Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

ELY-keskuksen avustuksella keksinnöstä tuotteeksi kahdeksassa kuukaudessa (Pirkanmaan ELY-keskus)

ELY-keskuksen yritysasiantuntija Pirjo Isometsä näki Pedalslot Oy:n Juha Rinteen valmistaman pyörätelineen prototyypissä mahdollisuuksia kaupalliseksi tuotteeksi. Rinteen vahva pyöräilyharrastustausta ja tuotteen kohderyhmän tunteminen olivat vahvuuksia, kun tuoteidean  kantavuutta tuotteeksi arvioitiin. Aivan ensimmäiseksi Juha Rinne oli yhteydessä  Pirkanmaan ELY-keskuksen Tuoteväylä-palvelun asiantuntija Jari Peltoniemeen. Tuoteväylässä pyörätelineelle tehtiin uutuustutkimus ja Ranta sai asiantuntija-apua myös tamperelaiselta muotoiluyritykseltä. 

Koska pyöräteline on uusi innovaatio, jolla tähdätään kansainvälisille markkinoille, oli idean suojaaminen todella tärkeätä. ELY-keskus myönsi hankkeelle avustusta patentoitavuuden selvittämiseen. Nyt patenttihakemus on jätetty ja pyöräteline tuotu kaiken pyöräilykansan testattavaksi Tampereella. 

- Joskus pienelläkin avustuksella on iso merkitys tuotekehitysprojekteissa. ELY-keskuksen tehtävänä on edesauttaa uuden yritystoiminnan ja uusien innovatiivisten liikeideoiden ja tuotteiden syntymistä.  Pedelslotin tuotekehityshanke täytti myös nämä ehdot. Juha Rinne on aikoinaan saanut myös starttirahaa yritystoiminnan käynnistämiseen ja nyt hänen saamansa julkinen tuki alkaa tuottaa tulosta. Kannattaa muistaa myös se, että pääosa uusista työpaikoista syntyy Pedalslotin kaltaisissa pk-yrityksissä, sanoo yritysasiantuntija Pirjo Isometsä.

Tutustu Pedalslotin pyörätelineeseen:
https://www.youtube.com/watch?v=DBhibshML3c

Lisätietoa Tuoteväylä-palvelusta:
www.tuotevayla.fi


Regional information