Navigeringsmeny
Uutiset 2016 sv

Nyheter 2016

Nyheter 2016

Rahoitusta tarjolla vesistökunnostuksiin (Pirkanmaa)

Pirkanmaalla on nyt haettavissa valtionavustuksia vesistökunnostuksiin. Avustusta on mahdollista saada konkreettisiin kunnostustoimenpiteisiin sekä suunnitteluun vesien tilan parantamiseksi. Myös vesistöjen monipuolista käyttöä ja luonnon monimuotoisuutta edistäviä yleishyödyllisiä hankkeita voidaan tukea. Etusijalla avustuksia myönnettäessä ovat hankkeet, joilla parannetaan hyvää huonommaksi luokiteltujen vesistöjen tilaa.

Onkemäenjärvellä Vesilahdella on tänä vuonna tehty avustuksen turvin laskeutusallas sekä pensaiden poistoa. Järvi on arvokas lintujärvi, mutta sen tila on heikentynyt umpeenkasvun seurauksena. Hankkeen tämän vuoden kustannukset olivat yhteensä 12 000 euroa. "ELY-keskuksen avustus oli merkittävä. Ilman sitä hanke ei olisi toteutunut", toteaa tyytyväisenä hankkeen puuhamies Jouko Marttila Onkemäen kyläkerhosta. Järvelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma, jossa esitetyistä kunnostustoimenpiteistä toteutettiin nyt ensimmäiset.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus jakaa avustuksia vuosittain. Avustuksia on viime vuosina myönnetty mm. järvensuojeluyhdistyksille ja muille vesienhoidon toimijoille, osakaskunnille ja kyläyhdistyksille. Avustusten suuruudet ovat vaihdelleet noin tuhannesta eurosta kymmeniintuhansiin euroihin. Hankkeissa on toteutettu esimerkiksi kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä, kuten laskeutusaltaita ja kosteikkoja. Lisäksi on tehty vesikasvien niittoja, hoitokalastettu, laadittu kunnostussuunnitelmia sekä suunnitteluun liittyviä selvityksiä ja toteutettu alivedennostohankkeita. Järville on myös hankittu ilmastuslaitteita.

Kun avustusta haetaan konkreettisiin kunnostustoimenpiteisiin, tulee hankkeen toteuttajalla olla toimenpiteisiin tarvittavat vesilain ja muun lainsäädännön mukaiset luvat ja suostumukset. Avustusta voi hakea myös vesistökunnostuksen suunnitteluun ja lupaprosessista aiheutuviin kustannuksiin. Avustus on pääsääntöisesti enintään puolet kokonaiskustannuksista, joten hakijalla tulee olla myös omaa rahoitusta. Omarahoitusosuutta voi kattaa myös talkootyöllä. Avustukset tulee ensisijaisesti käyttää vuonna 2017 toteutettaviin tai käynnistyviin hankkeisiin. Avustusten hakuaika päättyy 30.11.2016. Avustuksista kiinnostuneen hakijan kannattaa olla yhteydessä ELY-keskukseen jo hakuvaiheessa, jotta häntä voidaan opastaa hakemuksen laatimisessa. Marraskuussa on ELY-keskukselta haettavissa avustuksia myös rakennusperinnön hoitoon ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin.

Lisätietoja:

Onkemäenjärvelle tehtiin laskeutusallas vähentämään järveen tulevaa kuormitusta. Kuva: Jouko Marttila


Regional information