukset ja ilmoitukset maanteistä sekä rata- ja vesiväylistä  numeroon 0295 020 600 (palvelun tuottaa ELY-keskus). Yhteydenotot verkossa https://liikenne.palautevayla.fi/

Ajantasaista tietoa liikenteestä löytyy seuraavista lähteistä:


Regional information