Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Sinileväkausi on alkanut (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Lounais-Suomessa on kuluvalla viikolla tehty sinilevähavaintoja meri- ja sisävesialueilla. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla sinilevähavainnot ovat olleet vähäisiä, mutta kansalaishavaintoina Lounais-Suomen vesistöiltä on tehty runsaita sinilevähavaintoja niin meri- kuin sisävesialueilta. Näin ollen sinileväkauden voidaan todeta alkaneen Lounais-Suomessa.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoilla on tehty Saaristomeren kesän ensimmäinen sinilevähavainto Paimionlahden Harvaluodon uimarannalla. Havainto oli toistaiseksi vähäinen. Järvi-meriwikiin oli tämän lisäksi kirjattu ylös runsas sinilevähavainto Paimionselän keskiosissa. Muuten Lounais-Suomen merialueilla ei ole havaittu sinilevää vesistöissä. Merivesien lämpötilat ovat kuitenkin kohonneet sekä lämpimät kesäpäivät jatkuvat. Näin ollen merialueiden levätilanteeseen voidaan odottaa muutosta kesäkuun aikana. Merialueilla erityisesti siitepöly on aiheuttanut lahden poukamiin sinilevälauttoja muistuttavia voimakkaasti haisevia siitepölykerrostumia.

Sisävesillä sinilevät ovat runsastuneet ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikoista Säkylän Pyhäjärven Kauttualla on tehty vähäinen sinilevähavainto vesistössä. Säkylän Pyhäjärven luoteisosista on tullut myös kansalaishavainto runsaasta sinilevälautasta Luvalahdella sekä Järvi-meriwikiin on merkattu runsas sinilevähavainto Myllynojanlahdelta. Sinilevälautat saattavat kadota aaltojen mukana, mutta niiden erittämän myrkyt saattavat jäädä veteen vielä lautan hälvennyttyä. Näin ollen vesitöillä, joilla sinilevää on havaittu, tulee veden käyttämiseen kiinnittää erityistä huolellisuutta. Muilla vakioseurannan havaintopaikoilla ei ole havaittu sinilevää sisävesillä Lounais-Suomessa.

Sinileväkukinta näkyy aluksi vedessä vihertävinä tikkuina, hippusina tai palleroina. Lopulta sinilevä kohoaa veden pinnalle muodostaen aluksi viiruja, ja lopulta lauttoja. Rantaan kasautuessaan sinilevä saattaa muodostaa paksun maalia muistuttavan kerroksen, joka kuivuessaan muuttuu sinivihreäksi, tai jopa turkoosiksi. Sinilevistä muodostuneet lautat tai massat hajoavat kepillä koskettaessa hippusiksi, eivätkä takerru tikkuun. Kesän edetessä on syytä muistaa varovaisuus sinileväpitoisen veden kanssa. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Myös lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää, sillä lapset ja lemmikit eivät välttämättä osaa varoa sinilevää. Uimisen jälkeen on myös hyvä muistaa peseytyä puhtaalla vedellä iho-oireiden välttämiseksi.

Levähavainnoista ilmoittaminen

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja ympäri Lounais-Suomea. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta (linkki alla). Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

(Ohje: Jos alla oleva kartta ei näy oikein, käytä esim. Firefox tai Chrome -selainta)

Linkkejä:

Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
Järvi-meriwiki  (jarviwiki.fi)
Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

Lisätietoja:

Harjoittelija Laura Laaksonen, 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, 0295 022 879


Regional information